Kaikkien aikojen isoveli

Luksustalon asukkaatkin joutuvat käskystä huolehtimaan suojavarusteista kemiallista sodankäyntiä varten. Määräyksiä latelee maailman tiukin urkinta- ja valvontajärjestelmä, Pohjois-Korean korttelikomiteat. Ylen kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen sai niiden toiminnasta harvinaista näyttöä.

Ulkomaat
Olohuone seinällään johtajien kuvat. Maan entisten johtajien Kim Il-sungin ja Kim Jong-ilin kuvat koristavat Omin perheen olohuoneen seinää korkeammalla kuin mikään muu huoneessa. Kuvia on kohdeltava kodin arvokkaimpana omaisuutena. Poliisi voi tarkastaan niiden kunnon vaikka keskellä yötä.
Pohjois-Korean entisten johtajien kuvat koristavat Omin perheen olohuonetta. Kuvia on kohdeltava kodin arvokkaimpana omaisuutena. Poliisi voi tarkastaa niiden kunnon vaikka keskellä yötä.Mika Mäkeläinen / Yle

Poliisi iskee öisin koteihin selvittääkseen, majoittavatko perheet muita ihmisiä luvatta. Tarkastuksissa etsitään myös kiellettyä kirjallisuutta, ulkomaisia videoita tai radioita, joilla voisi kuunnella muutakin kuin oman maan propagandaa.

Pistokokeita tehdään jokaiseen asuntoon useita kertoja vuodessa.

Maailman suljetuimmassa maassa tarkastajat voivat laskea jopa syömäpuikot, sillä ylimääräinen pari voi kieliä epäilyttävästä toiminnasta.

Urkinnalta eivät välty edes Pohjois-Korean eliittikansalaiset maan hienoimmissa kerrostaloissa. Valvonnasta ja kurinpidosta paljastui yksityiskohtia, kun Pohjois-Korean ulkoministeriö esitteli toukokuussa ulkomaalaisille toimittajille luksusasuntoa maan pääkaupungissa Pjongjangissa.

Rappukäytävän alatasanteella tiedotteet kertoivat paikallisen inminbanin eli korttelikomitean lukuisista määräyksistä.

Johtajamme tarkan huolenpidon ansiosta pääsin asumaan tähän asuntoon. Se on kuin palatsi, jota muu maailma voi kadehtia.

kotiäiti Om Hui-ok

Korttelikomitean avulla valtio valvoo kansalaisten elämän jokaista yksityiskohtaa, yhteyksiä ja ajankäyttöä. Tutkijoiden mukaan sekä poliisilla että salaisella poliisilla on molemmilla vähintään yksi urkkija jokaisessa korttelikomiteassa.

Keskinäistä kyräilyä ja epäluuloa ruokkii se, että asukkaat eivät tiedä, ketkä naapurustosta toimivat poliisin ja salaisen poliisin ilmiantajina.

Maisema parvekkeelta. Niin sanotun Tulevaisuuden tiedemiesten kadun kerrostalot valmistuivat Taedong-joen rantaan Pjongjangin keskustaan viime vuonna, mutta asukkaat ovat jo joutuneet kunnostamaan rakennusten vikoja.
Niin sanotun Tulevaisuuden tiedemiesten kadun kerrostalot valmistuivat viime vuonna, mutta asukkaat ovat jo joutuneet kunnostamaan rakennusten vikoja.Mika Mäkeläinen / Yle

Tutkija: ”En ole nähnyt mitään vastaavaa”

Jatkuvan valvonnan lisäksi korttelikomiteat määräävät pohjoiskorealaisille useita tehtäviä ja myös pakkotyötä. Pjonjangilaisen kerrostalon ala-aulassa kaikkien nähtävillä onkin suuri taulukko, jossa vertaillaan rappukäytävän korttelikomiteaan kuuluvien perheiden onnistumista metalliromun keräämisessä ja muissa tehtävissä.

Korttelikomitean käskyt ja tiedotteet on tarkoitettu vain asukkaille, eikä ulkomaisten toimittajien haluttu kiinnittävän niihin huomiota.

Komiteoiden määräyksiä ei ole tiettävästi esitelty aiemmin yksityiskohtaisesti julkisuudessa. Yksi maailman johtavista Pohjois-Korean asiantuntijoista pitää rappukäytävän ilmoitustaulusta ottamiani kuvia kiinnostavina.

– En ole nähnyt mitään vastaavaa aiemmin, kertoo tutkija Andrei Lankov sähköpostitse Etelä-Korean Soulista.

Kookminin yliopistossa Soulissa työskentelevä Lankov on tutkimuksiaan varten haastatellut useita Etelä-Koreaan loikanneita korttelikomiteoiden johtajia.

– Valokuvat ovat todellakin mielenkiintoisia. Ne kertovat pohjoiskorealaisten elämän sellaisesta osasta, joka ei tiukasti määriteltynä ole salaista, mutta jota ulkopuolisten ei haluta tuntevan, Lankov arvioi.

Korttelikomitean taulukko.
Korttelikomitean taulukon siniset pylväät kertovat, että lähes kaikki perheet ovat keränneet valtiolle tarpeeksi romurautaa. Punaisilla palkeilla merkityn muun kierrätettävän tavaran osalta vain harvat ovat yltäneet vuoden tavoitteeseen.Mika Mäkeläinen / Yle

Perheet keräävät kilvan romumetallia

Ala-aulan käskyistä ja tiedotteista selviää, miten pohjoiskorealaisille on keväällä sälytetty useita velvollisuuksia ennen toukokuussa pidettyä tärkeää puoluekokousta. Asukkaiden tärkeimpiä tehtäviä oli romumetallin kerääminen sotateollisuutta varten.

Aulan taulukko kertoo, kuinka paljon romumetallia perheet ovat haalineet. Taulukon listaamista 36 taloudesta neljä ei ollut yltänyt vuositavoitteeseen.

Lisäksi taulukossa näkyy muun kierrätystavaran määrä, jota oli kerännyt riittävästi vasta neljä taloutta. Tavoitteet etuajassa saavuttaneita perheitä kehutaan sydämeltään ”palavan isänmaallisiksi”.

Yksi luksustalon asukkaista suostuu kommentoimaan Ylelle aulan taulukoita. Hän on perheenäiti Om Hui-ok, jonka avoimuus on Pohjois-Koreassa hyvin poikkeuksellista.

– No, se on sellainen kilpailutilasto. Koska meillä on johtajan huolenpidon ansiosta tämä mahtava asunto, niin kilpailemme siitä, mikä perhe pitää kotinsa kaikkein puhtaimpana ja kauneimpana, Om Hui-ok selittää.

Naisen puheliaisuutta selittää se, että Pohjois-Korean ulkoministeriö on valinnut hänen moitteettoman siistin kotinsa malliesimerkiksi, jota voidaan esitellä ulkomaalaisille toimittajille.

Keittiö.
Niin sanotun Tulevaisuuden tiedemiesten kadun asuntoihin on luvattu toimittaa sähköä ilman katkoja, joten koneistetun keittiön pitäisi toimia.Mika Mäkeläinen / Yle

Om on kolmen aikuisen lapsen äiti. Hänen aviomiehensä työskentelee Kim Chaek -tekniikkayliopistossa fysiikan laitoksen johtajana.

Perheen 220 neliömetrin kerrostaloasunto on harvinaista ylellisyyttä Pohjois-Koreassa. Niihin pääsevät asumaan vain maan eliitti kuten tiedemiehet perheineen.

Viiden huoneen asunnossa näkyy paljon tyhjää. Syy on kuulemma se, että perhe on vasta hiljattain muuttanut siihen pienemmästä asunnosta.

Korttelikomitea tekee pistokokeita asuntoihin

Kysyn Om Hui-okilta tarkemmin, miten perheiden kilpailumenestystä arvioidaan.

– Komitean johtaja käy jokaisessa kodissa ja tarkastaa sen. Perheet voivat nousta tai pudota vertailussa, Om kertoo.

Omin mukaan komitea kiinnittää erityistä huomiota keittiön ja kylpyhuoneen siisteyteen.

– Naapurit katsovat taulukkoa ja ajattelevat, että meidän pitäisi tehdä kovemmin töitä, jotta pärjäisimme paremmin. Näin se toimii. Tulos heijastaa ihmisten uskollisuutta, Om sanoo ja viittaa maan entisiin ja nykyisiin johtajiin.

Koska pohjoiskorealaisilta vaaditaan johtajien henkilöpalvontaa, ovat joka kodille pakolliset muotokuvat maan edesmenneistä diktaattoreista oltava pölyttömiä.

Ihmisten pitää olla milloin tahansa valmiita tarkastajien yllätysvierailuun.

– Mielessä on aina se, että jos isämme tulee, palvelemme häntä ja pidämme kodin kunnossa, Om sanoo. Isällä Om tarkoittaa maan nykyistä johtajaa Kim Jong-unia.

Om ei kerro, millaisia tarkastukset voivat olla. Tutkija Andrei Lankovin selvitysten perusteella (siirryt toiseen palveluun) tiedetään, että korttelikomitean johtaja tekee poliisin kanssa yöllisiä pistokokeita jokaiseen asuntoon useita kertoja vuodessa.

Kaapeliradio. Joka kodissa on kaapeliradio, jonka kautta viranomaiset välittävät propagandaansa. Kiellettyjä ovat sellaiset radiot, joiden taajuuden voisi valita vapaasti.
Joka kodissa on kaapeliradio, jonka kautta viranomaiset välittävät propagandaansa. Kiellettyjä ovat sellaiset radiot, joiden taajuuden voisi valita vapaasti.Mika Mäkeläinen / Yle

Varautumista kemialliseen sodankäyntiin

Ennen toukokuun alussa pidettyä puoluekokousta kansalaiset velvoitettiin tekemään ylitöitä niin sanotun "70 päivän kampanjan" aikana. Puoluekokous oli Korean työväenpuolueelle ensimmäinen lähes 36 vuoteen, minkä takia kansalaiset määrättiin puunaamaan muun muassa pääkaupunki Pjongjang paraatikuntoon.

Kampanjan aikana myös korttelikomiteat antoivat asukkaille uusia käskyjä joka päivä. Ne selviävät luksusasunnon ilmoitustaululta, ja ne ovat länsimaalaiselle hätkähdyttävää luettavaa.

Asukkaat komennettiin muun muassa väestönsuojeluharjoituksiin. Perheillä pitää myös olla suojavarusteet kemiallisten aseiden käyttöä vastaan.

Pohjois-Koreassa valtion media selittää kansalaisille, että maan on varauduttava sotaan, koska Yhdysvallat saattaa hyökätä maahan milloin tahansa.

Työhuone.
Korttelikomitea voi tehdä tupatarkastuksen poliisin kanssa milloin tahansa keskellä yötä.Mika Mäkeläinen / Yle

Vesi vuotaa ja rappaukset ropisevat

Komitea määräsi talon asukkaat myös kunnostamaan ja siivoamaan taloa ja sen piha-aluetta. Pohjoiskorealaisissa kerrostaloissa ei tunneta talonmiehiä tai huoltoyhtiöitä, vaan korttelikomitea organisoi asukkaat huoltotöihin.

Vaikka talot ovat uusia, niissä on havaittu vikoja. Ilmoitustaululta selviää, että erään päivän velvollisuuksiin kuului asuntojen vesivuotojen kartoitus. Asukkaiden piti myös seuraavina päivinä korjata käytävän rappaukset ja alakerrassa sijaitseva vartijan koppi.

Naapuruston pitää myös laatia taulukot töiden edistymisestä, päivittää ilmoitustaulun sisältö ja valita asianmukaiset iskulauseet.

Ilmoitustaululta selviää, miten korttelikomitean kevät eteni urakka urakalta. Koska luksusrakennus sijaitsee Taedong-joen varrella, asukkaiden tehtäväksi määrättiin jopa jokivarren kaiteiden pesu saippualla.

Korttelikomitean ohjeista löytyy myös viittauksia maataloustöihin. Korttelikomiteoita käytetään Pohjois-Koreassa kanavana mobilisoida kaupunkilaisia aputöihin kollektiivitiloille, mutta tältä osin ohjeet eivät ole selkeitä.

Jännitemittari. Jännitemittari osoittaa, että verkkovirran jännite on pudonnut alle 200 volttiin. Pohjoiskorealaisissa kodeissa joudutaan käyttämään myös akkuja jatkuvien sähkökatkojen takia.
Luksusasunnossa oleva jännitemittari viittaa siihen, että verkkojännitteessä on suuria heittoja, jotka voivat rikkoa sähkölaitteita. Pohjoiskorealaisissa kodeissa joudutaan käyttämään myös akkuja jatkuvien sähkökatkojen takia.Mika Mäkeläinen / Yle

Jopa syömäpuikot syyniin

Korttelikomitean johtajan on tiedettävä kaikki, mitä hänen johtamissaan asunnoissa tapahtuu. Epäilyttävät ilmiöt on raportoitava poliisille.

Tutkija Andrei Lankovin tekemissä haastatteluissa ilmeni usein, että johtajien pitäisi tietää jopa se, kuinka monet syömäpuikot kussakin taloudessa oli. Komiteat yrittävät urkkia asukkaiden omaisuuden ja tulot hyvin tarkkaan, jotta perheen mahdolliset laittomat tulonlähteet paljastuisivat.

Pohjois-Koreaan hiipinyt markkinatalous on käytännössä johtanut siihen, että korttelikomitean johtaja ei välttämättä raportoi kaikkia rikkeitä eteenpäin, ainakaan jos hän voi itse hyötyä niistä. Toisinaan komiteoiden johtajat jopa varoittavat asukkaita tulevista poliisiratsioista.

Kuva parvekkeelta.
Tulevaisuuden tiedemiesten katu on Pjongjangin hulppein uusi asuinalue, mutta sielläkin asukkaiden jokaista liikettä valvotaan tarkasti.Mika Mäkeläinen / Yle

Kansalaisilta vaaditaan taas lisää

Pohjoiskorealaisten ylimääräisille velvollisuuksille ei näy loppua.

Toukokuun lopulla Pohjois-Korea ilmoitti uudesta ”200 päivän uskollisuuskampanjasta”, johon kaikkien kansalaisten on osallistuttava.

Pohjois-Koreassa ihmiset eivät voi arvostella järjestelmää, johtajiaan tai olojaan. Etuoikeutettujen kerrostalossa asuva kotirouva Om Hui-ok sanoo olevansa onnekas.

– Johtajamme tarkan huolenpidon ansiosta pääsin asumaan tähän asuntoon. Se on kuin palatsi, jota muu maailma voi kadehtia, Om sanoo.

Kadehtijoita lohduttanee se, että vuodettujen tietojen mukaan edes luksusalueella eläminen ei viime talvena ollut kovin helppoa, sillä ainakin paikoittain vesi ja lämmitys eivät toimineet.

Korttelikomitean määräystaulu.
Korttelikomitean määräyksissä muistutetaan muun muassa väestönsuojeluharjoituksista ja suojavarustuksesta kemiallisia aseita vastaan.Mika Mäkeläinen / Yle

Kaikkien aikojen urkintakoneisto

Yhdessä asiassa pohjoiskorealaiset voivat kuitenkin kadehtia Tulevaisuuden tiedemiesten kadun muita asukkaita: tutkijaperheiden ei tarvitse kerätä talteen ulosteitaan.

Pohjoiskorealaisia velvoitetaan keräämään lannoitteiksi päätyvää ulostetta, jos asunnossa ei ole toimivaa vesivessaa. Tätäkin keräystä varten korttelikomiteoilla on vuosittaiset kiintiöt, joihin on tavalla tai toisella yllettävä.

Itse korttelikomiteoilta tutkijoita tai muita pohjoiskorealaisia ei kuitenkaan pelasta mikään.

Järjestelmä on maailman tehokkain urkintakoneisto, jonka perimmäinen tarkoitus on pitää Kimien perhedynastia vallassa ja tukahduttaa alkuunsa kaikki mahdolliset uhat järjestelmälle.

Kotinsa rappukäytävässä pohjoiskorealaiset voivat lukea, mitä heiltä tänään vaaditaan.