Suurperheessä koko vuosi on yhtä juhlaa – parhaimmillaan neljät synttärit kuussa

Seinäjokelaisessa Mäkisen perheessä rakastetaan syntymäpäiviä – vaikka niitä 9-lapsisessa perheessä pitääkin järjestää melkoisen tiuhaan tahtiin. Isä on niin innostunut keksimään ohjelmaa juhliin, että perhe on jopa pohtinut oman juhlapalvelun perustamista.

Kotimaa
Mäkisen perheenjäsenten jalat.
Johanna Manu/Yle

Janne ja Virpi Mäkisen perheessä on yhdeksän lasta. Sanomattakin on siis selvää, että perheessä on syntymäpäiväjuhlat useampana kuukautena vuodessa – parhaimmillaan neljät saman kuukauden aikana.

Perheessä on periaate, että kaikki lapset juhlitaan ja välillä syntymäpäiväsankarille voi olla useammatkin juhlat, kun kummit kakutetaan eri kerralla kuin kaverit. Perheen vanhemmat nauttivat suunnattoman paljon juhlajärjestelyistä ja juhlia järjestetään muulloinkin kuin syntymäpäivinä.

Vanhemmatkin saavat pössöttää

Mäkisellä vietetään seuraavaksi 9-vuotissyntymäpäiviä. Kesä on synttäreiden suhteen rauhallisempi vuodenaika, kun keväälle sattuu jopa neljät juhlat samalle kuukaudelle. Vaikka juhlapäiviä tulee vuodelle monet, niin kaikki juhlitaan jos lapsi niin haluaa.

– Vanhemmat lapset ovat jo enemmänkin kavereiden kesken; käyvät syömässä tai ovat mökillä kaveriporukalla, perheen äiti kertoo.

Vanhemmat nauttivat siitä, miten juhlajärjestelyissä ja itse juhlissa on aina koko perhe mukana ja vanhemmillakin on lupa ”pössöttää” eli vähän hullutella. Vaikka isommat lapset ovat enemmän jo omissa pikku porukoissaan, niin onneksi lapsia riittää ja nuorimmainen on vasta kolmevuotias.

– Kun omat lapset on isoja niin toivottavasti voidaan järjestää juhlia lapsenlapsille, vanhemmat sanovat pilke silmäkulmassa.

Vaikka juhlien järjestäminen on suorastaan perheen intohimo, niin äiti Virpi myöntää, ettei hänkään aina jaksaisi leipoa. Onneksi vanhemmilta tytöiltä saa leipomisapua ja kakut tehdään osaamisen mukaan.

Janne ja Virpi Mäkisen perheessä vietetään kaikkien yhdeksän lapsen synttärijuhlia.
Janne ja Virpi Mäkisen perheessä vietetään kaikkien yhdeksän lapsen synttärijuhlia.Janne ja Virpi Mäkisen albumi

Muistoja ei tehdä rahalla

Koska isossa perheessä juhlitaan usein, on pakko miettiä myös kuluja juhlia suunnitellessa. Mäkiset eivät halua, että raha määrittää synttärit vaan tärkeintä on se, että on yhteistä tekemistä. Varsinkin isä Janne kerää materiaalia viihdykkeisiin jopa roskalavoilta.

– Vaimo ei aina katso hyvällä keräämiäni tavaroita, mutta pystyn aina perustelemaan niiden tarpeen synttärirekvisiittana.

Janne värkkäileekin innokkaasti seikkailuratoja ja muuta puuhapistettä. Läheinen metsä antaa myös mahdollisuuden vauhdikkaisiin seikkailuihin. Mäkisten synttäreillä voidaan synttäriherkutkin nauttia vaikka tikkupullan merkeissä läheisellä laavulla.

– Eihän sitä välttämättä tarvi kuin pallon, sangon ja vettä. Siitäkin saa jo jotain aikaan. Ja joskus voi antaa materiaalit lapsille, että tehkää näillä. Kyllähän lapset keksivät! Veikkaan, että lapset muistavat juhlista parhaiten sen miten tuli juostua pitkin metsää pää hiessä. Ei ne välttämättä muista, että minkälainen kakku oli pöydässä.

Perheenisä itse on niin innokas keksimään juhlaohjelmaa, että välillä mielessä on käynyt ajatus juhlapalvelun perustamisesta. Ajatuksena on ollut, että yrityksestä vastaisivat perheen vanhimmat lapset, mutta Janne ei todennäköisesti malttaisi pitää näppejään irti mukavasta tekemisestä.