Vettä, hiekkaa ja liimaa – näin syntyy näyttävä hiekkaveistos

Turun linnan pihalla kuka tahansa pääsee mukaan tekemään suuria hiekkalinnoja. Taideprojektilla halutaan opettaa hiekanveistoa kaikille.

Kotimaa
Hiekkalinnaa rakennetaan Turun linnan pihalla heinä-elokuussa 2016

Hiekkalinnojen rakentaminen Turun linnassa on saavuttanut suuren suosion. Päivittäin hiekkalinnojen parissa ahertaa 50–100 aikuista ja lasta. Erityisesti ulkomailta tulleet turistit ovat olleet innoissaan.

– Tällä on tarkoitus opettaa hiekanveistoa ihmisille. Toiveena on, että ihmiset alkaisivat tehdä isoja hiekkalinnoja vaikka kotona ja rannoilla, kertoo museopedagogi Satu Musakka.

Turun linnan pihalla on rakennettu taideteoksena suuria hiekkalinnoja heinäkuun alusta asti. Kuka tahansa voi osallistua rakentamiseen. Hiekkalinnat eivät ole pysyviä, vaan ne rikotaan ja rakennetaan useita kertoja kesän mittaan.

Suuri hiekkalinna syntyy hiekasta, vedestä ja 10-prosenttisesta vesi-liimaseoksesta. Veistämisessä työkaluna sopii käyttää vaikka palettiveistä. Siveltimellä ja pillillä voi varovasti putsata irtohiekat veistoksen pinnalta.

Aina kun jokin kohta veistoksesta valmistuu, päälle suihkutetaan vesi-liimaseosta, joka pitää hiekkalinnan kasassa. Rakentelu Turun linnan pihalla jatkuu 12. elokuuta saakka.