Sade verotti kesän mansikkasatoa – uutta kypsyy vielä mutta hinta ei laske

Pääsato oli Keski-Suomessa juuri kypsymässä, joten sadejakso osui pahimpaan mahdolliseen saumaan.

mansikka
Mansikoita.
Matti Myller / Yle

Viime viikon sateet ovat verottaneet Keski-Suomen mansikkasatoa. Sadejakso osui pahimpaan mahdolliseen saumaan, sillä pääsato oli juuri kypsymässä.

Kuokkalan mansikkatilan Viljelijä Marja-Leena Laitinen Toivakasta kertoo, että rankkasateet aiheuttivat merkittävän tappion. Uutta marjaa kypsyy kuitenkin koko ajan.

– Paljon meni sateessa, mutta raakileita on siellä ihan kohtuullisesti vielä. Odotellaan niiden kypsymistä. Täällä on poimintaa nytkin jo käynnissä tietenkin.

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Paavo Hienola Jämsän Koskenpäältä arvioi, että mansikka ei ihan heti ole Keski-Suomesta loppumassa.

– Myöhäislajikkeista vielä marjaa saadaan, mutta määrät rupeavat laskemaan.

Mansikanhinta ei siis tänä vuonna kovin alas putoa.

– Ei missään tapauksessa. Kyllä mä uskoisin, että missä nyt pyöritään, niin voidaan puhua jopa alimmista hinnoista, mitä tänä kesänä saa, Hienola sanoo.