Passenger korvaa sairastuneen Ellie Gouldingin Ilosaarirockissa

Joensuun Ilosaarirock on löytänyt artistin paikkaamaan sairastunutta Ellie Goudingia. Launtaina päälavalle nousee brittiläinen Passenger, jonka suurin hitti on Let Her Go.

kulttuuri
Passenger
Ilosaarirock

Brittiläinen Passenger esiintyy Joensuun Ilosaarirockin päälavalla lauantaina.

Passenger eli Mike Rosenberg lentää festivaalille pikakiinnityksenä, koska samoin brittiläinen Ellie Goulding perui sairastapauksen vuoksi Ilosaarirockin esiintymisensä viime tipassa.

Ilosaarirock kertoo tiedotteessaan, että seitsemän albumia urallaan julkaissut Passenger tunnetaan karismaattisena esiintyjänä. Hänen vuonna 2012 julkaisemaansa Let Her Go -kappaletta pidetään yhtenä vuosikymmenen suurimmista eurooppalaisista hiteistä. Laulu kipusi jopa 16 maan listojen kärkeen ja sitä on kuunneltu YouTubessa yli miljardi kertaa.

Passenger esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa Provinssissa kesällä 2015.

– Olemme erittäin onnellisia, että saimme perumisen takia tyhjäksi jääneelle paikalle näin mahtavan esiintyjän. Aikataulu oli todella vaativa, mutta lopulta työ tuotti tulosta. Passenger on ollut meidän toivelistallamme muutenkin. Miehen keikka Provinssissa oli yksi pitkään aikaan parhaista näkemistäni, iloitsee ohjelmapäällikkö Panu Hattunen.

Passengerin lisäksi lauantaina Ilosaarirockissa esiintyvät muun muassa The 1975 (UK), Wolf Alice (UK), Propagandhi (CAN), Bury Tomorrow (UK), TesseracT (UK), Antti Tuisku, Sanni, J. Karjalainen, Viikate, Stam1na, Vesala ja Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana.