Punkkirokotteita myydään Lapissa aiempaa enemmän

Soitimme viiteen Lapin apteekkiin punkkirokotteen kysynnästä. Kittilästä, Sodankylästä, Muoniosta ja Rovaniemeltä kerrottiin, että rokotteiden myynti on ollut nyt aiempaa vilkkaampaa. Yhä pohjoisemmat yksittäisetkin puutiaishavainnot huolestuttavat asiakkaita.

Kotimaa
Punkkirokoteaine
YLE / Päivi Köngäs

Virallisesti vahvistettu punkkiraja menee tällä hetkellä pohjoisessa Rovaniemen korkeudella. Mutta yksittäisiä havaintoja on ollut pohjoisempana.

Soitimme viiteen Lapin apteekkiin ja kysyimme, kuinka paljon punkkirokotteita tämän kevään ja kesän aikana on mennyt. Viime vuotta – tai vuosia – enemmän, vastattiin neljästä apteekista.

Kittilässä kohistiin eläimistä löytyneistä punkeista keväällä, apteekkari Minna Loukusa sanoo. Puutiaisaivotulehdusrokotteita myytiinkin touko-kesäkuussa poikkeuksellisen paljon, useita viikossa.

– Toukokuun puolesta välistä kesäkuun puoleenväliin aikuisten annoksia meni 4–5 kappaletta ja lasten 2–3 kappaletta viikossa, sanoo Kittilän apteekkeja luotsaava Loukusa.

Sodankylässä matka etelään vilkastutti

Myös Sodankylässä apteekin asiakkaat ovat löytäneet kotieläimistä punkkeja. Rokotteita on mennyt kaksi kertaa aiempaa enemmän. Tosin Sodankylän apteekin proviisorin Marjo Laevensin mukaan tämän suven myyntipiikki johtui paikallisten matkailusta etelämmäs.

– Myyntimäärissä on punkkirokote noussut, mutta on tiedossa, että täältä on matkusteltu aika paljon Ahvanmaan alueelle ja muualle, Laevens sanoo.

Muoniossa rokotteita on puolen vuoden aikana myyty nelisenkymmentä rokotetta. Myynti on noussut punkkien leviämisuutisten mutta myös asiakkaiden matkailutarpeiden vuoksi.

– Tänä vuonna rokotteita on mennyt enemmän versus vaikka muutama vuosi sitten, sanoo proviisori Eveliina Kukkula Muonion apteekista.

Rovaniemen Sampo apteekissa punkkirokotteiden kysyntä on noussut jo yli puolitoistakertaiseksi viime vuodesta. Rokotteita on tähän asti ostettu 83 kappaletta, kun viime vuonna luku oli 53, kertoo proviisori Anne Kiviniemi.

Kemissä tahti vilkas, muttei kiihtynyt

Kemi kuuluu Lapin vilkkaimpaan punkkialueeseen. Siellä rokotteita on ostettu paljon jo esimerkiksi viime kesänä. Kemin I apteekissa ei ole huomattu suuria muutoksia viime vuoden myyntimääriin verrattuna.

Rokotteita myydään jopa kymmeniä viikossa.

– Huhtikuun lopulla on herätty, silloin alkanut jonkin verran mennä, kymmentä viikossa. Toukokuun lopulla on mennyt ihan kahtakymmentäkin viikossa, kertoo farmaseutti Anu Kallioinen viime kuukausien myynnistä.

Kallioinen myöntää, että juuri viimeisimpinä vuosina punkkirokotteiden kysyntä on ollut vilkasta.

Rokote vain puutiaisaivotulehdusta vastaan

Kittilän apteekkari Minna Loukusa muistuttaa, ettei punkkirokote estä borrelioositartuntaa. Se suojaa vain puutiaisaivotulehdukselta, siis TBE-virukselta.

Rokote on pistettävä kaikkiaan kolme kertaa, jotta se tarjoaa suojan kolme seuraavaa vuotta. Tällöin on otettava tehosterokotus. Tehoste taas uusitaan viiden vuoden välein.

Suomessa valtio kustantaa Ahvenanmaalla asuvien kolme ensimmäistä rokotetta, koska siellä TBE-virustartuntoja on ollut runsaasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on harkinnut myös esimerkiksi Simon kuntalaisten ottamista rokotusohjelman piiriin.

Esimerkiksi Itävalta on rokottanut lähes kaikki kansalaisensa punkkeja vastaan.