Miinalaivasta kuoriutui merentutkimusalus

Merivoimien käytöstä poistama miinalaiva Pohjanmaa on muutettu merentutkimusalus Pohjanmereksi. Työt Barentsinmerellä alkavat viikon päästä.

Kotimaa
Merentutkimusalus Pohjanmeri
Merentutkimusalus Pohjanmeri Teijon telakalla.Samuli Holopainen / Yle

Merivoimien entisen lippulaivan Pohjanmaan kunnostus on valmistunut. Näkyvin muutos on aluksen väri. Entisen miinalaivan harmaa väri on vaihtunut sinivalkoiseksi.

Teijon telakalla tehtyjen muutostöiden yhteydessä alus on saanut uuden nimen. Nyt laiva tunnetaan nimellä Pohjanmeri. Alus on Meritaidon eli entisen Merenkulkulaitoksen omistuksessa.

Päällikkö Heikki Nuotio komentosillalla.
Päällikkö Heikki Nuotio merentutkimusalus Pohjanmeren komentosillalla.Samuli Holopainen / Yle

Barentsinmeren haastavat olosuhteet odottavat

Alus lähtee noin viikon kuluttua kartoittamaan Barentsinmeren pohjaa Norjan karttaviranomaisille.

Pohjanmeri-aluksen päällikkö Heikki Nuotio kuvailee tulevaa työtä haastavaksi merenmittaushankkeeksi.

Mitattava alue on 11 000 neliökilometriä. Uhkana ovat muun muassa jäälautat ja erittäin kovat tuulet.

– Vesi voi olla miinusasteista. Ilman lämpötila on juuri ja juuri plussan puolella. Haasteet tulevat jäästä, jäätymisestä, säästä ja erittäin pitkistä etäisyyksistä, sanoo Pohjanmeri-aluksen päällikkö Heikki Nuotio.

Merentutkimusalus Pohjanmeri
Merentutkimusalus Pohjanmeri Teijon telakalla.Samuli Holopainen / Yle

"Sitä merta tulee ainakin kunnioittaa"

Pohjanmeri-aluksen päällikkö Heikki Nuotiolle Barentsinmeren olosuhteet ovat vielä tuntemattomat.

– Meillä menee jo suojaan ajamisessa helposti kaksikin vuorokautta. Sitä merta tulee ainakin kunnioittaa.

Nuotion mukaan laiva on kuitenkin iso ja turvallinen. 12 hengen miehistö lähtee Barentsinmerelle.

– Mielelläni lähden tällaisella aluksella matkaan. Tässä aluksessa on kaksi konetta, toisistaan riippumattomia.

Meritaito osti aluksen itselleen 100 000 eurolla. Kokonaiskustannukset muutostöineen ja laitteineen ovat noin 2,3 miljoonaa euroa. Aluksen kotisatama on Helsinki.