Perinteet maalautuvat kadulle – räsymatot viimein piristämään Kajaaniakin

Räsymattojen maalaaminen keskustan kaduille ei ole uusi idea valtakunnallisesti, mutta Kajaanissa se on raikas ja kaivattukin piristysruiske. Kajaanin Kauppiasyhdistyksen toiminnanjohtaja Miariikka Tervonen bongasi idean muualta toivoen Kauppakadulle yhtä mattoa. Mattoja on maalattu jo neljän yhdistyksen jäsenliikkeen edustalle, ja viides on tekeillä.

matot
Katuun maalattu räsymatto piristää Kajaanin katukuvaa.
Terhi Marjakangas / Yle

– Katsotaan, siirrytäänkö sitten Välikadulle vai mitä tehdään, ideaa paikkakunnalla luotsannut Miariikka Tervonen iloitsee räsymattomaalausten myönteisestä vastaanotosta.

– Tiesin kyllä, että tuskin kukaan tästä pahastuu, mutta vastaanotto on ollut niin positiivista, että olen totaalisen yllättynyt, Tervonen jatkaa.

Osa yrittäjistä on ollut itsekin maalaamassa mattoja, mutta vaikka työn on hoitanut maalari, on yrittäjä voinut vaikuttaa väreihin.

Kajaanin Kauppiasyhdistyksen tausta-ajatuksena on elävöittää ja koristella Kauppakadun loppupätkä, joka on vielä uudistamatta. Kadun kävelypainotteinen alkuosa sai uuden ilmeen viime kesänä.

– Kyllä kauppiaiden yhtenäinen toive, että saataisi mahdollisimman nopeasti rakennettua tämä loppupätkäkin, Tervonen linjaa.

Näyttävät hyvin aurinkoiselle ja eivät ehkä niin perisuomalaiselle.

Timo Suopelto

Maalaaminen on tarkoitus toteuttaa niin, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa ohikulkijoille. Kuivuminen kestää muutaman tunnin ja alue on rajattu siksi aikaa puomein. Maalaamisessa käytetään ympäristöystävällistä sokkelimaalia.

Alku katutaiteelle?

Värikkäät matot saavat katua kulkevien askeleet keveämmäksi. Esimerkiksi nykyisin Vantaalla asuva, Kajaanissa syntynyt Timo Suopelto pitää näkyä piristävänä.

– Näyttävät hyvin aurinkoiselle ja eivät ehkä niin perisuomalaiselle. Hienolta näyttää, Suopelto ihastelee.

Suopellon mielestä jalkakäytäville maalatut matot voisivat olla alku muullekin katutaiteella.

Kaisa Väisänen on samoilla linjoilla: maalatut matot piristävät ja voivat saada asiakkaan herkemmin liikkeeseen asioimaan.

– Tästä tulee mieleen ihan vanhat ajat, kun matot ovat tällaisia raidallisia kuten entisaikaan.

11 vuotta Kajaanissa asunut Väisänen on seurannut ilolla Kauppakadulla järjestettäviä erilaisia tapahtumia.

– Useammin voisi olla, kuten vasta kauppakatu oli täynnä erilaisia pikkumyymälöitä. Sehän piristi kovasti, meitä vanhuksia ainakin.