1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Seinäjoen asuntomessut avautuvat yleisölle – "Tavoite on ollut rakentaa ykkösluokkainen asuinalue"

Seinäjoen asuntomessuilta ei kerrota virallista kävijätavoitetta. Tavoite on ollut saada aikaiseksi alue, joka on pohjalaissävytteinen ja laadukas, sekä hyvä avaus alueen muullekin tulevalle rakentamiselle. Asuntomessut avautuvat yleisölle tänään perjantaina.

Taiteilija Päivi Rintaniemen teos Big Hug kutsuu halaushetkeen Seinäjoen Asuntomessuilla. Kuva: Anri Koski/Yle

Seinäjoen asuntomessujen parivuotinen rakennusurakka on takana. Torstaina alueeseen tutustui kolmisensataa median edustajaa ja tänään perjantaina portit avataan yleisölle.

Asuntomessuportit ovat auki päivittäin elokuulle asti, mutta sitä, monenko ihmisen toivotaan niistä käyvän, ei projektipäälikkö Kirsi Joensuu paljasta.

– Suomen asuntomessut eikä Seinäjoen kaupunki ole assettanut lukumääräistä kävijätavoitetta. Jokaisella toki voi olla mielessä joku luku ja joku indikaattori voisi olla edellisten vuosien kävijämäärä, Joensuu sanoo.

Suomen asuntomessujen mukaan viime vuosien kävijämäärä on vaihdellut noin 110 000 ja 140 000 välillä.

– Asuntomessut tekee varmasti budjetin, mutta Seinäjoen kaupungille sillä ei ole lopulta niin väliä. Kaupungin ensimmäinen tavoite on ollut rakentaa ykkösluokkainen asuinalue, Kirsi Joensuu sanoo.

Periaate on, että kaupunki rakentaa alueelle infran, josta korvaukseksi se saa tontinmyyntituloja. Joensuun mukaan messuista syntyviä käyttökuluja katetaan osin osuudella pääsylippu- ja pysäköintituloista.

Eteläpohlajaisittain luontoon istutettu

Kirsi Joensuun mukaan Seinäjoen messuilla on pyritty siihen, että eteläpohjalaisuus näkyy. Näillä Etelä-Pohjanmaan ensimmäisillä asuntomessuilla.

– Oma tavoitteenikin oli, että emme tekisi hajuttomia ja mauttomia messuja. Täällä näkyvät juurevuus, pohjalaisuus ja aitous. Ne näkyvät taloissa, tekemisen tahtona ja kirvesmiestaitoina. Sekä ohjeisohjelmassa.

Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki on seurannut messualueen rakentumista koko rakentamisen ajan. Hän on tyytyväinen 14 hehtaarin alueen muodonmuutokseen.

– Messualue näyttää erittäin hyvältä. Se on monipuolinen, hyvin luontoon istutettu ja järvi on lähellä, Rasinmäki kehaisee.

Rasinmäki muistuttaa, että asuntomessualue toimii avauksena alueen muullekin tulevalle rakentamiselle.

Liikenneruuhkaa Seinäjoen asuntomessualueella. Kuva: Anri Koski/Yle

Bussilla messuille

Aivan asuntomessualueen kupeessa Seinäjoella sijaitsevat sairaala ja Y-talo. Niiden parkkipaikat, kuten muukin lähialueparkkeeraaminen on messuvierailta kielletty. Asuntomessuilla on omia parkkialueita, mutta suurimman osan kävijäliikenteestä toivotaan hoituvan julkisilla kulkuneuvoilla.

– Yritetään, että messuautoilijat eivät häiritsisi liikaa kaupungin normaalieloa. Liikenne ohjataan raviradalle ja sieltä pääsee keskustaan sekä messuille, myös kaupunkilaiset.

Bussilinja numero 10 ajaa matkakeskukselta messualueelle. Myös pyöräparkki on järjestetty messuporttien lähelle.