Yle valvoi: Yön uutiset lyhyesti

Barack Obama on puhunut poliisin ihonväriin perustuvista ennakkoluuloista. Hondurasissa on surmattu patohanketta vastustanut ympäristöaktivisti. Saudi-Arabia on pidättänyt ihmisiä maanantain itsemurhaiskuista.

Ulkomaat
Mielenosoittajia kadulla, "Black lives matter" -kyltti
Tuhannet ihmiset marssivat poliisiväkivaltaa vastaan eri puolilla Yhdysvaltoja. Kuva New Yorkista.Andrew Gombert / EPA

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on vaatinut poliisia kitkemään ihonväriin perustuvat ennakkoluulot. Hän antoi lausuntonsa laskeuduttuaan Puolaan, jossa hän osallistuu Naton huippukokoukseen. Yhdysvaltoja on kuohuttanut tällä viikolla ampumatapaukset, joissa poliisi surmasi kaksi mustaihoista miestä epäselvissä olosuhteissa Louisianassa ja Minnesotassa.

Hondurasissa on surmattu jälleen patohanketta vastustanut ympäristöaktivisti. 49-vuotias nainen oli kolmas ympäristöjärjestön aktivisti, joka on surmattu maaliskuun jälkeen. Suomen kehitysrahasto Finnfund on jo aiemmin jäädyttänyt tukensa kiistanalaiselle patohankkeelle.

Saudi-Arabia on pidättynyt 19 ihmistä maanantain kolmesta itsemurhaiskusta. Sisäministeriö myös tunnisti Medinassa tehdyn iskun tekijäksi 26-vuotiaan saudiarabialaisen miehen. Neljä vartijaa kuoli Medinan iskussa, kun taas Qatifin ja Jeddan kaupunkien iskut eivät vaatineet ulkopuolisia uhreja.

Yhdysvaltain ulkoministeriö jatkaa sisäistä tutkintaansa Hillary Clintonin sähköpostin käytöstä. Ministeriö oli keskeyttänyt tutkintansa huhtikuussa, kun liittovaltion poliisi FBI teki omia tutkimuksiaan. FBI päätyi moittimaan entistä ulkoministeriä huolimattomuudesta, mutta ei suositellut syytteiden nostamista.