1. yle.fi
  2. Uutiset

Pörsänmäen juomavedestä löytyi kuollut päästäinen – vesi keitettävä ennen käyttöä

Pölönmäen vesiosuuskunnan verkostosta on löytynyt kolibakteereja. Veden keittokehotus on voimassa ainakin torstaihin asti.

Pörsänmäki, Iisalmi
Vettä valutetaan lasiin.
Juomavesi on saatu ohituksella syötettyä Saksalan asukkaille Mikkelissä.Yle

Ylä-Savossa Pörsänmäellä juomaveteen on päässyt kolibakteereja.

Bakteerilöytö havaittiin Pölönmäen vesiosuuskunnan verkostosta tiistaina. Tänään keskiviikkona vedenottamon yhdestä kaivosta löytyi kuollut päästäinen.

Vettä voi juoda ja käyttää ruoanlaittoon vasta keittämisen jälkeen. Vettä on keitettävä 5–10 minuuttia koko Pölönmäen vesiosuuskunnan verkoston alueella Iisalmessa ja Lapinlahdella. Vettä voi käyttää peseytymiseen ilman keittämistä.

Talousveteen on lisätty klooria bakteerien tappamiseksi. Kloorin hajun voi huomata vedestä selvästi, mutta se ei aiheuta terveyshaittaa.

Veden keittokehotus jatkuu ainakin torstaihin, jolloin uusien näytteiden tutkimustulokset valmistuvat.

Lue seuraavaksi