1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Tornionjokilaaksossa tutkitaan siian käyttäytymisen muutoksia ja kerätään perinnetietoutta

Tornionjokilaaksossa toteutettavalla Kesäsiika-hankkeella selvitetään, miksi siika nousee aiempaa myöhemmin ja saaliit ovat pienempiä. Samalla kerätään ja vaalitaan perinnetietoutta.

luonto
siika lippoaminen kukkolankoski perinnekalastus vesi
Sini Kervinen / Yle Perämeri

Tornionjokilaaksossa toteutettava Kesäsiika-hanke on päässyt vauhtiin. Tarkoitus on selvittää, miksi siian nousu on siirtynyt, kalojen keskikoko pienentynyt ja saaliit ovat vähentyneet. Samalla on tarkoitus kerätä ja tallentaa siiankalastusta koskevaa perinnettä muun muassa haastattelemalla siian pyytäjiä ja ylläpitää perinnekalastustaitoja.

Saadun perinnetiedon pohjalta on suunnitelmissa tehdä Tornionjokilaakson kyliin informatiivisia opasteita, joissa on kuvia, tekstiä sekä qr-koodi, jonka ihmiset voivat lukea mobiililaitteellaan ja saada lisätietoa aiheesta esimerkiksi videoiden muodossa. Hanke toteutetaan sekä Suomessa että Ruotsissa.

Tornionlaakson Kesäsiika-hankkeen projektityöntekijä Jarno Niskala sanoo, että paikalliset ovat huolissaan siiasta. Muutokset alkoivat näkyä noin kymmenen vuotta sitten.

– Kyllä se tietenkin mietityttää. Vuodet vaihtelevat, viime vuosi antoi toiveita paremmasta. Siinä oli toiveita vanhatyylisestä siian noususta, kun oli kaksikin parvea, jotka tulivat vähän aikaisemmin.

Tulokset ovat selvillä vuonna 2018

Vuoteen 2018 asti kestävässä kolmivuotisessa Kesäsiika-hankeessa on tarkoitus selvittää tutkijoiden avustuksella, mistä muutokset siikakannassa johtuvat. Yhtenä syynä muutoksiin voi olla ilmastonmuutos.

Jos ei mitään katastrofeja tule, niin luulisi, että kalalla on suht hyvät olosuhteet jatkossakin.

Jarno Niskala

– Kyllä se on mahdollista, että sillä on merkitystä, kun siika tulee aiempaa myöhemmin, Niskala aprikoi.

Siian pyytäjien omista toiveista alkunsa saaneen hankkeen tarkoitus on myös vaalia perinnetietoa sekä saada lapset ja nuoret kiinnostumaan siian pyytämisestä. Niskalan mukaan esimerkiksi keväällä järjestetty liponkutomiskurssi herätti kiinnostusta.

– Siellä oli kolmannes naisia ja nuoriakin oli oikein hyvin. Kurssille osallistui monta kymmentä ihmistä, joten kyllä kiinnostusta on, Niskala pohtii.

Niskalan mukaan Tornionjoki on nyt jopa aiempaa paremmassa kunnossa ja hän toivoo siikoja olevan tulevaisuudessa nykyistä enemmän.

– Tuntuu, että joki on puhdistunut. Jos ei mitään katastrofeja tule, niin luulisi, että kalalla on suht hyvät olosuhteet jatkossakin. Tietenkin siinä on erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat kalan kutemiseen, yksi niistä on pohjan liettyminen.

Siian pyytämisessä pitäisi kuitenkin pitää maltti mukana.

– Pitäisi kalastaa kohtuudella ja siten, että kalastus on kestävällä pohjalla, Niskala ohjeistaa.

Lue seuraavaksi