yle.fi-etusivu

Nuorelle pornon näkeminen ei ole enää valinta – nettipornoon eivät ikärajatkaan pysty

Nettiporno on vain reilussa vuosikymmenessä räjäyttänyt pornon määrän ja saatavuuden. Kaiken voi nyt katsoa puhelimesta missä tahansa, koska tahansa ja kuka tahansa – myös lapsi.

pornografia
Pikkutyttö leikkii nukeilla.
Porno aiheuttaa lapsille voimakkaita tunnereaktioita, joita he eivät vielä osaa käsitellä. Kuvassa Item No 316 -teatteriesityksen pikkutyttö leikkii pornokohtausta nukeilla.Aaro Keipi

– En tiedä, miten ikinä voisi toteuttaa sellaisen maailman, jossa lapset olisivat suojassa pornolta. Se on kuitenkin aivan selvä, että lapsille porno on haitallista. Pornografian ikäraja on syystä 18 vuotta, sanoo seksologian johtava asiantuntija Tarja Santalahti Väestöliitosta.

Suurin osa pärjää pornon kanssa, ja sitten on niitä, jotka hukkuu sinne.

Miguel Reyes

Myös erikoispsykologikouluttaja ja psykoterapeutti Jan-Henry Stenberg HYKS:sta pitää kahdeksantoista vuoden ikärajaa hyvänä, vaikka nuoret kypsyvätkin seksuaalisesti hyvin eri ikäisinä. Stenbergin mukaan ikäraja antaa selkeän viestin siitä, mitä aikuiset tai yhteiskunta ylipäätään ajattelevat pornografiasta.

– Nykyaikana kuka tahansa nuori voi mennä nettiin ja katsoa niin paljon pornografista materiaalia kuin haluaa. Mutta ei se mitenkään hyödyllistä hänen emotionaaliselle ja seksuaaliselle kehitykselleen ole, Stenberg toteaa.

Santalahti sanoo pornon olevan nykyään niin läpitunkeva osa siinä todellisuudessa, jossa nuoret elävät, ettei nuori enää voi valita pornolle altistumisen ja sen välttämisen väliltä.

– Näennäisesti voi kieltäytyä katsomasta pornoa, mutta siltä ei voi lopulta kokonaan välttyä nuorten elämässä todellisuudessa. Porno aiheuttaa myös kovia ulkonäköpaineita niin pojille kuin tytöillekin. Sehän aiheuttaa paineita myös aikuisille miehille ja naisille, Santalahti toteaa.

Laki rajaa vain pornotallenteiden myyntiä

Nuori ei kuitenkaan riko mitään lakia katsoessaan googlaamiaan pornovideoita netistä. Pornosivustoille pääsy vaatii vain epärehellisyyttä: nuori joutuu valehtelemaan olevansa täysi-ikäinen.

Fyysisenä tallenteena pornoelokuvia ei kuitenkaan saa myydä alaikäisille. Pornolehtiäkään ei saa myydä alle 15-vuotiaalle. Stenbergin mukaan ikärajoilla halutaan suojella kasvavaa ja vielä keskeneräistä lasta tai nuorta sellaiselta, jota hän ei vielä pysty ymmärtämään ja käsittelemään.

– Ajattelisin niin, että lapselle ei ole haitaksi nähdä kahden aikuisen välistä hellyyttä tai rakastamista. Mutta pornosta puuttuu emotionaalinen sisältö ja lapsen näkökulmasta se muistuttaa aika paljon väkivaltaista tapahtumaa. Se herättää lapsessa voimakkaita tunteita, Stenberg selittää.

Nuorilla on seksuaalisia kokemuksia jo melko varhain.

Tommi Paalanen

Suomessa seksuaaliliberaalin yhteiskunnan asiaa ajavassa Sexpo-säätiössä ollaan eri mieltä. Säätiön toiminnanjohtaja, seksologi Tommi Paalanen iloitsee viime vuosien seksuaalikulttuurin vapautumisesta. Hän pitää 18 vuoden ikärajaa järjettömänä.

– Sitten mennään kyllä aika puritaaniseksi. Koska 15-vuotiaista jo kolmannes on harrastanut seksiä. Onhan se aika outoa, jos he voivat harrastaa seksiä, mutta eivät voi katsoa muiden tekevän sitä. Nuorilla on seksuaalisia kokemuksia jo melko varhain, Paalanen perustelee.

Kuvaohjelmalaki säätää lapsen kehitykselle haitallisena pidettävät kuvaohjelmat ikärajojen piiriin. Jos ohjelma väkivaltaisuutensa, seksuaalisen sisältönsä tai ahdistavuutensa takia on omiaan vaikuttamaan haitallisesti lapsen kehitykseen, se on joko luokiteltava ikärajalla (7, 12, 16 tai 18 vuotta) tai suoraan vain täysi-ikäisille sopivaksi.

Alaikäiset seksuaalisesti entistä aktiivisempia

Eri vuosina toteutetuista Väestöliiton Finsex-tutkimuksista selviää, että seksuaalisen kanssakäymisen aloitusikä on laskenut rajusti. Vuosina 1917-26 syntyneistä naisista vain 8 prosenttia kertoi harrastaneensa seksiä ennen kahdeksantoista vuoden ikää. Miehillä vastaava luku oli huomattavasti suurempi eli 38 prosenttia. Vuosina 1953-62 syntyneistä naisista seksiä kertoi harrastaneensa alaikäisenä jo noin 60 prosenttia ja miehistä reilut 45 prosenttia. Kahdeksankymmentäluvulla syntyneistä naisista taas 75 prosenttia ja miehistä vajaat 65 prosenttia.

Nuorista miehistä 85 prosenttia ja nuorista naisista 59 prosenttia oli masturboinut kuluneen kuukauden aikana.

Finsex-tutkimus 2007

Tytöt aloittavat seksin harrastamisen keskimäärin poikia aiemmin, sillä tytöt usein seurustelevat itseään vanhempien poikien kanssa, vuoden 2007 Finsex-tutkimus kertoo.

Nykynuoret myös masturboivat ahkerasti. Finsex 2007 -tutkimukseen vastanneista nuorista miehistä 85 prosenttia ja nuorista naisista 59 prosenttia oli masturboinut kuluneen kuukauden aikana. Vastaavat luvut vuoden 1971 tutkimuksessa olivat vielä 36 ja 21 prosenttia. Tuoreimmat vuoden 2015 tutkimustulokset asiasta ovat vielä julkaisematta.

Porno puhuttaa poikia

Seksiin liittyviä kysymyksiä nousee erityisesti pojilla varhain, sillä osa pojista aloittaa säännöllisen pornon katselun jo alakouluiässä, eli 7–12-vuotiaina. Väestöliiton poikien puhelimen palvelukehittäjä Miguel Reyes on poikia askarruttavien aiheiden asiantuntija.

– Pornon katselun voi kuulla jo heidän puheestaan ja käyttämistään termeistä. Alakouluikäiset saattavat soittaa meille löydettyään netistä jotain kiinnostavaa ja kiihottavaa. Jos poika puhuu vaikka ryhmä- tai anaaliseksistä, niin kerromme lapsen ikätason huomioiden, mistä on kyse, Reyes kuvailee.

Varhain aloitettuna riippuvuudella on aikaa kasvaa, ennen kuin sen sitten aikuisena myöntää ja kohtaa.

Miguel Reyes

Reyesin mukaan lapsille on pyrittävä puhumaan hyvin yksinkertaisesti ja käytännönläheisesti. Poikien puhelimessa vältetään lapsen syyllistämistä, mutta lasta kannustetaan hänen ikäiselleen sopivampiin aktiviteetteihin, kuten leikkimiseen. Lapsille tehdään selväksi, että kummallisista jutuista pornossa pitää kysyä ja keskustella aikuisten kanssa.

Pojille kerrotaan myös, että porno on koukuttavaa, ja että yksi elämä ei riitä kaikkien pornovideoiden katsomiseen. Reyesin mielestä lapsella on sitä suurempi mahdollisuus joutua pornoriippuvaiseksi, mitä aiemmin hän pornonkäytön aloittaa.

– Varhain aloitettuna riippuvuudella on aikaa kasvaa, ennen kuin sen sitten aikuisena myöntää ja kohtaa, Reyes kuvailee.

Monet poikien puhelimen soittajat ovat tunnistaneet, että heille on tullut jostakin sisällöstä paha olo. Heitä kannustetaan siksi menemään kohti sitä, mikä tuntuu itsestä hyvältä.

– Ei kaikkia niitä satoja pornokategorioita kannata lähteä käymään läpi, koska kaikki ei sovi kaikille. Ja mitä enemmän pornoa katsoo, sitä enemmän ajatukset todennäköisesti liikkuvat porno- ja seksimielikuvissa ja fantasioissa. Suurin osa pärjää pornon kanssa, ja sitten on niitä, jotka hukkuvat sinne, Reyes sanoo.

Poikien puhelimessa kyseltiin porukalla soittamalla usein asioista, joihin oli luultavasti törmätty pornossa. Tällaisia aiheita ovat esimerkiksi eri yhdyntätavat ja fetissit. Pojat kertoivat usein aloittaneensa jo hyvin nuorena katsomaan pornoa verkon streamaus-palveluista. Pornon katselun vaikutus kuului puheluissa myös poikien huolena oman sukuelimen riittämättömästä koosta.

Reyes kertoo, että poikia hämmentää myös fantasiatasolle viety lapsiporno ja siellä tapahtuvan insestin ja pedofilian suhde todellisuuteen. Jos äiti ja lapsi harrastavat seksiä fantasiassa, vaikka piirretyssä, ei laki siihen puutu.

Rikoslaki kieltää Suomessa kuvatallenteista lapsipornon, väkivaltapornon ja eläimeen sekaantumisen, kun se esitetään todellisuuspohjaisesti tai todenmukaisesti. Todellisuuspohjainen kuva on silloin, jos se on valmistettu tilanteesta, jossa lapsi on tosiasiallisesti ollut sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan toiminnan kohteena.

– Yksi ongelma on, että mihin ohjataan nuori, joka kiihottuu lapsipornosta. Sellaisia palveluja ei Suomessa juurikaan ole, Reyes murehtii.

Yläkoululaisia kiehtoo kielletty

Mitä kielletympää porno on, sitä enemmän se saattaa kiinnostaa nuoria. Reyesin mukaan yläkouluikäisistä, eli 13–15-vuotiaista, pojista lähes kaikki ovat katsoneet pornoa. Myös nuorten naisten pornonkäyttö on nousussa.

Pornosta nuoren ei kannata opiskella seksin harrastamista.

Miguel Reyes

– Yläkouluikäisille me sanotaan, että on ihan ok masturboida ja käyttää siihen pornoa. Keskustelu lähtee yleensä suoraan siitä, mikä on nuoren pornonkulutuksen määrä. Sitten voidaan jutella jo monimutkaisemmista asioista, kuten pornonkatselun vaikutuksista ajatuksiin ja kiihottumisen tapoihinkin, Reyes kuvaa.

Poikien puhelimessa ymmärretään pornon kiinnostavuus, mutta kerrotaan nuorille, että seksi ei ole oikeassa maailmassa samanlaista.

– Pornosta nuoren ei kannata opiskella seksin harrastamista, koska kukaan ei etukäteen voi tietää, mistä se tulevaisuuden kumppani oikeasti tykkää, Reyes sanoo.

Paalanenkin näkee nuorella iällä pornoon tottumisessa myös kääntöpuolen:

– Jos oma kiihotusmekanismi virittyy tällaisen monipuolisen runsauden, pornon runsaudensarven aalloille, niin se arjen seksi kaikkine ihmissuhdehankaluuksineen ja muine tilanteineen saattaa ehdottomasti olla ongelmallista. Erityisesti vielä nuorilla henkilöillä. Jos se oma seksuaalinen repertoaari ja käsitteellistämistapa on rakentunut hirveästi pornon ympärille, niin heille ei välttämättä ole taitoja, tietoja, kykyjä ja voimavaroja, joilla hallita niitä tosielämän seksuaalisia tilanteita, Paalanen pohtii.

Nuorena alkaneet intensiiviset riippuvuudet ovat hankalimpia. Teini-ikäisen aivoissa dopamiinitasot ja aivojen plastisuus eli joustavuus ovat korkeimmillaan. Addiktiolle niitä herkistää se, että aivot vahvistavat erityisen voimakkaasti paljon käytettyjä reittejä aivoissa, ja hyvin vähän käytetyt reitit surkastuvat. Tätä tapahtuu aivoissa kaiken ikäisillä, mutta nuorella ilmiö on voimakkaampi kuin aikuisella.

Tämän vuoksi pelätään myös, että nykyteinit ja nuoret miehet toipuvat pornoriippuvuudesta keski-ikäisiä miehiä hitaammin, sillä nettipornon saatavuuden myötä riippuvuus voi kehittyä voimakkaaksi jo hyvin varhain.

Pornopuhe pakolliseksi myös aikuisille

Santalahden mukaan pornon tiedetään olevan vahingollista lapselle. Kaikki lapset eivät kuitenkaan vaikuta traumatisoituvan varhain näkemästään seksuaalisesta sisällöstä. Aikuisten tulee kuitenkin selittää, että pornossa on kyse aikuisten saduista ja fantasiasta, ei todellisesta elämästä.

– Ylitsevuotavat huolipuheet eivät johda mihinkään. Tärkeämpää on mediakasvatus ja somessa liikkumisen ohjeistaminen. Lapset törmäävät monenlaiseen materiaaliin, mitä eivät ymmärrä tai osaa käsitellä, ja mikä jää hämmentämään. Tärkeää olisi voida kertoa aikuiselle näkemästään ja voida keskustella siitä. Esimerkiksi koulussa on alettu puhua pornosta, koska se todella on osa nykynuorten todellisuutta, Santalahti linjaa.

Santalahdenkin mielestä nyt olisi aika kuulla nuorten oma ääni paremmin.

– Nuorilta olisi syytä kysyä, mistä syistä hekatsovat pornoa, ja mitä mieltä he siitä ovat, Santalahti sanoo.

Porno yksinään ei ole mikään kovin hyvä seksuaalikasvattaja tai rakenna parasta mahdollista perustaa seksuaalisuudelle.

Tommi Paalanen

Kotien seksuaalikasvatus on parantumaan päin. Vuonna 1971 kolme neljästä jäi kotonaan paitsi seksuaalikasvatuksesta. Vuonna 2007 heitä oli kaikista vastaajista puolet ja nuoremmista sukupolvista enää yksi kolmasosa, selviää Finsex-tutkimuksesta.

Paalasen mukaan edelleenkin nuorille suurin tiedonlähde seksin saralla on pornografia eri muodoissaan. Vaikka suuri osa 10-12–vuotiaista on jo nähnyt pornoa, varsinainen pornonkäyttö kuitenkin alkaa usein hieman myöhemmin murrosiän koittaessa. Paalanen pitää tärkeänä, ettei pornoa pudotettaisi seksuaalikasvatuksesta pois, vaan siitä puhuttaisiin nuorten kanssa.

– Pulma on siinä, että porno pystyy muokkaamaan seksuaalisuuteen liittyviä käsityksiä ja tietotaitoja tavoilla, joita olisi hyvä nostaa keskusteluun ja käsitellä myös kriittisesti, medialukutaidon ja seksuaalisuuden ymmärtämisen kautta. Nuoret kaipaisivat pornonsa kanssa aikuisia ihmisiä, joiden kanssa puhua siitä asiasta ilman tuomitsemista, häpeää tai vastaavia kokemuksia. Porno yksinään ei ole mikään kovin hyvä seksuaalikasvattaja, tai rakenna parasta mahdollista perustaa seksuaalisuudelle, Paalanen huolehtii.

Reyesin mielestä pornosta pitäisi alkaa puhua jo alakoulun lopulla.

– Jos aikuinen ei pysty puhumaan lapselle seksistä tai pornosta, on kyettävä ainakin ohjaamaan lapsi vaikka sitten auttavaan puhelimeen. Jonkun on käytävä se keskustelu, Reyes linjaa.