Uutisissa ensi viikolla: Nordean sisäinen selvitys Panama-papereista, USA:ssa valitaan republikaanien presidenttiehdokas

Suomen olympiajoukkueen lopullinen julkistus, naistenviikko, Ranskan ympäriajo… Lue tästä, mitkä aiheet ovat ensi viikolla uutisissa.

Yhdysvaltain republikaaninen puolue
Donald Trump.
Donald Trump.Nigel Roddis / EPA

Maanantaina alkaa naistenviikko: Almanakassa on vain naisten nimiä. Aiemmin naistenviikon säätä seurattiin heinänteon takia erityisen tarkkaan. Uskottiin, että naistenviikko ei ole koskaan sateeton, koska naiset ovat kovia itkemään.

Suomessa uutisissa on olympiajoukkueen lopullinen julkistus. Joukkueen urheilijat, valmentajat ja johto julkaistaan tiedotustilaisuudessa iltapäivällä kello 17. Valintoja on julkistettu jo aiemminkin.

Yhdysvalloissa alkaa maanantaina republikaanien nelipäiväinen puoluekokous. Puoluekokouksessa valitaan republikaanien ehdokas marraskuun presidentinvaaleihin. Ehdokkaaksi on nousemassa kiinteistökeisari Donald Trump.

Brysselissä puolestaan kokoustavat EU:n ulkoministerit. Kokoukseen osallistuu myös Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry. Britannian EU-eroa ajaneelle Boris Johnsonille ulkoministerikokous on ensimmäinen.

Tiistaina Pirkanmaan käräjäoikeus käsitellee kuubalaislentopalloilijoiden vankeuden jatkamista. Kuutta pelaajaa epäillään törkeästä raiskauksesta. Ainakin osa on pyytänyt, että vangitseminen käsiteltäisiin uudelleen.

Keskiviikkona Washingtonissa keskustellaan terroristijärjestö Isisin vastaisen koalition toimien jatkosta. Suomesta kokoukseen osallistuu puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.). Hän voi luvata lisää joukkoja Pohjois-Irakiin, mutta päätös materiaaliavusta, käytännössä aseavusta, on vaikea ja vielä harkinnassa. Kokous jatkuu torstaina.

Pankkikonserni Nordea julkistaa toisen vuosineljänneksen tuloksensa. Samalla se julkistaa sisäisen selvityksensä niin kutsutuista Panama-papereista. Asiasta nousi kohu, kun paljastui, että Nordea on perustanut asiakkailleen lukuisia veroparatiisiyhtiöitä. Niiden johtajina on toiminut bulvaaneja.

Torstaina odotetaan urheilun vetoomustuomioistuimen eli CAS:n päätöstä venäläisten yleisurheilijoiden osallistumisesta Rio de Janeiron kesäolympialaisiin. Oulussa alkavat puolestaan Kalevan kisat.

Saksan Frankfurtissa pidetään torstaina Euroopan keskuspankin eli EKP:n korkokokous.

Perjantaina on kulunut viisi vuotta Norjan joukkosurmista. Anders Behring Breivik surmasi 77 ihmistä perjantaina 22. heinäkuuta 2011, heistä kahdeksan Oslossa ja 69 Utøyalla.

Viikonloppuna päättyy Ranskan ympäriajo, Tour de France. Maantiepyöräilyn kisa alkoi heinäkuun alussa Normandian Mont Saint-Michelistä. Se päättyy sunnuntaina pääkaupunki Pariisiin.