Hyvinvointituristi testissä: Hiljainen kyläraitti, metsäjooga ja marjastus rentouttavat

Saksassa asuva pariskunta testaa parhaillaan Pohjois-Karjalan hyvinvointimatkailun kohteita ja tuotteita. He esimerkiksi käyvät savusaunassa, kelluvat Ruunaan koskilla, keräävät marjoja, kokeilevat metsäjoogaa, osallistuvat ristisaattoon ja katselevat villieläimiä. Eri puolilla Suomea on reissussa kaikkiaan yhdeksän kansainvälistä testiparia.

Rääkkylä
Tanskalais-saksalainen matkustajapariskunta Søren Jepsen ja Anna Peuckert Rääkkylän keskustassa.
Esa Huuhko / Yle

Saksassa asuvan Anna Peuckertin ja Søren Jepsenin hyvinvointimatka suuntautuu Pohjois-Karjalaan. Ensimmäinen etappi oli pieni Rääkkylä. Anna kirjoittaa blogia ja Søren kuvaa.

Haluamme tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja nähdä muutakin kuin Helsingin.

Søren Jepsen

Rääkkylässä he makailivat riippumatoissa, söivät marjoja, meloivat kajakeilla ja käyskentelivät hiljaista kyläraittia. Vaikka itikat ajoivat parin luonnonhelmasta yöksi sisätiloihin, olivat ensikokemukset myönteisiä.

– Haluamme tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja nähdä muutakin kuin Helsingin. On jännittävää nähdä sellaisia paikkoja Suomesta, joita emme ole vielä nähneet, Søren Jepsen kertoo.

Maamme rentouttavimmat lomakohteet ovat kansainvälisessä testissä. Yhdeksän sosiaalisessa mediassa aktiivista paria Saksasta, Ranskasta ja Italiasta reissuaa viikon ajan eri puolilla Suomea sijaitsevissa hyvinvointimatkailun kohteissa.

Testaajat vierailevat esimerkiksi vanhassa Raahessa, Hossassa ja Bengtskärin majakkasaarella.

Arki onkin eksotiikkaa

Luulisi että hiljaisessa kyläraitissa on hyvin vähän nähtävää turisteille, mutta asia on päinvastoin. Hyvinvointimatkailun henkeen ja oppeihin kuuluu, että paikallisille itsestään selvät ja arkiset asiat ovatkin eksoottisia ja kiinnostavia turisteille.

Haetaan paikallista kulttuuria, paikallisia ihmisiä ja opetellaan sitä paikallista olemista.

Susanna Saastamoinen

Pohjois-Karjalan matkailun kasvuohjelma 2015–2017 -hankkeen ohjelmajohtaja Susanna Saastamoinen kertoo, että hyvinvointimatkailu on maailmanlaajuisesti kovassa kasvussa. Siinä myydään matkailutuotteita, jotka liittyvät luontoon, hemmotteluun ja hyvinvointiin.

– Se on ilmeisesti tällä hetkellä matkailusta se kaikkein nopeitten kasvava ala maailmassa ja sen takia minä olen hirveen tyytyväinen, että Pohjois-Karjalalla on siihen kasvuun mahtavat mahdollisuudet.

Miksi se kasvaa?

– Minä luulen, että asiakkaat hakevat pikku hiljaa semmoista rauhaa, rentoutumista ja hiljaisuutta myös matkoilta ja vähän erilaista tekemistä ehkä kuin ennen. Eli haetaan paikallista kulttuuria, paikallisia ihmisiä ja opetellaan sitä paikallista olemista, Saastamoinen kertoo.

Susanna Saastamoisen mukaan meille tutut ja arkiset asiat, tekemiset ja maisemat ovat juuri niitä, jotka viehättävät kansainvälisiä hyvinvointimatkaajia.

– Esimerkiksi metsässä samoilu, marjastaminen ja sienestys ovat monille suomalaisille arkipäivän tekemistä, mutta ulkomaalaiselle asiakkaalle ne ovat aika eksoottisia asioita.

"Ihmiset ovat rentoja"

Rääkkylästä pariskunnan matka jatkui Heinävedelle Valamon luostariin, jossa ohjelmassa oli ristisaatto Lintulan luostariin. Sitten vuorossa oli Lieksa, jossa oli luvassa muun muassa rentoutuskelluntaa Ruunaalla, villieläinten katselua ja Koli. Nurmeksen ja savusaunan jälkeen edessä on paluu Helsinkiin ja kotimaahan.

Täällä on ehkä hieman hitaampi elämänrytmi.

Anna Peuckert

Visit Finlandin Tour de relax -kampanjan (siirryt toiseen palveluun)tavoitteena on tehdä Suomea tunnetuksi hyvinvointimatkailun kärkimaana. Ainakin Pohjois-Karjalasta ja Heinävedeltä kantautuu myönteistä viestiä Keski-Eurooppaan: paljon luontoa, hyvää ruokaa ja rentoja ihmisiä.

– Täällä on ehkä hieman hitaampi elämänrytmi. Ei ole niin paljon stressiä. Ihmiset ovat rentoja ja osaavat nauttia elämästä, mikä on tärkeää, Anna Peuckert sanoo.