Kotiseudultasi riittää kannustettavaa Riossa – moni olympiaurheilija etelästä

Lohjalta kotoisin oleva aitajuoksija Oskari Mörö tietää, että omenapitäjässä häntä kannustetaan erityisen innokkaasti. Kaikkiaan yli kolmannes Rion suomalaisurheilijoista on Uudeltamaalta. Olympialaiset alkavat Brasiliassa Rio de Janeirossa elokuun ensimmäisellä viikolla.

urheilu
Oskari Mörö.
Oskari MöröAOP

Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö julkaisi eilen maanantaina kokonaisuudessaan joukkueen, jonka voimin Suomi lähtee kisaamaan elokuussa järjestettäviin kesäolympialaisiin.

Rio de Janeiroon Brasiliaan matkaa 54 urheilijan joukkue. Kaikkiaan kotimaisia urheilijoita on 16 eri lajissa. Uusimaa on hyvin edustettuna, sillä urheilijoista yli kolmannes saapuu Uudeltamaalta.

– Uudenmaan alueelta Rioon lähtee yhteensä 20 urheilijaa, jotka kilpailevat seitsemässä eri lajissa, kertoo huippu-urheiluyksikön varajohtaja Leena Paavolainen.

Suurin uusimaalaisedustus on purjehduksessa, jonka kaikki suomalaisurheilijat ovat helsinkiläisiä tai espoolaisia. Uusmaalaisia kilpailee myös golfissa, painonnostossa, sulkapallossa, uinnissa, voimistelussa ja yleisurheilussa.

Kansalaisuus edellä, lohjalaiset mielessä

Yksi kolmesta uusmaalaisesta yleisurheilijasta on Lohjalta kotoisin oleva aitajuoksija Oskari Mörö.

Nykyään espoolaista Esbo IF-seuraa edustava 400 metrin aitajuoksija Oskari Mörö pääsi mukaan olympiajoukkueeseen alkukesän yleisurheilun EM-kisojen hyvien suoritusten ansiosta.

Kuusi vuotta sitten hän osallistui nuorten olympialaisiin Singaporessa. Rio de Janeiro on 23-vuotiaan Mörön ensimmäinen kosketus aikuisten olympialaisiin.

– Rioon lähdetään ilman muuta tekemään tulosta ja tarkoitus on hyökätä rohkeasti kohti uusia ennätyslukemia, Mörö kertoo.

Hän sanoo, että olympiajoukkueessa ei ole mitään väliä sillä, mistä päin Suomea kukakin urheilija saapuu Brasilian kisakentille.

– Siellä mennään suomalaisuus edellä. On rikkaus, että samoissa kisoissa on niin monien eri lajien edustajia samalla kertaa yleensä kun yleisurheilijat kisaavat vain keskenään.

Mörö uskoo, että ainakin Lohjalla seurataan hänen edesottamuksiaan suurella kiinnostuksella ja toivottavasti ylpeydelläkin.

– Siellä on tuttuja, jotka ovat seuranneet uraani ihan pienestä pitäen. Olisi hienoa pystyä tarjoamaan heille mahdollisia hyviä suorituksia.

Rion kesäolympialaiset järjestetään 5.-21. elokuuta. Ylen kisasivustollle kerätään kaikki olennainen tieto Rion kilpailuista.