1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Tanskalaisartisti MØ Ruisrockissa: Rakastan muumeja

Tanskalaisartisti on nousukiidossa kansainvälisillä popmusiikkimarkkinoilla. Yhteistyö elektrobändi Major Lazerin kanssa on synnyttänyt yhden viime vuosien menestyneimmistä hiteistä. Entinen punkkari sai innostuksensa pop-musiikkiin Spice Girls -tyttöbändistä.

Tanskalaisartisti MØ. Kuva: Esa Fills / Yle

Muumit ovat parasta Suomessa. Tätä mieltä on 27-vuotias tanskalainen laulaja ja muusikko MØ, jolla oli perjantaina soolokeikka Ruisrockissa. Hän esiintyi lauantaina myös Major Lazerin keikalla, joten päivällä jäi aikaa käydä Naantalin Muumimaailmassa.

– Näin siellä kaikki hahmot, ja se oli mahtavaa!

Muumien maailmankuva sopii hyvin entiselle punkkarille ja feministille. Hän oli poliittisesti aktiivinen kymmenen vuoden ajan teini-iästä aikuisuuteen.

Odensessa Tanskassa syntynyt MØ, oikealta nimeltään Karen Marie Ørsted, varttui perheessä, jossa musiikki ei ollut suuressa osassa. Tasan 20 vuotta sitten hän kuuli Spice Girls -tyttöbändiä, ja se vei mukanaan.

– Se oli jotain uutta. Viiden erilaisen naisen maailma oli 7-vuotiaalle tytölle erittäin kiehtova.

Karen alkoi soittaa pianoa ja oppi sitä kautta ilmaisemaan tunteitaan.

– En ollut kovin hyvä koulussa, mutta musiikin kautta tunsin olevani voimakas.

23-vuotiaana MØ sai levytyssopimuksen. Sen jälkeen hän on tehnyt yhteistyötä tämän hetken menestyneimmän musiikkituottajan Diplon kanssa, joka vaikuttaa esimerkiksi Major Lazer -yhtyeessä. Heidän yhteistyönään on syntynyt kappale Lean On, joka on kaikkien aikojen kuunnelluin kappale Spotifyssa.

– Aloimme tehdä kappaletta kaksi vuotta ennen kuin se julkaistiin. Pidin kappaleesta, mutta en koskaan uskonut, että siitä tulee hitti.

Tanskalaisartisti on tehnyt yhteistyötä myös ruotsalaisartisti Elliphantin ja australialaisräppäri Iggy Azalen kanssa. Nyt muusikko valmistelee toista albumiaan.

– Haluan vain tehdä musiikkia, tulla paremmaksi siinä ja kasvaa samalla myös ihmisenä.

MØ on nauttinut vierailusta Turussa. Hän on käynyt Suomessa usein, sillä hänen isänsä on käynyt täällä työmatkoilla.

– Olen ollut aina talvisessa Helsingissä ja on ollut pirun kylmä. Ihana nähdä kesäinen Suomi.