Tavallisesti rokkikansa uupuu helteessä – nyt kesäfestarilla kylmettymisiä

Tavallisesti heinäkuisilla festareilla hoidetaan ihmisiä helleuupumuksen vuoksi. Tällä kertaa Joensuun Ilosaarirockissa tarvittiin vilttejä juhijoiden lämmittämiseen.

Kotimaa
Yleisöä Sannin keikalla Ilosaarirockissa 2016.
Esa Huuhko / Yle

Yleensä Ilosaarirockin ensiaputeltalla on hoidettu ihmisiä helleuupumuksen vuoksi. Viime viikonloppuna teltalle tuotiin kuitenkin kylmettynyttä rokkikansaa.

Vesisade, vähäinen vaatetus ja liiallinen humalatila olivat syynä kylmettymisiin.

– Eihän se lätäkössä makaaminen hyvää tee, Suomen Punaisen Ristin Ilosaarirockin yleisjohtaja Niina Pekkanen toteaa.

Ensiaputeltalle lämmittelemässä kävi noin kymmenen ihmistä. Kaikkiaan viikonlopun aikana hoidettiin noin 500–600 ihmistä. Eniten festarilla hoidetaan ruhkeita ja haavoja.

Ilosaaren selviämisasemalla juhlijoita oli lauantaina aamupäivään mennessä käynyt noin 50. Asemalle tuodaan päihtyneitä myös festivaalin lähialueilta.

Sairaala kiittelee selviämisasemasta

Pohjois-Karjalan keskussairaalan päivystyksen apulaisosaston hoitaja Pirkko Hämäläinen kehuu festivaalin ensiaputyötä, sillä se vähentää sairaalaan tuotavien määrää.

– Normaalisti hoidamme vuorokaudessa noin 150 ihmistä. Sunnuntaina potilaita oli 220, Hämäläinen kertoo.

Hämäläinen on tyytyväinen siihen, että Ilosaarirockin alueella on selviämisasema, joten päihtyneitä ei tarvitse tuoda selvittämään päätään sairaalaan.

Päivystyksen viikonloppua Hämäläinen kuvailee normaalin kiireiseksi. Hoidettavana oli murtumia, haavoja ja nyrjähdyksiä.

– Suurempia väkivaltatekoja kuten puukotuksia ei ollut.

Viikonlopun aikana Pohjois-Karjalan keskussairaalan päivystyksessä hoidettiin muutamia potilaita, joiden epäiltiin ottaneen huumeiden yliannostuksen.