Arvaamaton Hekla on valmis purkautumaan – tutkija muuttaisi lentoreittejä

Islantilainen tulivuoritutkija Páll Einarsson varoittaa vaeltamasta Heklalle, koska mahdollinen purkaus alkaa äkkinäisesti. Myös Heklan yläpuolella päivittäin lentävät lentokoneet pitäisi Einarssonin mukaan ohjata muualle.

Yle maailmalla: Tukholma
Höyryävä laavavirta, joka hehkuu osin punaisena.
Hekla purkautui viimeksi helmikuussa 2000. Purkaus aiheutti isoja laavavirtoja yli kahden kilometrin päähän. Kjartan Thorbjörnsson / Nordfoto-Morgunblad / EPA

ReykjavikMatkalla Heklan huipulle vastaan tulee bussi, yksi auto ohittaa, sitten tulee hiljaista. Tuulee kovaa. Kuljettaja Björn Halldórsson ohjaa maastoautoa taitavasti röpelöistä tietä pitkin. Vieressä on edellisten purkausten jättämää möykkyistä laavaa.

Parin tunnin automatkan päässä Reykjavikista sijaitsevalle Heklalle vaelletaan omalla vastuulla. Tien alkupäässä on varoituskylttejä, joiden mukaan tulivuori voi purkautua. Opastettuja vaelluksia on silti yhä tarjolla.

Geofysiikan professori Páll Einarsson Islannin yliopistosta sanoo, että Hekla on valmis purkautumaan.

– Se ei tarkoita, että Hekla räjähtää ja aiheuttaa katastrofin. Se tarkoittaa, että jonain päivänä Hekla purkautuu. Luultavasti varsin pian, Einarsson kertoo Islannin pääkaupungissa Reykjavikissa.

Heklan juurella islanninhevosten harja heiluu kovassa tuulessa.
Heklan juurella islanninhevosten harja heiluu kovassa tuulessa.Hannele Muilu / Yle

Vaeltaja ei ehtisi pois alta

Einarsson on joutunut selittämään laajalle levinnyttä lehtilausuntoaan, joka tulkittiin niin, että Hekla on purkautumassa nyt rajusti. Islannissa tulivuoret ovat herkkä asia.

Einarssonin mukaan Heklan sisään on kertynyt magmaa siinä määrin, että paine tulivuoressa on kasvanut jo paljon yli edellisten purkausten tason. Hekla on kuitenkin ollut samassa tilassa jo vuosia. Purkaus voi tapahtua nyt tai vuosien kuluttua.

Hekla on viime aikoina purkautunut kymmenen vuoden välein, joten purkausta on odotettu jo vuodesta 2010.

Heklan huipulle päätyminen juuri purkauksen aikaan olisi huonoa tuuria, mutta joidenkin kohdalle se voi osua.

Hekla-tulivuori.
Hannele Muilu / Yle

Heklan purkaukset alkavat nopeasti. Ensimmäisistä merkeistä purkaukseen saattaa olla aikaa puolitoista tuntia tai vain puoli tuntia.

Lyhyen varoitusajan takia tulivuoritutkija Einarsson pitää Heklalle vaeltamista riskinä.

– Ei ole tarpeeksi aikaa päästä pois vuorelta. Se on hengenvaarallista.

Autolla pääsee kuitenkin nopeasti pakoon. Jatkamme ylöspäin. Huonomman kuskin kanssa jyrkkä töyssyinen tie pelottaisi enemmän kuin tulivuorenpurkaus.

Pysähdymme huipun juurelle ihailemaan upeaa vuoristoa ja jäätiköitä. Loppumatka lumiselle ja jäiselle huipulle pitäisi kavuta jalan.

"Juoksemme niin kovaa kuin pääsemme"

Pariskunta lähestyy meitä ripeästi kävellen. He ovat Lindsay Casman Sayeh ja Edetje Goval Chigagosta Yhdysvalloista.

He ovat huomanneet varoituskyltit, joita amerikkalaisella mittapuulla on vähän.

– On vähän pelottavaa. Olemme aika yksin täällä, Linsay Casman Sayeh sanoo.

Lindsay Casman Sayeh ja Edetje Goval vaeltavat kohti huippua.
Lindsay Casman Sayeh ja Edetje Goval vaeltavat kohti huippua.Hannele Muilu / Yle

Hän on ladannut puhelimeen ohjelman, jonka pitäisi varoittaa tulivuorenpurkauksesta.

Entä jos vuori alkaa antaa merkkejä purkauksesta?

–Varmaan juoksemme niin kovaa kuin pääsemme, Casman Sayeh arvelee.

Goval sanoo, että heillä on 30-80 minuuttia aikaa ehtiä pois.

– En tiedä, onko se tarpeeksi.

Kaksikko jatkaa kohti Heklan huippua. Me suuntaamme alas.

Vuonna 2000 Heklan purkaus tuli reilussa tunnissa. Esimerkiksi Bardarbungan purkaukseen vuonna 2014 voitiin valmistautua kaksi viikkoa.

Auto valmiina lähtöön

Torunn Gistadottir Romsdal on asunut miehensä kanssa talossa lähimpänä Heklaa 16 vuotta.

–Tämä on ihana paikka. Emme me pelkää. Täytyy vain tietää, mitä tehdä, jos Hekla purkautuu. Hänellä on avaimet autossa siltä varalta, että tulee nopea lähtö.

Heklan huipulle vie jyrkkä tie.
Heklan huipulle vie jyrkkä tie. Hannele Muilu / Yle

Edellinen vuoden 2000 purkaus ei tuntunut missään.

–Mieheni ajoi katsomaan sitä lähempää, Torunn Gistadottir Romsdal sanoo.

Tuulen suunta vaikuttaa ja muutoinkin purkaukset ovat erilaisia. Joskus voi lentää kiviä. Laava pysähtyisi todennäköisesti välissä olevaan kallioon.

Konekaappausta suurempi riski

Professori Páll Einarsson ihmettelee, miksi lentoreitin pitää kulkea juuri Heklan päältä.

Hänen mukaansa Heklan huipun yli lentää joka päivä 20-30 lentoa.

Lentoyhtiöt eivät ole toistaiseksi reagoineet professorin varoituksiin. Einarssonin mukaan lentoyhtiöt ottavat tarpeettoman riskin. Tulivuoren tuhka nousee korkealle.

– Riski on paljon suurempi kuin lentokonekaappauksen vaara. Sen estämiseksi tehdään paljon, mutta tämän ei, hän arvostelee.

Rauhallinen Hekla voi muuttua puolessa tunnissa.
Islannissa on 130 tulivuorta, joista osa on edelleen aktiivisia.Hannele Muilu / Yle