Klassikkoteos on Savonlinnan oopperajuhlille henkireikä

Suomen tunnetuimman kulttuurifestivaalin tekeminen on tasapainoilua taiteellisesti ja taloudellisesti. Tällä hetkellä Savonlinnan Oopperajuhlien linja on harkitsevan konservatiivinen. Verdin todellinen klassikkoteos Otello aloitti festivaalin perjantai-iltana Olavinlinnassa.

musiikki
Otello on Savonlinnan Oopperajuhlien tämän kesän suurin panostus.
Otello on Savonlinnan Oopperajuhlien tämän kesän suurin panostus.Savonlinnan Oopperajuhlat / Soila Puurtinen, Itä-Savo

Luonnon valaistus sai Olavinlinnan näyttämään keskiviikkona tavallistakin jylhemmältä. Taivas oli harmaa ja meri musta, mutta pilvipeitteen läpi kimmelsi sopivasti myös jokunen valonsäde.

Pian vuorossa oli Otellon kenraaliharjoitus. Shakespearen näytelmän pohjalta kirjoitettu ja sävelletty ooppera avasi Savonlinnan oopperajuhlat tänään perjantaina, mutta töitä festivaalin eteen on paiskittu jo ties kuinka kauan.

Otelloa varten on nähty erityistä vaivaa, sillä se on tämän kesän oma uutuusteos.

– Siihen pannaan kaikki paukut, sillä uusi on aina uutta, ja se kiinnostaa yleisöä, festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Silvasti sanoo ja huomauttaa, että ruutia on toki riittänyt muihinkin produktioihin.

Festivaali pitää teosta omana uutuutenaan, mutta kyseessä on eräänlainen vaihtokauppa eteläranskalaisen Chorégies d´Orange -tapahtuman kanssa.

– Tämä on perinteinen yhteistuotanto, joka menee ehkä pidemmälle siinä mielessä, että me tuotimme viime vuonna Boris Godunovin, joka suuntaa suunnitelmien mukaan Etelä-Ranskaan, ja siellä puolestaan tuotettiin vuonna 2014 Otello, joka on nyt täällä. Niitä on yhdessä suunniteltu, ja näin ollen puhumme omasta tuotannosta.

Lipputulot ratkaisevat

Erilaisten yhteistyökuvioiden solmiminen on tärkeää, sillä Savonlinnan oopperajuhlat rahoittaa festivaalinsa suurimmaksi osaksi itse. Kolme neljäsosaa kokonaisbudjetista saadaan lipputuloista.

Festivaalin budjetti on tänä vuonna reilut kahdeksan miljoonaa euroa, josta oman rahan osuus on yhteensä reilut 80 prosenttia eli noin kuusi ja puoli miljoonaa euroa. Talous on kroonisesti tiukoilla.

– Viime päivinä on naurettu, että nythän ollaan hyvässä tilanteessa: juhlien loppumiseen on vielä viisi viikkoa, eikä meidän tarvitse enää myydä lippuja kuin miljoonalla eurolla. Hyvin menee, Silvasti virnistää.

Jorma Silvasti
Festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Silvasti.Savonlinnan Oopperajuhlat / Timo Seppäläinen, Itä-Savo

Savonlinnan Oopperajuhlat on viime vuosina panostanut paitsi uusiin tuotantoihin myös vieraileviin festivaaleihin ja oopperataloihin.

Tänä vuonna markkinointiosasto on saanut elvistellä maailmankuulun kapellimestarin Riccardo Mutin nimellä. Hän saapuu Savonlinnaan johtamaan Ravennan festivaalin vierailun päätöskonsertin. Ravennan festivaalin johtaja on maestron vaimo Cristina Mazzavillani Muti.

Ravennan festivaali täydentää Savonlinnassa Verdin Shakespeare-trilogian Macbethilla ja Falstaffilla. Otello on trilogian ehdoton kulmakivi.

Toinen vierailija on Torinon oopperatalo Teatro Regio, joka tuo mukanaan Puccinin La Bohèmen ja Bellinin Norman.

Vierailijoiden oopperapaketit värittävät ohjelmakokonaisuutta, ja tilaustavara on halvempaa kuin suunnitelmista lähtien itse tehty.

– Meillä ei ole tällä rahoitusrakenteella mahdollisuutta ottaa sitä riskiä, että tekisimme itse kolme uutta tuotantoa. Nyt heitän luvun, joka ei välttämättä ole ihan tarkka, mutta että heittäisimme niihin 3,6–3,8 miljoonaa euroa ja toivoisimme, että ihmiset ostavat pääsylippuja.

Kotimaista osaamista käytetään tänä kesänä vähän

Omat tuotannot ovat tärkeä osa Savonlinnan oopperajuhlien brändiä. Niiden avulla maine kiirii maailmalle, mutta suomalaista osaamista käytetään tänä kesänä niukasti. Don Giovanni on seitsemästä ensi-illasta ainut, jonka laulajakaarti on baritoni Waltteri Torikan johdolla lähes kokonaisuudessaan kotimaista.

Kesän ohjaajat, lavastajat ja muut tuotantoryhmäläiset ovat poikkeuksetta ulkomaalaisia. Parhaillaan tekijöitä haetaan vuodelle 2018.

– Ilokseni olen huomannut, ja Savonlinnan Oopperajuhlien suruksi, että hyvin monet keskeiset suomalaiset toimijat on jo kiinnitetty muualle, eikä heitä ole mahdollista saada Savonlinnaan kahden vuoden kuluttua.

Silvasti huomauttaa, että kotimaisuusaste vaihtelee vuosittain. Ensi vuonna on suomalaisten vuoro juhlia.

– Kärkiajatus on aina se, että suomalaisia suositaan, mutta tietenkin niin, ettei kansalaisuus ole mikään vapaalippu Savonlinnan oopperajuhlille, vaan laatu ratkaisee.

Särmää vankileirioopperasta

Festivaalin taloudelliset paineet näkyvät ja kuuluvat tuotannoissa. Tämän kesän radikaalein veto on Leoš Janáčekin harvemmin esitetty vankileiristä kertova ooppera Kuolleesta talosta, ja vuoden päästä ohjelmassa on vihdoin kotimainen kantaesitys puolen vuosikymmenen tauon jälkeen.

Pääasiassa Oopperajuhlat tarjoaa kuitenkin sitä, mitä yleisö janoaa: perinteistä oopperaa perinteisin tulkinnoin. Festivaali kaihtaa taiteellisia ja taloudellisia riskejä.

– Kaikki riskit ovat hallittuja, Silvasti myöntää.

Kuolleesta talosta on mukana, jotta ohjelmistossa on taiteellista särmää. Jos sitä ei ole, menemme valtavirran mukana ja hukumme massaan.

Yleisö tuntuu olevan konservatiivisesta linjasta mielissään: liput menevät kaupaksi. Myös Otelloa Savonlinnassa esittävä liettualaistenori Kristian Benedikt kehuu Savonlinnan kaupunkia ja oopperakoneistoa. Hän on esittänyt Otellon roolin lähes sata kertaa kahdessatoista eri produktiossa.

– Pidän produktioista, joissa konsepti on selkeä – olkoon tulkinta tavanomainen tai kokeileva. Ja tässä tuotannossa kuva on selkeä, hän sanoo.

Samoilla linjoilla on Otellossa Jagoa esittävä Tommi Hakala.

–Otellotoimii aivan nappiin Olavinlinnan leveällä näyttämöllä. Veikkaan, että tästä voi tulla hyvä kestolisä Savonlinnan Oopperajuhlien repertuaariin, Hakala laskeskele.

Tommi Hakala esitti pahuuden ruumiillistumaa Jagoa kenraaliharjoituksen perusteella suvereenisti. Vasemmalla Emilia (Niina Keitel).
Jago (Tommi Hakala) on juuri riistänyt Emilialta (Niina Keitel) nenäliinan, jonka avulla mustasukkaisuus vie lopulta voiton.Savonlinnan Oopperajuhlat / Soila Puurtinen, Itä-Savo

Parin vuoden kuluttua nimirooli suomalaiselle

Otello on festivaalin tämän kesän suurin panostus, jossa pääosaa laulaa Benediktin lisäksi Aleksandrs Antonenko. Eikö Suomesta löytynyt sopivaa nimiroolin esittäjää?

– Suomesta on tulossa hyviä Otelloja, ja jos maltatte odottaa vuoteen 2018, minun ei tarvitse vastata tähän kysymykseen, Silvasti vinkkaa.