Rock yhdistyy jazziin Porissa: "Kuulijan asia päättää, onnistuuko se"

Pori Jazz ei ole muurannut musiikkilinjaansa pelkkään jazziin. Joukossa on muun muassa paljon rockia. Kitaristi Kalle Kaliman mukaan raja-aidat kaatuvat luontevasti, kun artisteille annetaan vapauksia.

kulttuuri
yleisöä festivaaleilla
Yle

Sana rock esiintyy useassa Pori Jazzin artistiesittelyssä. Esimerkiksi Richard Ashcroftia mainostetaan puhtaasti rock-nimenä, Beth Hartia bluesrockin edustajana ja muun muassa Brian Setzerin ja Imelda Mayn esittelyissä käytetään rockabilly-termiä.

Vaikka festivaaleilta löytyy suuri joukko myös puhtaasti jazz-musiikin edustajia, on joidenkin artistin lokeroiminen vaikeaa. Hyvin moni yhdistelee musiikissaan erilaisia tyylilajeja. Esimerkiksi jazz ja rock tuntuvat monen mielestä sopivan hyvin yhteen.

– Parhaimmillaan musiikki on sellaista, jota artisti haluaa itse tehdä. Silloin raja-aidat kaatuvat luontevasti. Ihmiset ilmaisevat itseään kuten parhaaksi näkevät. On kuulijan asia päättää, miellyttääkö tällainen yhdistely ja onnistuuko se heidän mielestään, kertoo kitaristi ja säveltäjä Kalle Kalima.

Jazz ja rock sisaruksia

Musiikkityylien yhdisteleminen on Kalle Kalimalle tuttua. Pori Jazz antoi hänelle tänä vuonna tunnustusta vapaan ilmaisun kartoittamisesta sekä jazzin ja rockin niveltämisestä toisiinsa. Kaliman mukaan tyyleillä on paljon liittymäkohtia.

– Ne ovat tavallaan sisaruksia, molemmat bluesista syntyneitä. Jazz oli ennen rockia, joten ehkä se on osaltaan vaikuttanut rockin syntyyn. Rhythm and blues oli yksi vanhan rockin tärkeimpiä vaikuttajia. Näillä tyyleillä on selkeästi yhteinen pohja, Kalima toteaa.

Jazz on Kaliman mukaan sisaruksista monimutkaisempi.

– Rockissa sanoma pyritään kertomaan ytimekkäämmin ja siinä käytetään vähemmän sointuja.

Rock vesittyi jazzin seassa

Rockin osuus vesittyi musiikkityylien yhdistelmässä Kalle Kaliman mukaan siinä vaiheessa, kun 1960-luvulla syntynyt fuusiojazz muuttui virtuoottiseksi rockiksi.

– Minua kiinnostaakin tehdä sitä nyt uudella tapaa. Yritän löytää siihen uutta näkökulmaa, jotta rock-kitaran soundin voi yhdistää jazziin ilman, että rock vesittyy. Toisaalta jazzin rytmikkyys ja elementit pitää saada mukaan. Se on haaste, mutta mielestäni mahdollista toteuttaa.

Monipuolinen festivaali kerää uusia kuulijoita

Eri musiikkilajien tuominen samoille festivaaleille on Kalle Kaliman mielestä avartava kokemus.

– Jos ihmisiä kutsutaan kuuntelemaan jotain, jota he eivät normaalisti kuuntelisi, voi esimerkiksi jazz saada sitä kautta uusia kuulijoita.