Öljy liikuttaa Pohjois-Dakotaa – intiaanit pysyvät paikallaan

Pohjois-Dakotan osavaltio Yhdysvalloissa on kymmenessä vuodessa käynyt läpi melkoisen myllerryksen – rikastunut ja kasvattanut väestöään öljybuumin ansiosta ja öljyn hinnan pudottua alkanut menettää saavutuksiaan. Muutoksen keskellä elävät intiaanit reservaateissaan ja miettivät, miksi öljytulot valuvat osavaltion kassaan.

Ulkomaat
Mainos.
Pohjois-Dakotan 750 000 asukkaasta nelisen prosenttia on intiaaneja.Yle

Kapakassa Killdeerin pikkukaupungissa on tilaa. Parikymmentä rotevaa ja parrakasta miestä syö tukevaa liharuokaa ja tyhjentää oluttuoppeja.

– Pari vuotta sitten täällä piti käyttää kyynärpäitä päästäkseen baaritiskille, muistelee ravintolan kirjanpitäjä.

Nyt hänellä on aikaa istua asiakkaiden pöydässä ja kertoa perusteellisesti, kuinka tytär on vapaaehtoistöissä Keniassa.

Pohjois-Dakota on Yhdysvaltain harvimmin asuttuja osavaltioita. Ankaraa talvea riittää kahdeksan kuukautta vuodessa, mutta mikään ei estä ihmistä menemästä työn ja rahan perässä.

Vuosikymmen sitten asukkaita oli 550 000, nyt parisataa tuhatta enemmän. Uudet asukkaat ovat tulleet eri puolilta Yhdysvaltoja, joukossa jokunen intiaanikin.

He pakottavat maaperästä ylös öljyä frackingillä eli vesisärötyksellä – siinä vettä painetaan liuskekiviöljyn sekaan maaperään valtavalla paineella. Raakaöljystä maksettiin niin paljon, että uusi tekniikka kannatti ottaa käyttöön ja maksaa miehille huimat palkat.

Talouskriisi kiersi Pohjois-Dakotan

Pohjois-Dakota oli ainut Yhdysvaltain osavaltio, joka ei kokenut laskukautta vuonna 2008, kun muu osa Yhdysvalloista putosi kiinteistö- ja finanssikriisiin, josta ei ole täysin selvitty vieläkään.

Enimmillään poraustorneja oli Pohjois-Dakotan länsiosassa, Bakkenin muodostelman alueella toiminnassa yli 220, nyt enää kymmenesosa siitä.

Koneita.
Reservaattien maaperä kuuluu Yhdysvaltain liittovaltiolle. Heimot saavat itse päättää, antavatko ne alueilleen porauslupia.Yle

Huippuvuosina öljystä maksettiin pitkälti yli sata dollaria barrelilta, nyt noin viisikymppiä. Tällä hinnalla fracking on juuri ja juuri kannattavaa. Viime talven 30 dollarin barrelihinta pakotti öljy-yhtiöitä sulkemaan porausalueita ja laittamaan miehiä takaisin sinne, mistä olivat tulleetkin.

Jatkuvan muuttoliikkeen ansiosta työllisyystilanne Pohjois-Dakotassa on silti hyvä muuhun maahan verrattuna.

Reservaatit selviytyvät omin avuin

Fort Bertholdin intiaanireservaatissa, osavaltion länsiosassa, on keskikesällä hiljaista. Mandareen ja Twin Buttesin heimoyhteisöissä on aikaa pohtia, mitä iloa ja hyötyä öljybuumista on ollut intiaaneille.

– Ennen öljykautta reservaateissa ei ollut juuri mitään omia tuloja, kertoo heimoneuvoston johtaja Cory Spotted Bear Twin Buttesista.

Mies.
Heimoneuvoston johtajan Cory Spotted Bearin mukaan reservaateissa ei ollut juuri mitään omia tuloja ennen öljykautta.Yle

Samassa tilanteessa ollaan jälleen. Reservaatin tulot ovat kutistuneet kahden vuoden takaisesta 70 prosenttia, hän sanoo. Prosentti on suuri, mutta summa, josta se lasketaan, ei ole, sanoo Spotted Bear.

Hänen mukaansa Pohjois-Dakotan osavaltio on kerännyt reservaatin alueelta miljardin dollarin porausverot, mutta reservaateille siitä ei ole annettu juuri mitään. Ainoat öljyansiot ovat rojalteja ja osia eri veroista.

Sekava lainsäädäntö on vahvemman puolella, sanoo heimoneuvoston johtaja Spotted Bear hieman katkerana.

Maaperä – ja mineraalioikeuksia omistavat intiaaniperheet ovat vaurastuneet, mutta ilman oikeuksia olevat ovat heikossa asemassa.

Äkkivaurastuminen ja muuttoliike toivat mukanaan valkoisen miehen lieveilmiöt, alkoholin lisäksi huumeet ja myös prostituution.

Raha on uusi asia

Jessica White Plume, hevostilan omistaja Twin Buttesista kertoo, että kun reservaatista soitetaan hätänumeroon 911, edes ambulanssi ei tule paikalle. Osavaltio käskee intiaanien hoitaa omat asiansa, koska niillä on oma hallintonsakin.

– Mutta kun öljytulosta on kyse, verot kyllä kelpaavat.

Reservaattien maaperä kuuluu Yhdysvaltain liittovaltiolle, mutta heimot saavat itse päättää, antavatko ne porauslupia alueilleen.

Mihin hyvänsä intiaanit reservaateissaan haluavat maataan käyttää, siihen on aina saatava liittovaltion suostumus. Tällainen toiminta on vaativaa. Ensin heimoneuvostojen olisi sovittava yhteiset tavoitteet ja sitten osattava neuvotella osa- ja liittovaltion virkamiesten kanssa.

Suurina summina liikkuvat öljydollarit ovat olleet vaikeita hahmottaa.

Reservaateissa on vasta viime aikoina tajuttu, että alussa suurilta tuntuneet porauskorvaukset ovatkin olleet mitättömiä verrattuna valkoisten yksityisperheiden neuvottelemiin sopimuksiin.

– Kun luontaistalouteen tottuneen ihmisen edessä heilutetaan shekkiä, jonka voi heti muuttaa rahaksi, harva pystyy sanomaan ’ei’, Jessica White Plume pohtii.

Intiaanien kulttuuriin kuuluu yhä seremonia, jossa ’annetaan pois’.

– Jos haluat osoittaa kunnioitusta toista kohtaan, annat pois sen, mikä sinulle on tärkeintä ja rakkainta, selittää Jessica White Plume.