Kontioniemen koulun tilukset jaettu kahtia – syynä kiista Odinin sotureiden kerhotiloista

Kontioniemen entisen koulun piha jaetaan kahtia aidalla. Omistajat ajautuivat tukkanuottasille, kun toinen omistaja vuokrasi koululta kerhotilat Soldiers of Odinille. Joensuun ryhmän johtaja kiistää joukon aiheuttavan harmia muille koulun käyttäjille.

Kontioniemi, Kontiolahti
Kaksi koulurakennusta.
Kontionimen koulun pihapiiriin on tulossa aita. Siru Päivinen / Yle

Kontioniemen entisen koulun tilat on jaettu kahtia. Kontiolahtelaiset Vesa Turunen ja Mika Hiltunen ostivat koulun rakennukset ja tontin tammikuussa. Yhteistyö miesten välillä alkoi säröillä jo maaliskuussa, kun Hiltunen vuokrasi Soldiers of Odineille kerhotilat omasta koulukiinteistöstään.

Turusen mukaan miehillä oli sopimus, että kummallakaan ei olisi kiinteistöissä sellaista toimintaa, mikä häiritsisi toisen omistajan liiketoimintaa.

Turusen mielestä odinin sotureiden läsnäolo haittaa liiketoimintaa, mutta Kontiolahden perussuomalainen kunnanvaltuutettu ei näe tilojen vuokraamisessa mitään ongelmaa.

Hiltusen ja Turusen yhteistyö on nyt katkennut. Turusen sai omien sanojensa mukaan tarpeekseen.

– Molemmille jää nyt omat kiinteistöt ja tontti halkaistaan. Väliin rakennetaan aita, Turunen kertoo.

Omistajilla eri näkemys häiriöistä

Vesa Turunen sanoo syyn johtuvan Soldiers of Odinin jäsenten käyttäytymisestä. Hänen mukaansa jäsenet ovat häiriköineet Turusen vuokralaisia ja aiheuttaneet harmia.

Mika Hiltunen kertoo, että hänelle itselleen kukaan ei ole valittanut eikä häiriötä ole ollut.

– Ihmiset valittavat Vesalle, joka välittää viestit minulle.

Odinin soturit kieltävät häiriöt

Myös Joensuun Soldiers of Odinin johtaja Lari Kuosmanen kieltää häiriöiden aiheuttamisen.

– Tällaisia puheita tulee aina jostain suunnalta. Nämä eivät pidä paikkaansa.

Kosonen sanoo, että kukaan ei tule antamaan negatiivista palautetta suoraan ryhmän jäsenille. Viestit kerrotaan esimerkiksi vuokraisäntä Hiltusen kautta.

Kontioniemen kerhotiloja käyttää 5–20 jäsentä.

Korjattu 8.7.2016 klo 10.43: Soldiers of Odinin Joensuun johtajan sukunimi.