1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Helsingin liikennelaitos

Väitteet sinkoilevat Länsimetro Oy:n, poliitikkojen ja HKL:n välillä – nyt äänessä on HKL:n johtokunnan jäsen

Länsimetrosotkun jälkipuinti saa lisäpiirteitä. Nyt HKL:n johtokunnan jäsen haukkuu Länsimetro Oy:n toiminnan ammattitaidottomaksi ja vaatii Helsingin apulaiskaupunginjohtajalta ryhtiliikettä. Kritiikki HKL:n johtokunnan sisältä kohdistuu myös yllättäen HKL:ään. Arvostelun kohteet kiistävät väitteet.

Länsimetron viivästyminen on johtanut kiivaaseen jälkipuintiin. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Länsimetron viivästyminen on johtanut vilkkaaseen jälkikeskusteluun. Tuoreet kommentit ovat HKL:n johtokunnassa jäsenenä olevan, Ari Lehtisen (sd.) käsialaa. Lehtinen oli mukana jo edellisessä metrohankkeessa, ja on istunut HKL:n johtokunnassa eri rooleissa usean vuoden. Hänen mukaansa aiempaa Helsingin metroa rakennettaessa HKL ja hankkeen johtohenkilöt olivat aktiivisemmin mukana projektin seurannassa. Länsimetron kohdalla vastuu hankkeen etenemisestä jätettiin Lehtisen mukaan kylmästi konsulttien käsiin.

Lehtinen syyttää vuoron perään Länsimetro Oy:tä, poliitikkoja ja yllättäen myös HKL:ää hutiloinnista. Keräsimme yhteen Lehtisen väitteet ja asianomaisten vastaukset.

Lehtinen: Toimitusjohtaja Matti Kokkinen on pimittänyt kokouksissa tietoa ja jäänyt kiinni valehtelusta

– Minä olen aina kertonut kokouksissa kaiken sen, mitä olen tiennyt ja mitä minulta on kysytty, enkä ole mielestäni mitään pimittänyt, Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen vastaa.

Lehtinen: Länsimetro Oy:n leivissä työskentelee ammattitaidotonta väkeä

– No länsimetron leivissä on kymmenen henkeä, joilla on kyllä rakennusalan osaamista heilläkin. Aikanaan kun Helsingin metroa rakennettiin niin siellä oli 200 ihmistä töissä, että tämä on erilainen tämä nykyinen toteutusmalli, sanoo Länsimetro Oy:n Kokkinen.

Lehtinen: Poliitikot vaikenevat tietoisesti aiheesta

–  En osaa sanoa. Suuri hämmästyshän se oli, kun saatiin kuulla kaksi kuukautta ennen suunniteltua länsimetron avaamista, että se tulee viivästymään. Totta kai näin myöhään kun HSL:llä on jo mainoskampanja käynnissä, tuli olo, että miten tämä voi olla mahdollista. Mitään sellaisia konkreettisia huhuja emme kuulleet aiemmin, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri kommentoi.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri, HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski ja Länsimetro oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen. Kuva: Yle

Lehtinen: Saurin tulisi tehdä ryhtiliike ja laittaa väki vaihtoon

– Länsimetro Oy:n hallitus päättää toimitusjohtajan työsuhteesta. Hallituksella on toistaiseksi ollut luottamus toimitusjohtajaan ja minulla ei ole sen parempaa tietoa kuin mitä Länsimetro Oy:n hallituksella on. Minulla ei ole syytä epäillä luottamusta toimitusjohtajaan, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Sauri sanoo.

Lehtinen: HKL on toiminut projektissa leväperäisesti, koska Helsingillä on vain 15 prosenttia länsimetron omistuksesta

– On paha vastata tähän, sillä en tiedä mihin tehtäviin Lehtinen on kommentissaan viitannut, mutta ylipäätään länsimetron rakentaminenhan ei ole HKL:n tehtävä. Seurannan suhteen olemme sen tiedon varassa, mikä Länsimetro Oy:ltä tulee, sillä HKL on vain valmistautunut omiin tehtäviinsä, HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski kertoo.

Lehtinen: HKL ei ole pitänyt johtokuntaa ajan tasalla

– Tietoa ei ole ollut annettavaksi niin paljoa kuin näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hyvä olla. Kaikki tieto, jota meillä on ollut, olemme antaneet myös johtokunnalle, HKL:n Lehmuskoski sanoo.