Maatalouden ahdingosta lähidemokratiaan – pääministeri arvioitavana SuomiAreenassa

Politiikan kesäfestivaali, Porin SuomiAreena aloitti keskustelumaratonin aamulla. Puolueet, etujärjestöt ja kansalaisjärjestöt esiintyvät paneeleissa perjantaihin saakka.

politiikka
Kimmo Tiilikainen, Juha Sipilä ja Anne Berner keskustelemassa Porissa 11. heinäkuuta.
Jaani Lampinen / Yle

Ruotsin kesäiselle politiikkaviikolle, Almedalenille perustettu suomalaisversio on vakiinnuttanut asemansa keskikesän tapahtumana, jossa jokaisen itseään kunnioittavan yhteiskunnallisen vaikuttajan on näyttäydyttävä edes muutama päivä.

Sitkeimmät sinnittelevät loppuviikon Porin Jazziin saakka, minkä kieppeille politiikkafestarit aikoinaan osutettiin.

Viikon järjestävät MTV3 ja Porin kaupunki.

SuomiAreena täyttää MTV:n lähetykset ja verkon tällä viikolla aamusta iltaan.

Keskusta avasi puoluepäivät

Puolueista ensimmäisenä kipusi lavalle keskusta, joka oli saanut Poriin ministeriryhmänsä lähes kokonaisuudessaan. Yleisö oli varttuneempaa väkeä ja vaikutti suhtautuvan Juha Sipilän hallitukseen jo valmiiksi myötäsukaisesti.

– Nyt asiat sujuvat, kiitteli raumalainen Riikka Liedes.

Sipilä paljasti alkajaisiksi ja ensi kevään kuntavaalien ehdokkuutta miettivien tueksi omaa tuoretta keskustalaisuuttaan. Hän oli saanut kannustusta yrittäjäystävältään mennä mukaan politiikkaan, vaikka puoluevalinta oli ollut ystävälle yllätys.

Yleisön kysymykset vaihtelivat maatalouden ahdingosta lähidemokratiaan, jonka epäiltiin vaarantuvan maakuntahallinnon tultua voimaan. Maataloudelle luvattiin syksyllä vakauttamislainoja, eikä lähidemokratiakaan tuntunut olevan vaakalaudalla, vaikka siirrytään 18 maakunnan hallintoon.

Kansaa kiinnosti, mitä tapahtuu kulissien takana

Porilaisella Jouko Takkusella oli epäilynsä, miksi alkuvuoden talouskasvuluvut paljastuivat kaikelle kansalle vasta, kun kilpailukykysopimus oli solmittu.

– Pidettiinkö ne taktisesti piilossa, kunnes Kiky saatiin maaliin ja kenenkä toimesta? Takkunen kysyi pääministeri Juha Sipilältä.

Sipilän vastaus oli lyhyt.

– Ei pidetty.

Porilainen Veikko Sironen oli katsonut tarkkaan eduskunnan kyselytunteja ja tehnyt havainnon pääministeristä.

– Hiukan ylimielinen, se tulee esille kyselytunnin vastauksissa.

Sirosen mielestä Sipilä saisi pitää paremmin kurissa myös ministerinsä.

– Kun tämä ulkoministeri oli siellä Englannissa, niin Sipilä hyväksyi täysin. Minun mielestä sitä ei olisi pitänyt hyväksyä.