Kaksi muotoilusukupolvea rinta rinnan – Kukkapuron ja Paakkasen tuolit kuin eri maailmoista

Yrjö Kukkapuro ja Mikko Paakkanen ovat molemmat huonekalusuunnittelijoita, mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin. Sukupolvien erot ovat selvästi nähtävillä Imatran taidemuseon tuolinäyttelyssä.

Kotimaa
yrjö kukkapuron suunnittelema tuoli
Yrjö Kukkapuron suunnittelemat tuolit ovat graafisen värikkäitä.Klaudia Käkelä / Yle

Ulkomaita myöten tunnettu muotoilija Yrjö Kukkapuro on palannut juurilleen yhdessä nuoremman kollegansa Mikko Paakkasen kanssa. Imatralaislähtöinen parivaljakko järjestää tuolien kokeilumallien näyttelyn Imatran taidemuseossa.

Näyttelyssä kävijä saa ihailla Kukkapuron tunnistettavalla tyylillä toteutettuja graafisempia tuoleja, joiden rinnalla on Paakkasen skandinaavista ja puhdasta muotokieltä.

mikko paakkasen suunnittelemia tuoleja
Mikko Paakkanen luottaa skandinaaviseen puuhunKlaudia Käkelä / Yle

Viipurissa syntynyt Kukkapuro lähti alunperin Imatralta taidekoulusta Helsinkiin taideteolliseen oppilaitokseen. Paakkanen puolestaan on syntynyt Vuoksenniskalla. Siitä tuleekin näyttelyn nimi: Vuoksenniskan pojat.

Kukkapuro tapasi Mikko Paakkasen 2000-luvulla molempien ollessa saman huonekalutehtaan palveluksessa.

– Huomasimme olevamme molemmat Vuoksenniskalta kotoisin ja kysyin, voisimmeko järjestää yhdessä näyttelyn. Idea näyttelystä hautui muutaman vuoden ja viime syksynä aloimme suunnitella tätä kunnolla, Paakkanen kertoo.

Ateljee kahdelle

Kukkapurolle taide on muotoilun ytimessä, mutta myös ergonomisuus vaikuttaa lopputulokseen.

– Ergonomia antaa tieteellisen tason taiteen lisäksi. Vanhemmiten muotokieleni on kehittynyt ja pystyn rönsyilemään enemmän. Muotoilua ei kuitenkaan ole, jos ei ole taide-aspektia. Muutenhan se on laiturin tekoa rautanaulalla, Kukkapuro nauraa.

– Inspiroidun ateljeessamme, jonka toista nurkkaa hallitsee vaimoni Irmeli ja toista minä. Inspiraatio on jatkumo, mutta saapuessani ateljeeseemme alan saada ideoita.

huonekalumuotoilijat yrjö kukkapuro ja mikko paakkanen
Muotoilun kaksi sukupolvea: Paakkanen ja Kukkapuro. Kuvassa myös Kukkapuron vaimolleen Irmelille suunnittelema "teetuoli".Klaudia Käkelä / Yle

Näyttelyssä nähdään yhteensä 10 mallia tuoleja, viisi kummaltakin Vuoksenniskan pojalta.

_Näyttely on avoinna Imatran taidemuseossa 8.7.-15.10. Jaksolla 8.7.-31.8. maanantaista torstaihin kello 9-19 ja perjantaisin kello 9-16. _

Jaksolla 1.9.-15.10 näyttely on avoinna maanantaista-perjantaihin kello 9-19 ja lauantaisin kello 10-15.