Tero Pitkämäellä edessä Kalevan kisat ja olympialaiset – vauvan syntymä on kuitenkin kaikkein isoin juttu

Tero Pitkämäki valmistautuu isoihin koitoksiin: tulossa ovat Kalevan kisat ja Rion olympialaiset. Kaikkein isoin juttu on kuitenkin perheen toisen lapsen odotus ja lähestyvä laskettu aika.

urheilu
Tero Pitkämäki Seinäjoen asuntomessuilla.
Tero Pitkämäki Seinäjoen asuntomessuilla.Johanna Manu / Yle

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki starttaa Rion olympialaisiin pari viikkoa ennen keihäskisaa, elokuun alussa. Ensimmäinen viikko kisapaikalla totutellaan aikaeroon ja toisella päästäänkin sitten jo harjoittelemaan.

Pitkämäen mukaan Rion kevätsää on aika lailla Suomen sään tyyppinen eli kisat käytäneen parinkymmenen asteen lämmössä. Se sopii heittäjälle. Myöskään turvallisuusseikat kisapaikalla eivät Teroa huoleta.

– Aika hygieenista hommaa on kisakylässä. Se on aika kliininen paikka. Jos kisakylän ulkopuolelle menee, täytyy katsoa, ettei syö irtokojuista.

Nähtävyydet jää näkemättä

Tero Pitkämäki toteaa, että kisareissuilla nähtävyyksien katseleminen jää aina melko vähälle eikä siihen oikeastaan ole hänellä edes tarvetta.

– Kisakylässä on kaikenlaista tekemistä tarjolla, ei siellä aika pitkäksi tule. Kirjoja tulee luettua muutama ja muiden urheilijoiden kanssa vietettyä aikaa. Heitä on kiva tavata ja kanssaan keskustella. Se on hyvin mielekästä puuhaa.

Reissukassiin pakataan ainakin Lars Keplerin dekkari ja ehkä joku henkilökuva-kirja.

– Pitkille leireille on yleensä leipää pakattuna, joku jälkiuunileipäpaketti, jos ollaan pidempään. Ruisleipäpuoli on se, mitä kaipaan, muuta yleensä löytyy paikallisista kaupoista.

Laskettu aika ensi viikolla

Ennen Rioa on vielä Kalevan kisat. Sieltä Tero Pitkämäki toivoo saavansa mukaan hyvän tunteen heittämisestä.

– Terveydentila on hyvä, sen puoleen voi heittää vaikka miten pitkiä kaaria, hän sanoo.

Kesän tärkein juttu on kuitenkin edessä ehkä jo ensi viikolla. Tero Pitkämäen ja Niina Kelon perheeseen odotetaan nimittäin perheenlisäystä ja vauvan laskettu aika on jo ensi viikolla.

– Tärkein tähtäin on siinä, että jälkikasvua tulee ja kaikki on terveinä. Se on isoin juttu tälle kesälle kuitenkin.