YK:n turvallisuusneuvosto vetoaa naapurimaihin Etelä-Sudanin rauhoittamiseksi

YK:n turvallisuusneuvosto painostaa naapurimaita puuttumaan Etelä-Sudanissa puhjenneisiin väkivaltaisuuksiin.

Ulkomaat
Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir.
Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir.Daniel Getachew / EPA

Etelä-Sudanin väkivaltaisuuksissa on kuollut viikonlopun aikana maan hallituslähteiden mukaan lähes 300 ihmistä, joista valtaosa on sotilaita. Varapresidentin edustajan mukaan maa on jälleen sodassa.

YK:n turvallisuusneuvosto kehottaa naapurimaita auttamaan Etelä-Sudania tilanteen rauhoittamisessa, esimerkiksi lähettämällä maahan rauhanturvaajia.

Turvallisuusneuvoston 15 jäsenmaata vetosivat myös Etelä-Sudanin presidenttiin Salva Kiiriin ja varapresidentti Riek Machariin, jotta he tekisivät kaikkensa pitääkseen omat joukkonsa kurissa. Samalla turvallisuusneuvosto kehotti kaksikkoa sitoutumaan rauhansopimukseen, joka sisältää pysyvän tulitauon ja armeijan joukkojen siirtämisen pois pääkaupungista Jubasta.

Myös Yhdysvallat vaatii taistelujen lopettamista Etelä-Sudanissa ja määrää henkilökuntansa pois maasta.

Väkivaltaisuudet alkoivat perjantaina pääkaupungissa Jubassa, kun maan presidentti Salva Kiir ja entinen kapinallisjohtaja, nykyinen varapresidentti Riek Machar tapasivat presidentin palatsissa.

Presidentti Kiir on syyttänyt varapresidenttiä parin vuoden takaisesta vallankaappausyrityksestä, jonka jälkeen maassa alkoi sisällissota. Rauhansopimus on yhä hatara eivätkä Kiir ja Machar ole yhdistäneet joukkojaan.

Kesällä 2011 itsenäistynyt Etelä-Sudan on maailman nuorin valtio. Maa juhli viidettä itsenäisyyspäiväänsä viime lauantaina.

Lähteet: AFP