Kimppakyydillä sinne ja takaisin – ekologinen ja edullinen ratkaisu Suomen valtaväylällä

Oulu-Helsinki-Oulu kimppakyytiryhmä perustettiin Facebookiin viisi vuotta sitten. Nyt siinä on jo lähes 12 000 jäsentä. Kimppakyyti pitää matkustuskustannukset kohtuullisina, ja kuski saa seuraa pitkän matkan ajaksi.

ilmiöt
kaksi tyttöä liftaa
Palvelun 11 813 käyttäjään mahtuu monenlaisia ihmisiä. Suurin osa on ihan tavallisia reissaavia ihmisiä. Salla Laurila / Yle

Kimppakyydit Oulu-Helsinki-Oulu -Facebook-ryhmässä on lähemmäs 12 000 jäsentä. Kaikki alkoi vuonna 2011, kun ryhmän perustaja Maria Alaluusua katseli junalippujen kalliita hintoja ja päätti perustaa kimppakyytiryhmän.

– Ryhmään on ollut tasaisen kasvava tahti liittymispyyntöjen suhteen. Ihmisten tietoisuus ryhmästä ja sen positiiviset kokemukset varmasti ovat osasyy siihen, miksi ihmiset haluavat liittyä ryhmään ja käyttää kimppakyytiä matkustamiseen, kertoo kertoo ryhmän ylläpitäjä Maria Rajaniemi.

Mukana on kaikenlaista väkeä – myös lippuja saa myydä

Palvelun 11 813 käyttäjään mahtuu monenlaisia ihmisiä. Suurin osa on ihan tavallisia reissaavia ihmisiä. Jonkin verran ryhmästä löytyy myös ulkomaalaisia, lähinnä vaihto-oppilaita ja lomailijoita, jotka etsivät yksittäistä kyytiä.

– Rekkamiesten ja työmatkaliikenteen kyytitarjoukset näkyvät myös vahvasti ryhmässämme. Joskus ihmisen sijasta kyytiä voi tarvita lemmikkieläin tai tavara, sanoo Siiri Salminen nykyään Tampereella asuva toinen ryhmän ylläpitäjä.

Homma toimii siten, että ryhmässä voi tarjota tai etsiä kimppakyytejä Oulu-Helsinki välille. Myös matkan varrelta voi hypätä kyytiin.

Osa saattaa ilmoittaa, minkälaista matkaseuraa on luvassa.

Maria Rajaniemi

– Olemme myös hyväksyneet esimerkiksi tarpeettomiksi jääneiden bussi-, juna- ja lentolippujen myynnin, sanoo Rajaniemi

Käytännössä sivustolle laitetaan ilmoitus, jossa kerrotaan, tarjotaanko vai tarvitaanko kyytiä. Ilmoituksessa kerrotaan lähtöpäivämäärä ja kuinka monta kyytiin mahtuu, tai kyytiä tarvittaessa matkustajien määrä. Kommenttikentässä kyydistä kiinnostuneet ilmoittautuvat ja sopivat tarkemmat tiedot yksityisviestein.

– Mielikuvitusta saa toki käyttää ilmoitusta tehdessä, ja osa saattaa esimerkiksi ilmoittaa että minkälaista matkaseuraa on luvassa, naurahtaa Rajaniemi.

Ekologinen ratkaisu antaa matkaseuraa

Autoilun vähentäminen ja sen tuomat ekologiset vaikutukset ovat olleet lähtökohtana ryhmän perustamiselle ja ne ovat kimppakyytien suurin ympäristövaikutus.

– Kimppakyyti luo myös molemmille osapuolille win-win tilanteen. Kuski saa matkalleen seuraa ja parhaimmillaan myös ajokaverin, onhan matkaa ajettavana kuitenkin 600 kilometriä. Matkustaja saa itselleen parhaimmillaan ilmaisen tai edullisen matkan lyhyelläkin varoitusajalla, kertoo Rajaniemi.

Facebook-ryhmän ylläpitäjät ovat pyytäneet käyttäjiä ilmoittamaan välittömästi, jos kyydeissä ilmenee minkäänlaisia ongelmia.

Kyydin summat pyörivät viiden ja kahdenkymmenen euron välillä.

Maria Rajaniemi

– Näin voimme tarttua heti epäkohtiin ja keskustella osapuolten kanssa, koska haluamme että kimppakyydit pysyvät käyttäjillemme positiivisena ja turvallisena kokemuksena, linjaa Salminen.

Trokaamista ei hyväksytä

Eniten ilmoituksia tulee lippujen trokaamisepäilyistä.

– Emme hyväksy ryhmässämme toistuvaa matkalippujen voittoa tavoittelevaa myyntiä. Ilmoituksia tulee myös siitä, että kyytejä ei ole maksettu sovitusti tai kyyti perutaan viime hetkellä. Yhden kerran olen saanut ilmoituksen siitä, että kuski oli kaahannut matkalla, sanoo Rajaniemi

Kyytejä ei yleensä tarjota rahastusmielessä. Kyydin tarjoaja voi itse määrittää, haluaako ottaa kyydistä rahaa vai ei. Yleisin toimintatapa on jakaa bensakulut matkustajien kesken, mutta myös ennalta ilmoitettu summa on mahdollinen vaihtoehto. Joskus kyydissä pääsee myös ihan ilmaiseksi. Maksusta sopivat osapuolet keskenään.

– Olemme kehottaneet kuskeja ottamaan maksun ennen matkaan lähdön alussa, näin vältytään mahdollisilta maksuongelmilta myöhemmin. Kyydin summat pyörivät viiden ja kahdenkymmenen euron välillä, arvioi Rajaniemi.