Laulaja Taylor Swift on maailman kovatuloisin julkkis

Talouslehti Forbesin listauksen perusteella Taylor Swiftin tienestit ylsivät viime vuonna 170 miljoonaan dollariin. Toiseksi listalla kipusi poikabändi One Direction. Kovia tuloja taottiin popilla ja komiikalla.

viihde
Taylor Swift pitämässä puhetta Grammy-gaalassa.
Taylor Swift on ensimmäinen naisartisti, joka on palkittu kahteen kertaan parhaan albumin Grammyllä. The Recording Academy / CBS / Reuters

Yhdysvaltalaisen Taylor Swiftin tulot nostivat 26-vuotiaan laulaja-lauluntekijän viime vuoden kovatuloisimmaksi julkisuuden henkilöksi, selviää Forbesin listauksesta. Country- ja popmusiikista tunnettu Swift on pokannut urallaan neljä Grammy-palkintoa ja on yksi kaikkien aikojen eniten levyjä myyneistä artisteista.

Kesäkuusta 2015 kesäkuuhun 2016 mennessä Swift oli tienannut 170 miljoonaa dollaria. Forbesin mukaan Swiftin tuloja nostivat viime vuonna ilmestynyt albumi ja 1989 World Tour -kiertue. Swiftin kiertue rikkoi The Rolling Stones -yhtyeen kiertue-ennätyksen tehden tulosta jopa 200 miljoonaa dollaria. Suuryhtiöiden kanssa tehty mainosyhteistyö nosti Swiftin tuloja entisestään.

Forbesin edellisessä listauksessa Swiftin tulot olivat 80 miljoonaa dollaria. Tuoreimmilla tienesteillään Swift ohitti edellisen listauksen kovatuloisimman muusikon titteliä pitäneen Katy Perryn. Perryn tulot putosivat 135 miljoonasta dollarista 41 miljoonaan ja laulajan sijoitus listalla on 63.

Swiftin tienestit jäävät kuitenkin kauas edellisen listauksen ykköseksi nousseen nyrkkeilijä Floyd Mayweatherin tuloista. Manny Pacquiaoa vastaan otelleen Mayweatherin tulot olivat peräti 300 miljoonaa dollaria.

Huipputuloille popilla ja komiikalla

Swiftin lisäksi myös muut musiikkimaailman tähdet pärjäsivät Forbesin listauksessa hyvin. Toisen sijan itselleen kahmaisi poikabändi One Direction 110 miljoonan dollarin tuloilla.

Viime vuonna kolmannen albuminsa julkaissut ja Pohjoismaissakin keikkaillut Adele ylsi listauksessa sijalle yhdeksän 80,5 miljoonan tienesteillä. Adele on listauksen ainoa muusikko, joka teki tuloistaan yli puolet musiikilla. Pop-ikoni Madonna ponnisti sijalle kaksitoista 76,5 miljoonan potilla jättäen taakseen sijalle kolmetoista 75 miljoonaa tienanneen laulaja Rihannan.

Listan kuudennelle sijalle ylsi näyttelijä-koomikko Kevin Hart 87,5 miljoonan tuloksella. Itseään mediamoguliksi nimittävä ja Talent USA:n tuomaristossakin istunut Howard Stern jäi Hartin taakse sijalle seitsemän. Sternin tulot olivat 85 miljoonaa dollaria.

Viime vuoden suurituloisimman julkkisparin muodostavat Beyoncé ja Jay Z. Muusikkopariskunnan tulot olivat yhteensä 107,5 miljoonaa dollaria.

Lähteet: Billboard, Forbes, The Guardian