Yksi kuoli ohitustilanteessa Taipalsaarella

Onnettomuus sattui Savilahdentiellä. Ohittava auto osui ohitettavaan autoon, suistui tieltä ja törmäsi puuhun, poliisi kertoo.

tieliikenneonnettomuudet
Kartta.
Google

Yksi ihminen on kuollut tieliikenneonnettomuudessa Taipalsaarella, kertoo Kaakkois-Suomen poliisilaitos.

Onnettomuus sattui ohitustilanteessa: Ohittava auto osui ohitettavaan autoon, kun se oli palaamassa omalle kaistalleen ohituksen jälkeen. Ohittanut auto suistui tieltä ja törmäsi puuhun, poliisi toteaa tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun). Ohittaneen auton kuljettaja kuoli.

Toisessa autossa oli kolme ihmistä. Poliisi kuvailee heidän vammojaan lieviksi.

Turma sattui Savilahdentiellä hieman ennen iltakahdeksaa. Poliisi tutkii onnettomuutta.