"Ei niin tyhmää ideaa, etteikö sitä olisi tehty" – Takavuosina Kemissä uskallettiin hullutella

Kemissä elettiin 1990-luvulla erikoisten tapahtumien ja näyttelyiden kulta-aikaa. Puhelu Kylähullukonttorista herätti taatusti huomiota linjan toisessa päässä.

kylähullut
Kylähulluhäät 90-luvulla Kemissä.
Anja Holpaisen kotiarkisto

Parikymmentä vuotta sitten Kylähullujen yöt, Etnofestivaalit ja vaikkapa suuri Elvis-näyttely keräsivät kävijöitä läheltä ja kaukaa ja herättivät valtakunnallista huomiota. Tapahtumien yhteisenä nimittäjänä oli vuosien 1994 ja 1997 välillä toiminut Kylähullukonttori.

– Se oli sellaista aikaa, että sai revitellä niin paljon kuin sielu sietää. Ideoita tuli koko ajan lisää ja toteutimme aivan hulluja juttuja, muistelee konttorissa työskennellyt toimittaja Arja Pekkala-Matikainen.

Se oli sellaista aikaa, että sai revitellä niin paljon kuin sielu sietää.

Arja Pekkala-Matikainen

Kylähullukonttori oli Kemin kaupungin ja työvoimahallinnon yhteisprojekti, jonka tarkoituksena oli auttaa ihmisiä viemään esimerkiksi tapahtuma- ja yritysideoitaan tai keksintöjään eteenpäin. Sitten tapahtumia alettiin järjestää itse. Resurssit olivat pienet mutta hyvä nimi avasi monia ovia.

– Kylähulluus oli se juttu. Kun soitti että Kylähullukonttorista päivää, niin ensimmäinen kysymys oli että mikä, mistä? Jos nimi olisi ollut joku muu, eipä se olisi paljoa kiinnostanut, Pekkala-Matikainen nauraa.

Kirkkoherra hyppäsi taivaalta

Kylähullukonttorin ja siihen kytkeytyneiden ihmisten tapahtumalistaan kuuluu muun muassa kaksi Kylähullujen yötä, Kansainvälinen

Kylähulluhäät Kemissä.
Maailman pisin rakovalkea rakennettiin meren rannalle Kemiin.Anja Holpaisen kotiarkisto

kylähullutapahtuma, kemiläisten yhteisöjen ja yhdistysten yhteisponnistus Kulttuurin elojuhlat sekä kahdeksana kesänä järjestetyt Etnofestivaalit. Arja Pekkala-Matikaisen mukaan kaikki alkoi kuitenkin Kemin taidemuseon järjestämästä Shamaanikesästä vuonna 1993.

– Siellä en itse varsinaisesti ollut mukana, mutta sitten tuli kaikenlaista ja niitä sain itse olla tekemässä hyvän työryhmän kanssa. Se oli mielenkiintoista aikaa. Kylähullukonttori oli minun yliopistoni tapahtumien tekemiselle. Sitä tehtiin mitä osattiin, ja vähän ylikin!

Pekkala-Matikainen muistelee noita aikoja lämmöllä. Kirkkaimpana tähtenä muistoissa loistavat kylähulluhäät, jotka järjestettiin tielaitoksen insinöörille.

– Morsian tuotiin aura-autossa auran päällä, sulhanen Pahvipoikien isoimmassa Scaniassa koukusta roikkuen ja kirkkoherra Pertti Telkki hyppäsi taivaista. Edellisenä iltana oli myös rakennettu maailman pisin rakovalkea. Satoi vähän vettä, ja kun valkea seuraavana päivänä sytytettiin, puoli kaupunkia oli savussa.

Kansainvälinen kylähullutapahtuma oli menestys, joka houkutteli 40 000 kävijää.

– Kun konttori loppui, päätimme viimeisenä kesänä tempaista. Tapahtuma kesti yksitoista päivää ja meillä oli sellainen ajatus, että kuka tahansa saa tuottaa sinne ohjelmaa. Esiintyjiä kävi Helsinki myöten, ja sain jopa neuvoteltua VR:n kanssa sopimuksen, että Kemin Kylähullutapahtumaan tulijat saivat muistaakseni 25 prosentin alennuksen. Sitä tuskin tänään tapahtuisi, Pekkala-Matikainen nauraa.

Kemin Etnofestarit
Etnofestivaaleja järjestettiin kahdeksan vuotta.Matti Adolfsen

Joukkovoima kantaa

1990-luvun tapahtumien kantavia voimia olivat hullut ideat ja yhdessä tekeminen.

– Ei ollut niin tyhmää ideaa, etteikö sitä olisi tehty. Yhteisöllisyys oli huipussaan ja yhdessä tekemisen riemu oli hirveän vahva, kaikki lähtivät mukaan kun pyysi. Tämä on siitä ihana kaupunki! Esimerkiksi Etnofestivaalia teimme pienen työryhmän kanssa kahdeksan vuotta. Saimmekaupungilta pienen potin lähinnä tiedottamiseen ja sitten hommia tehtiin pitkälti talkootyönä. Mutta niin me vain teimme ja oi että se oli hauskaa!

Yhteisöllisyys oli huipussaan ja yhdessä tekemisen riemu oli hirveän vahva.

Arja Pekkala-Matikainen

Samaa reseptiä kokenut tapahtumajärjestäjä suosittelee myös nykyisille tekijöille.

– Ei tehdä yksittäin vaan otetaan yhteyttä, että tehdäänkö yhdessä. Joukkovoima kantaa. Ihmiset myös miettivät vähän liikaa, voiko tai kehtaako jotakin tehdä. Ei se niin mene. Kaikki peliin ja antaa mennä vaan!

Arja Pekkala-Matikaisen mukaan rahan puute koitui Kylähullukonttorin kohtaloksi.

– Mutta vieläkin on soiteltu, että miksi sitä konttoria ei enää ole. Se oli sellaista matalan kynnyksen toimintaa. Kyllä me koimme antavamme aika paljon ihmisille.