Maailman villinnyt Pokémon GO osuu parikymppisten nostalgiahermoon – peliteollisuus hakee jo seuraavaa hittiä

Jätti-ilmiöksi viikossa räjähtänyt Pokémon Go on saanut suomalaisetkin sekaisin, vaikka sitä ei vielä edes virallisesti ole julkaistu täällä. Mihin pelin taika perustuu? Minkä vuoksi lisättyä todellisuutta hyödyntävästä pelistä tuli hitti vasta nyt, vaikka teknologia on vanhaa? Voiko pelimaailmassa osua kultasuoneen muuten kuin tutuilla hahmoilla? Seuraava iso juttu voi kurkistella jo kulman takana.

Pokémon-anime
Pariskunta käyttää kännyköitään.
Pietu Ruuska ja Petra Björkman etsivät pokemoneja torstaina Haltialan tilalta.Ghadi Boustani / Yle

Nintendo teki vuorokaudessa sen, mitä kansanterveysviranomaiset ovat yrittäneet turhaan vuosia: nosti ihmiset sohvanpohjalta ja laittoi liikkeelle. Kännykkäänsä uppoutuneet Pokémon GO -pelaajat reippailevat tolkuttomia matkoja metsästäessään virtuaalisia taskuhirviöitä todellisesta maailmasta, tai hautoessaan pokemonien munia. Niiden kuoriutuminen edellyttää jopa kymmenen kilometrin kävelyä. Netti pursuaa meemejä, joissa irvaillaan liian lenkkeilyn näännyttämille koirille ja nörteille äkisti ilmestyneille lihaksille.

Myös Pokémon Go Finland -facebookryhmää ylläpitävän Pietu Ruuskan tennarinpohjat ovat olleet koetuksella. Nuori mies latasi pelin kännykkäänsä viikko sitten, eli heti, kun se oli julkaistu Yhdysvalloissa. Aiemmin Ruuska viihtyi enimmäkseen kotosalla Netflixiä katsellen, nyt ulkoilu keskeytyy vain nukkumisen tai töissäkäynnin ajaksi.

Onneksi pokemoneihin ovat hurahtaneet myös pomo ja tyttöystävä Petra Björkman, joten vaarassa ei ole sen paremmin parisuhde kuin työpaikkakaan.

– Onhan tämä aika koukuttavaa, joka päivä on tullut heitettyä sellaisia kahdeksan kilometrin lenkkejä. Pokémoneja löytyy kaikkialta.

Ruuska ja Björkman ovat juuri sitä joukkoa, johon peli ensimmäisenä vetosi. Jokseenkin kaikki parikymppiset ovat viettäneet animaatiohahmojen kanssa lapsuutensa. Pokémon GO painaa nostalgianappia, myöntää Ruuska.

– Katsoin ihan ensimmäisen Pokémon-jakson, joka Suomen telkkarissa esitettiin, olisinko ollut silloin 4-vuotias. Sen jälkeen olen katsonut kaikki jaksot ja pelannut kaikki Pokémon-pelit, joita on julkaistu. Kaikki meidän ikäiset tietää, mikä on Pikachu.

Pokémon-hahmoja.
Pokémon-taskuhirviöt ovat kulkeneet nykyisten parikymppisten matkassa lapsuuden animaatiosarjasta alkaen.AOP

Teknologia on vanhaa, innostus uutta

Kaksikymmentävuotiaaseen Pokémon-perheeseen kuuluu muun muassa yli kymmenen elokuvaa, 12 kautta televisiosarjaa, suosittu keräilykorttipeli ja yli 25 videopeliä. Hahmot on istutettu mieliin huolella mieliin, jotka ovat hakanneet Nintendon pelejä koko lapsuutensa ajan.

Pokémon GO perustuu googlen karttojen, gps-paikannuksen ja kännykän takakameran hyödyntämiseen. Ydinjuttu on lisätty todellisuus, jossa keinotekoista sisältöä, kuten animaatiohahmoja, ympätään kameran kautta katsottavaan oikeaan maisemaan.

Teknologia on ollut tarjolla jo vuosikausia ja sitä on myös hyödynnetty peliteollisuudessa, kertoo Finnish Virtual Reality -yhdistyksen puheenjohtaja Olli Sinerma.

– Näitä lisätyn todellisuuden pelejä on ollut melkein yhtä kauan kuin kännyköissä on ollut kamera. Yksinkertaisimmillaan ne on olleet sitä, että katsot kännykän läpi taivasta, ja yrität seurata ruudulla näkyvää ufoa._ Pokémon GO_:n Nintendolle kehittäneen Nianticin Ingress, monen pelaajan verkkopeli, on aika suosittukin. On ollut myös suomalaisen Grey Arean Shadow Cities, ja hiljattain törmäsin räiskintäpeliin, joka oli vähän kuin Megazonea kännykällä.

Se, mikä teki Pokémon GO:sta välittömän hitin, oli pelin rakentaminen tunnetun brändin ja tuttujen hahmojen varaan. Kyseessä on ensimmäinen lisätyn todellisuuden peli, joka tehdään niin kovalla nimellä, että sosiaalinen media syttyy välittömästi liekkeihin ja kaikki alkavat tahkota sitä heti tilaisuuden tullen, Sinerma summaa.

– Ehkä vastaava ilmiö voisi syntyä myös ilman valmiiksi vahvaa brändiä, mutta kyllä se helpottaa. Tämä on Nintendon ensimmäinen askel mobiiipuolella, ja sitten kun sinne tullaan Pokémonilla, jolla on valtava fanikanta, niin kyllähän se menestyy. En tiedä, olisiko Angry Birdsistä voinut tulla samanlainen, taitaa olla Pokémon vielä pikkuisen kovempi tittelinä.

Kännykät lähikuvassa.
Kartan avulla löytää pokemoneja, pokemonin munia, pokemonin herkkuja, virtuaalisia jumppasaleja ja toisia pelaajia.Ghadi Boustani / Yle

Matkijat uivat Nintendon vanavedessä

Peliteollisuudessa matkiminen on jokapäiväistä leipää. Olli Sinerma uskoo, että klooneja on jo liikkeellä. Sellaisen on ladannut varmasti myös moni toiveikas suomalaispelaaja, joka ei ole halunnut kiertää maa-asetuksia. Suomen julkaisun odotetaan tapahtuvan millä hetkellä hyvänsä, mutta innokkaimmat eivät ole malttaneet odottaa.

– Edellinen AppStoressa isosti maailman ykköseksi noussut peli, Supercellin _Clash Royal _oli julkaistu vuorokautta aiemmin, kun sillä oli jo kaksi kloonia Kiinassa.

Kopiointi on yksi asia, menestyksen jälkimainingeilla ratsastaminen toinen. Moni yritys kehitellee nyt kuumeisesti Pokémon GO:n kaltaisia pelejä omilla mausteillaan. Sinerman mukaan niiden menestykseen tarvitaan muutakin kuin hyvä idea.

– Kiinnostavaa on nähdä, tekeekö esimerkiksi globaalisti käsittämättömän iso Supercell omia lisätyn todellisuuden pelejään. Se, mitä jättimenestys vaatisi, on sopiva ajoitus, erinomainen peli ja vahva brändi, joka tuo ensimmäisen käyttäjämassan. Sitten, kun juttu menee viraaliksi ja ihmiset alkavat jakaa sitä sosiaalisessa mediassa toisilleen, syntyy hitti.

Pokémon GO veti ensin mukaansa parikymppiset, mutta lähes samantien kyytiin hyppäsivät koululaiset ja keski-ikää kolistelevat, joilla ei ole keräilykortti- ja fanihistoriaa. Se, mikä kiinnostaa etujoukkoa, kiinnostaa pian muitakin.

Nyt nelikymppiset kiipeilevät pitkin naapureidensa orapihlaja-aitoja etsimässä harvinaista pokemonhahmoa ja lapsia saa komentaa sisälle iltaisin useamman kerran. Liikunnallisuus vetoaa, samoin pelin sosiaalinen luonne.

Perheet tekevät yhdessä pitkiä pyöräretkiä hahmoja hakiessaan, tuntemattomat törmäävät peliin uppoutuessaan toisiinsa erittäin konkreettisesti, ja jakavat sijaintivinkkejä. Pelissä voi myös perustaa tiimejä ja otella virtuaalisissa jumppasaleissa toisen pelaajan pokemonhahmoja vastaan. Sosiaalisuus on asia, jota peleissä on tavoiteltu jo pitkään. Nyt se on saanut uuden ulottuvuuden, kun ihmiset ovat siirtyneet kodeistaan kaduille pelaamaan, kuvailee Olli Sinerma.

– Sosiaalisuus on ollut peleissä se homma melkeinpä siitä lähtien, kun Facebook teki sosiaalisia pelejä, jotka eivät oikeastaan olleet hirveän sosiaalisia. Sitten päästiin kohtaan, jossa on kivampi pelata kavereiden kanssa kuin yksikseen. Multiplayer-pelit ovat olleet todella pitkään olemassa ja nyt meillä on smash multiplayer -pelit, joissa tuhannet ihmiset voivat olla samassa maailmassa yhtä aikaa. Se antaa todella paljon mahdollisuuksia peleihin.

Olli Sinerma.
Olli Sinerma uskoo, että virtuaalitodellisuus on seuraava iso juttu peliteollisuudessa. Ehkä muuallakin.Ghadi Boustani / Yle

Seuraavaksi pöydällä marssii elefantti

Seuraava pelimaailman jättiloikka kurkkii jo kulman takana. Kun lisätty todellisuus on jo jokaisen taskussa, on siellä pian myös virtuaalitodellisuus, uskoo Sinerma.

– Se, mikä me tunnetaan nyt kännykkänä, on tulevaisuuden virtuaalitodellisuuslaite. Aikaisemminhan kännykkä oli puhelin, mutta nykyisin se on nettilaite, tietokone ja kamera. Kuka tietää, miten se tulevaisuudessa toimii? Voi olla, että se vain liitetään johonkin osaan meidän kroppaa. Se voi tapahtua yllättävän nopeasti, tuli Pokémon GO:kin yht'äkkiä, vaikka teknologia on ollut olemassa kymmenen vuotta.

Toistaiseksi Sinerman visiot kuulostavat tieteiskirjallisuudelta. Virtuaalitodellisuushärvelit ovat vielä kovissa hinnoissa ja kehitykseltään kesken.

Esimerkiksi Microsoftin _HoloLens _on pään ympärille kiinnitettävä panta, josta tulee naaman eteen linssi. Siihen heijastuu hyvin aidon näköinen lisätyn todellisuuden alue. Jos esimerkiksi haluaa korjata vessanpönttöä, niin laite näyttää pönttöön kurkkaavalle tarkalleen, mitä pitää tehdä, kuvailee Sinerma.

– Tai siis suunnilleen niin sen pitäisi toimia, mutta ei se vielä niin tee. Voi mennä vielä pari vuotta. Kun siitä mennään vielä pari vuotta eteenpäin, niin tulee sellaista uutta teknologiaa, jota kukaan ei ole osannut edes kuvitella, sellaista kuin Googlen ihmeprojekti Magic Leap.

Pressikuva Hololens-lasien käytöstä.
Microsoft-yhtiön lehdistökuva Hololens-laseista.Microsoft

Google on sijoittanut huippusalaiseen hankkeeseensa jo miljardeja dollareita. Huhujen mukaan sen avulla voi nähdä vaikka sataprosenttisen aidon näköisen norsun kävelemässä pöydällä. Ihan heti nämä laitteet eivät varmaankaan ole kaiken kansan ulottuvilla? Älä epäile, nuhtelee Sinerma.

– Meillä on nyt kalliit, erilliset laitteet ja massapuhelin, kännykkä. Pidemmän päälle teknologia kuitenkin kevenee ja kännykät tulevat tehokkaammiksi. Lopulta kaikki on kännykässä. Joku vaan keksii sen taian, jolla kaikki elementit saa yhdistettyä, siitä se sitten syntyy.

Uusia leluja odotellessa ainakin Pokémon GO:n pelaajilla riittää puuhaa. Pelin idea on saada haalittua ja koulutettua kaikki pokemonhahmot. "Gotta catch 'em all", täytyy napata ne kaikki, on pelin tunnus. Siinä voi mennä aika monta vuotta, arvelee Pietu Ruuska.

– Alkuperäisiä hahmoja on 151, mutta pokemoneja on monta eri sukupolvea. Niitä on kai ainakin tuhat, ne ilmestyvät varmaan peliin päivitysten mukana. No, vanhemmat ovat varmaan iloisia, kun niiden lapset ovat ulkona. Vaikka on se älypuhelin kädessä, ne kuitenkin ulkoilevat.