Lääkäri neuvoo: Näistä merkeistä kannattaa huolestua omassa alkoholinkäytössään

Alkoholista tulee hyvä olo, ja asiat tuntuvat luistavan. Jos lomalla on opettanut kehonsa päivittäisiin alkoholiannoksiin, kesän jälkeen paluu arkeen voi tuntua vaikealta.

Kotimaa
Tanja Vuorela
Kesälomalla moni rentoutuu esimerkiksi viinilasin ääressä tai terasilla oluen kanssa. Työterveyslääkäri Tanja Vuorela muistutti aamu-tv:ssä siitä, ettei liiallinen tissuttelu kuitenkaan oikeasti rentouta, vaikka se siltä tuntuisikin.

Lomakausi on kuumimmillaan, vaikkei ehkä säiden puolesta. Moni rentoutuu tavallista useammin viinilasin ääressä tai saunan terassilla oluttölkki kädessä.

Mutta mitä jos käykin niin, että alkoholista alkaa tulla jo haittaa? Milloin on syytä huolestua omasta alkoholinkäytöstä?

– Siitä kannattaa huolestua, jos alkoholin käyttömäärä jatkuvasti lisääntyy. Ja jos huomaa, että suunnittelee tekevänsä asioita, mutta ne vain jäävät, eikä niitä tule tehtyä alkoholin vuoksi, Terveystalon työterveyslääkäri Tanja Vuorela kertoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa tänään torstaina.

Niin ikään omaisten ja läheisten puuttuminen alkoholinkäyttöön kertoo, että kaikki ei ole kunnossa. Vakavin merkki ongelmasta on se, jos alkoholinkäyttöön puututaan työpaikalla.

– Silloin tilanne on jo aika pitkällä, Vuorela huomauttaa.

Voi kehittyä riippuvuus

Alkoholilla on ahdistusta poistava vaikutus. Ongelma on se, että siihen kehittyy nopeasti toleranssi – ja hyvin nopeasti myös riippuvuus. Jos lomalla on opettanut kehonsa päivittäisiin alkoholiannoksiin, kesän jälkeen paluu arkeen voi tuntua vaikealta.

Miten omaa käyttöään voi sitten suitsia?

– Neuvoisin katsomaan internetistä jonkin testin, joka mittaa alkoholin käyttöä. Sillä voisi itselleen rehellisesti arvioida, että kuinka paljon se on, Vuorela neuvoo.

Vuorela ehdottaa myös pitämään välillä täysin alkoholittomia päiviä loman tuoksinassa. Hyvä määrä raitistella olisi vähintään pari kolme päivää viikossa.

– Ihmiset ovat hyvin yksilöllisiä, mutta ei voi missään tapauksessa suositella, että alkoholia käytetään runsaasti joka lomapäivä. Jos loma on neljän viikon pituinen, niin silloin alkoholin määrä on aika suuri.

Korvikkeen tissuttelulle voi löytää vahvistamalla itselle mieluisia aamurutiineja. Myös ystävien kanssa oleskelu ja urheilu ovat vaihtoehtoisia tapoja rentoutua.

– Esimerkiksi varhaisaamun kävely tai uinti eivät suju miellyttävästi pää pöhnäisenä, Vuorela sanoo.