Naapurit kuvailevat Nizzan hyökkääjää hiljaiseksi ja komeaksi

Uutistoimisto AFP:n haastatteli 12:ta naapuria Nizzan työläiskaupunginosassa sijainneessa kerrostalossa, jossa hyökkääjää näyttää eläneen hiljaa ja rauhallisesti.

Ulkomaat
Valkoinen kuorma-auto, jonka tuulilasi on täynnä luodinreikiä.
Nizzan hyökkäyksessä käytetty kuorma-auto, jonka hyökkääjä oli vuokrannut kaksi päivää aiemmin.EPA

Nizzassa kuorma-autolla väkijoukkoon ajanut mies oli nimeltään Mohamed Lahouaiej-Bouhlel, vahvistaa poliisi. 31-vuotias mies oli Tunisian kansalainen, Syntyisin Msakenin kaupungista, mutta hän asui pysyvästi Nizzassa. Ammatiltaan hän oli lähetti.

Uutistoimisto AFP:n haastattelemien naapurien mukaan mies oli syrjäänvetäytyvä, puhui vähän eikä juuri tervehtinyt kerrostalonsa muita asukkaita. Joidenkin tietojen mukaan hänellä oli kolmivuotias lapsi, joissakin taas puhutaan kolmesta lapsesta.

Yksi naapureista sanoo, ettei Lahouaiej-Bouhlel vaikuttanut kovin uskonnolliselta. Tämän naapuri oli päätellyt muun muassa pukeutumisesta: Lahouaiej-Bouhlella oli usein sortsit.

AFP:n haastattelemista 12 naapurista vain yksi sanoi, että hänestä mies oli tuntunut epäilyttävältä. Lahouaiej-Bouhlel, jota nainen kuvailee komeaksi, oli hänen mielestään silmäillyt hänen tyttäriään turhan tarkkaan.

Poliisi teki miehen asuntoon aamupäivällä kotietsinnän ja otti sieltä mukaansa runsaasti tutkittavaa.

Lähteet: AFP, Reuters, Yle Uutiset