Kinnusen talo sai avustusta julkisivun remonttiin

Lappeenrannan keskustassa sijaitsevassa jugendtyylisessä rakennuksessa pitäisi uusia ovet ja ikkunat. Avustussumma kattaa vain murto-osan remonttikustannuksista.

remontti
Kinnusentalo
Tommi Parkkinen/Yle

Lappeenrannan arvoikkaimpiin rakennuksiin lukeutuva Kinnusen talo on kunnostuksen tarpeessa.

Kinnusen perikunnan omistamassa rakennuksessa olisi tarve uusia ikkunat ja ovet, minkä jo pelkästään on laskettu maksavan 60 000-70 000 euroa, kertoo perikuntaan kuuluvan Erkki Kinnusen poika Seppo Kinnunen.

Lappeenrannan keskustassa sijaitseva, jugendtyylinen, vuonna 1909 valmistunut rakennus sai ely-keskukselta remonttirahaa 3000 euroa, mutta summan vaikutus on käytännössä mitätön.

– Ei sillä ole juuri merkitystä tälle kohteelle. Vanhaa taloa pitäisi kunnostaa tarkasti ja se on kallista, sanoo Seppo Kinnunen.

Kaakkois-Suomen ely-keskus myönsi avustuksia rakennusperinnön hoitoon Etelä-Karjalaan yhteensä 10 500 euroa viidelle kohteelle.