Sisäministeri Risikko Nizzan iskusta: Kukaan ei ole sanonut, että tällaista ei voisi tapahtua Suomessakin

Myös Euroopan tasolla tullaan analysoimaan, onko turvallisuuden lisäämiseksi vielä jotain tehtävissä, sisäministeri Paula Risikko ennakoi. Nizzassa ainakin 84 ihmistä sai surmansa, kun kuorma-auto ajoi väkijoukkoon.

politiikka
Uutisvideot: Sisäministeri Risikko Nizzan iskusta: Kukaan ei ole sanonut, että tällaista ei voisi tapahtua Suomessakin
Uutisvideot: Sisäministeri Risikko Nizzan iskusta: Kukaan ei ole sanonut, että tällaista ei voisi tapahtua Suomessakin

Suomi ei ole terroristijärjestöille niin sanottu ykköskohde, sanoo sisäministeri Paula Risikko (kok.). Hän muistuttaa kuitenkin, että Suomi on osa Eurooppaa eikä voi sanoa, että "olemme missään kotelossa".

Myös Suomessa tämä on periaatteessa mahdollista. Ei kukaan ole sanonut, etteikö näin voisi olla.

Paula Risikko

Nizzassa ainakin 84 ihmistä on kuollut, kun kuorma-auto ajoi väkijoukkoon torstai-iltana. Noin 50 ihmistä on tällä hetkellä kriittisessä tilassa, Ranskan presidentti on sanonut.

Suomessa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on todennut, että Helsingin Senaatintori on samantyyppinen kuin iskun tekopaikka Nizzassa. Sisäministeri Risikko pitää Kolehmaisen esimerkkiä hyvänä.

– Mielestäni Kolehmainen otti erinomaisen ja hyvän esimerkin siitä, että myös Suomessa tämä on periaatteessa mahdollista. Ei kukaan ole missään vaiheessa sanonut, etteikö Suomessa voisi olla näin, Risikko sanoo Ylelle.

Johtaako Nizzan isku lisärajoituksiin esimerkiksi suurissa yleisötapahtumissa tai konserteissa?

– Tämä analysoidaan nyt. Ensin katsotaan, mitä kaikkea [Nizzassa] on tapahtunut. Saamme koko ajan lisää tietoa, mutta sen jälkeen on sitten analyysin paikka, Risikko vastaa kysymykseen. Hän ennakoi, että myös Euroopan tasolla tullaan analysoimaan, "onko jotain vielä tehtävissä".

"Koskaan ei olla täysin valmiita"

Onko Suomessakin jotain tehtävissä vai onko kaikki mahdollinen jo tehty? Risikon mukaan jotain voi tehdä aina, vaikka lähtökohtaisesti asiat ovatkin Suomessa hyvin.

Aina kun tulee uusia tapoja tehdä tällaisia iskuja, pitää miettiä, voidaanko jotain vielä tehdä.

Paula Risikko

– Aina kun tulee uusia tapoja tehdä tällaisia iskuja, pitää miettiä, voidaanko jotain vielä tehdä. Ei me koskaan täysin valmiita olla, mutta valppaana ollaan.

Turvallisuutta on pyrittävä lisäämään myös rauhanomaisin keinoin, ministeri painottaa. Syrjäytyminen on hänen mukaansa pahin mahdollinen tilanne sekä ihmiselle itselleen että yhteiskunnalle.

– Mitä me voimme yhteiskunnassa tehdä, että syrjäytymistä ei pääse tapahtumaan eikä sitä, että ihminen kokee, että kukaan ei välitä ja nyt hänen on hyvä siirtyä tällaisiin järjestöihin mukaan ja siellä hänestä välitetään? Kyllä meidän pitää miettiä myös yhteisöllisiä keinoja, Risikko pohtii ja jatkaa:

– Se on mielestäni yksi tapa siihen, että saisimme esimerkiksi nuoret pysymään niin sanotusti raiteilla.