Yrittäjä lomailee kesällä, jos ehtii – perinteinen neljän viikon kesäloma jää valtaosalla haaveeksi

Kesälomakausi on kuumimmillaan heinä- ja elokuussa. Yrittäjille kesä voi tarkoittaa lomaa, todennäköisemmin kuitenkin jotain muuta. Lomaa vietetään jos sille jää aikaa, mutta todennäköisemmin töitä tehdään myös kesällä.

Kuva: Antti Kolppo / Yle

Pienyrittäjät paiskivat töitä toimistoissaan usein myös silloin, kun lomalaiset nauttivat ulkoilmasta. Tiiviistä työtahdista huolimatta aivan ympäri vuotta ei yrittäjäkään tee töitä. Aikaa jää myös lomailuun, vaikka se saattaakin olla lyhyt. Yrittäjien kesälomia on viimeksi selvitetty vuonna 2013 Suomen Yrittäjien teettämällä kyselyllä.

Keskimäärin yrittäjän kesälomaa kestää noin kaksi viikkoa. Melko suuri määrä vastaajista, kymmenen prosenttia ilmoitti ettei pidä lomaa lainkaan. Lomien pituus kasvaa melko tasaisesti sen myötä, kuinka suuresta yrityksestä on kyse. Ihannemittana lomalle yrittäjät pitävät neljää viikkoa, eli tavallisen kesäloman mittaa. Tähän siis kuitenkin harvoin päästään.

Jonkinlaisen loman aikoo pitää myös sosiaalisen median kouluttaja, yrittäjä Laura Pääkkönen.

– Omat asiakkaat lomailevat heinä-elokuun vaihteessa, niin siinä pystyy vähän irrottautumaan ja tekemään kenties jotain yrityksen markkinointiin liittyviä juttuja.

Laura Pääkkönen on toiminut yrittäjänä vuoden alusta lähtien. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Hän aikoo myös huilata ja pitää ihan oikeaa lomaa ilman työntekoa. Kokonaan yritystä ei kuitenkaan voi laittaa kesäksi tauolle.

– Toki olen puhelimen päässä aina tavoitettavissa, jos siellä asiakkailla jotain kriisiä pukkaa. Sähköpostin äärestä pyrin kuitenkin pysyttelemään poissa.

Toisen yrittäjän, konsulttipalveluita tarjoavan Mikael Huggin mielestä yrittäjän loman ja muun ajan välille on vaikeaa tehdä selkeää erottelua. Töitä tehdään silloin kun niitä on, ja vapaa-aikaa vietetään omien mahdollisuuksien mukaan.

– Heinäkuussa ei välttämättä tehdä tiettyjä juttuja, kuten asiakasbuukkausta. Toisaalta taas silloin vahvistetaan omaa yritystä ja ilmettä, että ollaan sitten valmiimpana kun elokuussa lähdetään tykittämään.

Kumpikaan yrittäjistä ei harmitellut sitä, että lomailu saattaa jäädä vähiin.

– Itse olen tämän valikoinut. Kukaan ei pakota yrittäjyyteen tai firman perustamiseen, toteaa Hugg.

– Paljon tässä on ollut tekemistä ja hommia, mutta päivääkään en ole katunut, vuoden alusta yrittäjänä toiminut Pääkkönen täydentää.

Yhteiskäyttötiloista joustavuutta ja liikkuvuutta työntekoon

Viime aikoina suosiota yrittäjien keskuudessa ovat nostaneet niin sanotut coworking- eli yhteiskäyttötilat. Tällaisissa tiloissa töitä voi tehdä joustavasti, eikä ole sidottuna yhteen, perinteiseen kivijalkatoimistoon.

Helsingissä tällaisia tiloja ovat muun muassa Mothership of Work eli MOW ja Technopolis Oyj:n UMA Esplanadi Workspace eli lyhyemmin sanottuna UMA. Tiloissa yritykset voivat tehdä töitä avoimessa ympäristössä, jossa työskentelee muitakin yrittäjiä ja yrityksiä.

– Meidän pääkohderyhmänä on selkeästi yritykset, joilla on jo toimisto jossain päin. Se näkyy myös UMA:n asiakaskunnassa. Toki täällä on myös yksinyrittäjiä, freelancereita jotka arvostavat liikkuvuutta, sanoo Technopolis Oyj:n markkinointijohtaja Karri Hautanen.

Tällaiset avoimet tilat tarjoavat pienyrittäjille, kuten Huggille ja Pääkköselle, mahdollisuuden verkostojen rakentamiselle myös kesän hiljaisina kuukausina.

– Olen löytänyt tätä kautta mahdollisia asiakkaita ja on sovittu tapaamisia. Verkostoituminen on tosi tärkeä juttu yrittäjälle, sanoo UMA:a ainoana toimistonaan käyttävä Pääkkönen.