1. yle.fi
  2. Uutiset

Sähköliike Siroon joko rakastuu tai ei koskaan palaa: "Sanovat, että ihan kuin olisi jossain rennommassa maassa"

Esittelemme kesän aikana erilaisia helsinkiläisiä kivijalkayrityksiä. Tällä kertaa vuoron saa Punavuoressa sähköliikettä pitävä Jarmo Siro, jolta kunnianhimo ja työhulluus suuren yrityksen palveluksessa oli viedä hengen 1960-luvun lopulla.

Kotimaan uutiset
Sähköliikkeen pitäjä Jorma Siro lamppujensa keskellä.

Jos työntää sukkapuikot pistorasiaan, niin aikamoinen tällihän siitä seuraa. Tämän sai oppia myös 6-vuotias Jarmo Siro. Jännite vihmoi läpi vartaloa eikä hän pystynyt irrottamaan käsiään puikoista. Äiti saapui kesken vaarallisten leikkien huoneeseen ja oli kauhuissaan, kuten äitien kuuluu. Poika kuitenkin tokeni pian sätkystä, joten sairaalareissulta säästyttiin.

Kivijalassa -logo
Lasse Isokangas / Yle

– Ehkä sähkö tarttui jo silloin vereen. Ja on niitä tällejä tullut myöhemminkin. Kyllähän sen tästä miehestä huomaa, Siro virkkoo nyt 74 vuotta myöhemmin.

Tammikuussa 80 vuotta täyttänyt Siro on Fredantorilla sijaitsevan sähköliikkeensä kanssa osa etelähelsinkiläistä kaupunkikuvaa. Charmantisti harmaantunut herrasmies on myynyt sähkötavaraa ja elektroniikkaa osoitteessa Punavuorenkatu 2 kohta jo neljä vuosikymmentä.

Arkkitehti Lars Sonckin piirtämän vaaleanpunaisen metodistikirkon rakennuksen edustalla oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten vehreä puisto, jonka pensaista puliukot heräilivät Siron aloitellessa työpäiväänsä.

Se oli aikaa, jolloin pelkästään Punavuoren alueella riitti sähköliikkeitä liki jokaiseen kortteliin. Nyt puiston tilalla on asvalttia, ja sähkötavara ostetaan marketeista samalla reissulla vessapaperin ja maidon kanssa. Harva jaksaa korjauttaa enää valaisimiaan, sillä uuden saa todennäköisesti halvemmalla.

– Mä oon tällainen viimeinen mohikaani. Ollut jo pitkään. Mutta hommia riittää. Ihan kuin ihmiset olisivat pikkuhiljaa taas tajuamassa tämän kivijalkakauppajutun ja haluaisivat säästää meidät.

Ihan kuin jossain rennommassa maassa

Ensimmäinen vierailu Sähköliike Sirossa on kokemus, johon suhtaudutaan kauppiaan mukaan yleensä kahdella tapaa: Jotkut hämmentyvät niin paljon, että kääntyvät samantien pois. Toiset taas kummastelevat alkuun, että mikäs tämä tämmöinen paikka on? Aika ihastuttava! Ostavat sitten ehkä jotain ja saapuvat todennäköisesti uudestaan.

– Aika moni on sanonut, että ihan kuin olisi Espanjassa tai jossain muussa rennossa maassa.

Jämpteihin hyllyrivistöihin ja tolulla hinkattuihin käytäviin tottuneelle Siron liike tosiaan aiheuttaa pienen – ja oikeastaan ihan tervetulleen – järkytyksen. Johtoja, valaisimia ja mitä erikoisempia vuosien saatossa hyllyynjääneitä esineitä on valtavasti. Järjestystä taas ei nimeksikään.

Vielä jokunen vuosi sitten lattioilla pyöri pölyn seassa myös koirankuivamuonanappuloita. Siro kertoo, että hänen viimeisin ”myymäläapulaisensa” saksanpaimenkoira Romeo siirtyi taivaalliseen vahtivuoroon viisi vuotta sitten 17 vuotta palveltuaan.

Kun alkujärkytykseltään selviää, liikettä alkaa silmäillä aarteenetsijän silmin kuten vintage-aarteita metsästävä teini persoonallisen sukulaisensa vinttikomeroa. Hyllyiltä ja katonrajasta voisi löytyä mitä vain ja yleensä löytyykin.

Ei ehkä heti, mutta suurella todennäköisyydellä.

Sähköliike Siro

Kauppias kertoo, että aikaisemmin tilassa vallitsi hallittu kaaos, josta tuli sittemmin lähinnä hallitsematon.

– Aivan hassuja, historiallisia esineitä ja epäkuranttia tavaraa. Olen antanut asioiden olla. Olkoon vaikka muistoina jos ei muuten.

Että oppisi antaa olla

Antaa olla. Se on itseasiassa ollut Siron elämän tärkein ja pisin oppitunti. Nuorena kunnianhimoisena miehenä Siro työskenteli Keskolla ja kiersi kouluttamassa tietokonejärjestelmien käyttöä konttoreilla ympäri Suomen. Työpäivät venyivät yömyöhään. Nukkua ei ehtinyt ja jos vähän olisi ehtinyt, niin stressi luikerteli lakanoihin valvottamaan.

32-vuotiaana hänet kiidätettiin aamuyöstä sairaalaan sydäninfarktin takia. Lääkäri sanoi Sirolle, että nyt olisi korkea aika rauhoittua. Oli laitettava stoppi vuosikausia jatkuneelle prässille, ennen kuin prässi laittaa stopin elämälle.

– Olin työhullu, minkä seurauksena olen nyt ollut sydänvikainen yli puolet elämästäni, Siro sanoo.

Sydäntä on paikkailtu sittemminkin useampaan otteeseen ja povitaskussa kulkee dosetti nitroineen.

Lääkärin napakka komennus elämän rauhoittamisesta ei tapahtunut heti, sillä Siro vaihtoi sairasloman jälkeen työpaikkaa Kauppiasliiton johtoportaaseen ja muutti synnyinkaupungistaan Tampereelta Helsinkiin.

– Komea polku oli pedattu valmiiksi, mutta tajusin muutaman vuoden kuluttua, etten halunnutkaan siitä uraa itselleni.

Kun olin nähnyt ison korporaation. Sen hierarkian ja kovat tulostavoitteet, halusin siirtyä ruohonjuuritasolle kivijalkaan.

Jarmo Siro, sähköliikkeen omistaja

Hän irtisanoutui ja päätti, ettei tulevaisuudessa tee muuta työtä kuin sellaista, joka on mukavaa puuhastelua eikä ylikuumenna pääkoppaa, pumpusta nyt puhumattakaan. Jotain, missä tehdä käsillä eikä koneella.

Vastaus löytyi syksyllä 1978 Helsingin Sanomien sivuilta. Yksirivisessä ilmoituksessa luki, että myydään pieni sähköliike. Siro lähti siltä istumalta katsomaan. Hän ihastui liiketilaan samantien ja teki kaupat yläkerran kirkkosalista kantautuvien urkujen säestyksellä. Pian hän kouluttautui myös sähköasentajaksi.

– Kun olin nähnyt ison korporaation. Sen hierarkian ja kovat tulostavoitteet, halusin siirtyä ruohonjuuritasolle kivijalkaan. Kertaakaan en ole katunut. On hienoa olla oman onnensa herra.

Mutta se rauhoittuminen. Siihen Siro on kuulemma pystynyt vasta viimeisen vuosikymmenen aikana ja siksi hän suhtautuu liikkeensä ylläpitoon armollisen rennolla otteella.

Sähköliike on enemmänkin harrastus nykyään, mistä kertoo sekin, että liike on auki vähän milloin sattuu.

– Olen vasta vanhemmiten tajunnut, että elämässä on niin paljon muutakin mielekästä tekemistä kuin työ. Kaikenlainen askartelu pitää hengissä!

Hänellä ei ole perhettä, mutta on iso suku Tampereella, eräkämppä Päijänteellä ja henkireiäksi muodostunut siirtolapuutarhamökki Marjaniemessä. Sekin on kuulemma hurmaavalla tavalla vähän retuperällä.

– Tiedäthän sen vanhan sananlaskun, ettei mikään ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niiin tärkeää.

Lämpimät ihmissuhteet ja rauha askarrella

Aina toisinaan pari tuttua sähköasentajaa käy ovella kyselemässä, että joko Siro alkaisi olla valmis eläkkeelle ja myymään liikkeensä. Heille hän pyörittelee päätään ja sanoo, että menkääs pojat nyt siitä utelemasta.

– Päätin jokunen vuosi sitten, että kun täytän kahdeksankymmentä, alan miettiä sitä eläkeasiaa. Nyt kun se tuli täyteen, asetin uuden etapin, Siro sanoo ja hymyilee, muttei paljasta uutta aikarajaa.

Kun Siro juhli tammikuussa 80-vuotissyntymäpäiväänsä, kakkukahveille yläkerran seurakuntasaliin saapui yli kahdeksankymmentä juhlijaa, joista suurin osa oli hyviksi ystäviksi tulleita asiakkaita.

Yksi vanha ystävä oli joukosta poissa. Hän oli aavistanut, ettei ehdi nähdä Siron juhlapäivää ja toimitti lahjansa muutama viikko etukäteen. Lahja oli kauppiasta vartavasten puustaveistetty valaisin, jossa on punainen liekki. Se roikkuu liikkeen ikkunassa. Siro napsauttaa sen päälle joka päivä.

– Läheiset, tunnelmalliset ihmissuhteet ovat parasta, mitä olen saanut, kauppias sanoo niin, että ääni hieman värähtää.

Sähköliike Siro

Mutta töitäkin pitäisi seurustelun ohessa ehtiä tekemään, vaikka edes sillä rennolla otteella. Tästä syystä Siro joutui jokunen vuosi sitten poistamaan tuolin liikkeen ovensuusta.

Siitä oli tullut monelle punavuorelaiselle liian houkutteleva paikka kiireettömään istuskeluun. Olihan kohtelias kauppias erinomaista juttuseuraa kun tämä ei kehdannut tuntikausia kestäneen jutustelun kesken sanoa, että hänellä olisi vielä monta lamppua korjattavana.

Samasta syystä Siron nykyinen lemmikki, kuusivuotias Dubain kaduilta pelastettu aavikkokoira, Bianca ei päivystä rotevampien edeltäjiensä tapaan Punavuorenkadulla.

– Se on niin söpö, että työnteosta ei tulisi mitään.

Ja nykyään kun Siro puhuu työnteosta, hän tarkoittaa askartelua. Korjaustöiden lisäksi hänen näppärissä käsissä syntyy myös valaisimia, jotka ovat tekijänsä mukaan "ihan kummallisia kaikki".

Vaikka kuten tuo ensikatsomalta Yki Nummen Lokki-valaisimelta näyttävä viritys, jonka yläosa onkin Alvar Aalto -henkinen lamellikupu.

– Mestarit kääntyisivät tämän takia aivan varmasti haudassaan, mutta antaa heidän kieppua vaan, kauppias sanoo.

Jarmo Siro nauraa niin sydämellisesti, että tekisi mieli ostaa tuo valaisin osaksi oman kodin sisustusta – siitäkin huolimatta, ettei _ihan kummallinen _lamppu sopisi sinne ollenkaan.

Ihan vaan muistutukseksi siitä, että joskus elämässä tärkeintä on osata antaa olla.

Lue seuraavaksi