Kellarissa odotti ensimmäinen tulva 20 vuoteen – sadetta on saatu Kokkolassa jo koko heinäkuun annos

Osassa Keski-Pohjanmaata on satanut koko heinäkuun edestä. Vesi seisoo monin paikoin pelloilla, katkoo teitä ja on tulvinut myös kellareihin.

Kotimaa
Sadevesi tulvii Klapurintien alikulussa Kälviällä ja peittää henkilöauton alleen.
Juha Kemppainen / Yle

Kokkolassa pelastuslaitos kävi perjantaina useammassa talossa pumppaamassa vettä pois kellarista. Vesi tulvi esimerkiksi Minna Rintalan kotitalon kellariin Kokkolan Kirilahdessa – ensimmäistä kertaa.

– Olemme asuneet tässä 20 vuotta, eikä vettä ole ikinä tullut kellariin. Tämä oli ihan yllätys, Rintala sanoo.

Vettä oli edellisyön aikana satanut niin paljon, etteivät ojat sitä enää vetäneet. Aamulla kellarin lattialla odotti 10–20 sentin vesikerros.

Vahinkoakin tuli. Vesi tuhosi kellarivarastosta muun muassa talvivaatteita, kenkiä ja mattoja – kaiken, mikä oli kosketuksissa kellarin lattiaan.

Vesi aiheuttaa ongelmia muuallakin

Poikkeukselliset sateet näkyvät luonnollisesti myös vesistöissä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kalajoki tulvii edelleen, ja vettä on paljon myös Perhonjoessa.

Veden valtaamaa viljelyspeltoa Perhonjoen varressa.
Veden valtaamaa viljelyspeltoa Perhonjoen varressa kesällä 2016.Juha Kemppainen / Yle

Maanviljelijöille vetisyys aiheuttaa päänvaivaa, kun vesi seisoo nyt monilla alueen alavilla pelloilla.

Kälviällä Klapurintien alikulku suljettiin liikenteeltä perjantaina, sillä se oli täysin veden vallassa. Kokkolassa myös jalkapallokentät lainehtivat, minkä vuoksi harjoitukset ja pelit on jo useamman päivän ajan siirretty tekonurmelle ja sisätiloihin Kipparihalliin.

Vettä koko heinäkuun edestä

Kokkolassa onkin satanut jo koko heinäkuun edestä. Kuun ensimmäisen viikon aikana vettä on tullut 74 millimetriä. Sen verran Kokkolassa sataa tavallisesti koko heinäkuun aikana. Kalajoella on satanut lähes saman verran kuin Kokkolassa.

Vesi tulvii kevyen liikenteen väylälle.
Juha Kemppainen / Yle

Sisämaassa vettä on tullut vähemmän, Ylivieskassa 67 millimetriä, Kaustisella 60 millimetriä ja Halsualla 45 millimetriä.

Sateiden ennustetaan jatkuvan Keski-Pohjanmaalla myös ensi viikolla.

Ilmatieteen laitoksen meteorologin Juha Tuomalan mukaan tämän viikon yhtäjaksoiset sateet johtuvat siitä, että laaja matalapaineen alue on jämähtänyt Suomen itäpuolelle.

Ensi viikolla uusi sadealue on tulossa lounaasta.