Obama ja Bush tapaavat surevia Dallasissa

Poliisien ampuminen juuri Dallasissa oli erityisen onnetonta, koska siellä poliisipäällikkö David Brown on puuttunut laitoksensa rasismiin ja voimankäyttöön tavalla, jota on kiitetty esimerkiksi koko maalle.

Ulkomaat
Poliisiunivormuinen Brown pitää kättä suunsa edessä.
Dallasin poliisipäällikkö David Brown puhui edellisenä iltana ammutuista alaisistaan aamulla 8. heinäkuuta.Erik S. Lesser / EPA

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama matkustaa tiistaina Dallasiin tapaamaan sala-ampujan tappamien poliisien omaisia ja haavoittuneita poliiseja. Samalla hän yrittää rauhoittaa kansakuntaa, jota repivät yltyneet väkivaltaisuudet ja kansanryhmien väliset jännitteet.

Varapresidentti Joe Biden ja entinen presidentti George W. Bush osallistuvat Dallasissa muistotilaisuuteen Obaman rinnalla.

– Presidentti on hyvin tietoinen siitä, etteivät vain Dallasin asukkaat sure, vaan suru on yhteinen kaikille, jotka ovat huolissaan viime viikon tapahtumista. Presidentti toivoo voivansa antaa hivenen lohtua, sanoi Valkoisen talon edustaja Josh Earnest maanantaina.

Obama on korostanut, ettei ole ristiriitaista toisaalta tukea poliisivoimia ja toisaalta myöntää, että järjestelmässä on vääristymiä, sekä tietoisia että alitajuisia.

– Kun ihmiset sanovat, että mustien hengellä on väliä, se ei tarkoita, ettei sinisten (poliisien) hengellä ole, vaan että kaikkien hengellä on, Obama sanoi Dallasin tapahtumien jälkeen.

Mustien hengellä on väliä -liike on viime vuosina järjestänyt mielenosoituksia ja vaatinut kunnon tutkintaa poliisiväkivallasta, joka vie suhteellisesti paljon useammin mustan kuin valkoisen yhdysvaltalaisen hengen.

Idea robotti-iskusta syntyi nopeasti

Dallasissa poliisi selvittää edelleen tiistai-illan ampumiseen johtaneiden tapahtumien täsmällistä kulkua. Viisi poliisia kuoli ja seitsemän haavoittui, kun mustien surmista vihastunut mies ampui mielenosoitusta valvoneita poliiseja. Poliisi tappoi ampujan robotin kuljettamalla räjähteellä.

Dallasin poliisipäällikön David Brownin mukaan poliisilla on kymmeniä tunteja videoita, joista yritetään koota yhtenäinen kuva illan tapahtumista. Hän kertoi lehdistötilaisuudessa myös uusia tietoja robotti-iskusta ampujaa Micah Johnsonia vastaan. Vastaavia iskuja poliisi ei ole aiemmin tehnyt.

– Idea syntyi 15–20 minuutissa. Kysyin, kuinka paljon räjähteitä aiottiin käyttää ja sanoin, että "älkää romahduttako taloa". Se oli koko roolini, Brown kertoi.

Siitä, että Johnson olisi valinnut juuri Dallasin poliisit tarkoituksella ammuskelun kohteeksi, ei ole todisteita. Dallasin voidaan jopa katsoa maksaneen hinnan muun maan tapahtumista, sillä rikosoikeudessa työskentelevien mustien järjestö oli kiittänyt Dallasin poliisilaitosta hyväksi esimerkiksi rasismin kitkemisestä poliisivoimista.

Katupartioinnissa totuttelemista poliisille ja asukkaille

Vuonna 2010 virkaansa tullut Brown, joka itsekin on musta, on ajanut poliisivoimissa läpi useita uudistuksia. Hän kertoi lehdistötilaisuudessa, että poliisien aseenkäyttö ja valitukset poliisin liiallisista voimatoimista ovat vähentyneet huomattavasti.

Sukupolvi sitten Dallas oli Yhdysvaltain tilaston mustimmassa päässä. Esimerkiksi vuonna 1986 Dallasin poliisin luodeista kuoli tai haavoittui 29 siviiliä. Toissa vuoden luku oli 15.

Brownin käyttöön ottamia toimia ovat muun muassa tiedosto, johon kirjataan poliisien aseenkäyttö, ja useita kertoja vuodessa järjestetty pakollinen koulutus voimatoimien mahdollisista seurauksista. Hän on myös erottanut 70 poliisia, jotka olivat ylittäneet valtuutensa ja joissakin tapauksessa olleet hyvin väkivaltaisia.

Puoli vuotta sitten Brown joutui napit vastakkain poliisin ammattiliiton kanssa, kun hän alkoi määrätä poliiseja kamareilta partioimaan mustien ja latinojen asuttamien kaupunginosien kaduilla. Liiton mukaan poliisit joutuivat tehtäviin kylmiltään, ilman riittävää koulutusta. Myös asukkailla on ollut tottumista muutokseen. Heikke poliisin ilmestyminen oli ennen tarkoittanut aina sitä, että alueella oli tapahtunut rikos.

Lähteet: AFP, AP, Reuters