Rekisteröityminen risoo ravustajia – vasta satakunta hakenut rekisteröintiä

Ravustustuskausi alkaa torstaina 21. heinäkuuta, mutta ravustajien rekisteröityminen on vielä pahasti kesken. Uusi kalastuslaki velvoittaa kaikki rapuja myyvät rekisteröitymään kaupallisiksi kalastajiksi. Toistaiseksi näin on tehnyt vasta satakunta ihmistä koko Suomessa.

luonto
Osmo Saastamoinen katsoo rapumerrän läpi.
Sakari Partanen / Yle

Jokaisen rapuja myyvän on uuden kalastuslain mukaan rekisteröidyttävä kaupalliseksi kalastajaksi. Kolmekymmentä euroa maksava rekisteröityminen on voimassa kolme vuotta, mutta edes alkava rapukausi ei ole saanut ravustajia liikkeelle.

– Rekisteröintiä on tähän mennessä hakenut arviolta satakunta ihmistä, kertoo kalastusmestari Aki Koskinen Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Varsinais-Suomen ELY-keskus vastaa sisävesien kaupalliseksi kalastajaksi rekisteröimisestä hakijan asuinpaikasta riippumatta.

Lisänä myös päiväkirjan pitäminen ja saalisilmoitus

Rekisteröityminen tuli rapuja myyville ravustajille pakolliseksi uuden kalastuslain myötä. Osa ravustajista ei ole uudesta säännöksestä edes kuullut, mutta ne jotka ovat kuulleet, pitävät sitä turhana sääntelynä.

– Rekisteröityminen ei vielä riitä, vaan on myös pidettävä päiväkirjaa saaliista ja tehtävä saalisilmoitus Luonnonvarakeskukselle niistä otuksista, joita on saanut, äimistelee iisalmelainen Osmo Saastamoinen.

Eläkeläismies on harrastanut ravustusta pitkään ja saanut aiempina vuosina tuhansia rapuja. Rekisteröityminen ei häntä houkuta.

– Näillä näkymin en ole siinä mukana, Saastamoinen pohtii.

Rekisteröitymätön ravustaja saa myydä pyydystämistään ravuista enintään 300 yksilöä suoraan kuluttajille.

"Tautisia rapuja"

Luonnonvarakeskus ennustaa alkavalle ravustuskaudelle hyvää saalista. Taustalla on aikainen kevät ja nopeasti lämmenneet vedet.

Hyvästä saaliista ei kuitenkaan ollut tietoakaan, kun Itä-Suomen yliopiston rapututkijat koeravustivat Leppävirralla. Mertoihin oli kömpinyt vain kymmenkunta täplärapua, eivätkä nekään olleet sieltä paremmasta päästä.

– Nämä ovat erittäin tautisia, sanoo rapubiologi Japo Jussila Itä-Suomen yliopistosta.

Jussila päätyi pikaisen tarkastelun jälkeen kahden tutkijakollegansa kanssa siihen, että vähäinen saalis saattoi johtua rapurutosta.

Täplärapuja
Sakari Partanen / Yle

Uusi tauti tuhoaa rapukantoja

Leppävirralla ravuista löytyi myös uutta pyrstöjalkatautia, joka syövyttää rapunaaraan pyrstöjalkoja ja jättää niiden tilalle pelkän ruven.

– Kun pyrstöjalat häviävät, mäti ei pysty enää kiinnittymään naaraan pyrstöjalkoihin eikä hautoutumaan poikasiksi, rapubiologi Japo Jussila selittää.

Taudin lisäksi Jussila on harmistunut uudesta ravustajien rekisteröitymisvelvoitteesta.

– En näe sitä kovin järkevänä. Turhaa byrokratiaa.