“Ajattelin, että opettaja ja kiusaajat ovat samaa jengiä”

Mikko Hintikkaa alettiin kiusata ala-asteen loppupuolella. Luokanopettaja osallistui kiusaamiseen vähättelemällä ja nolaamalla Mikkoa luokan edessä. Pahinta oli jatkuva pelko väkivallasta.

kiusaaminen
Perjantai: "Mee ny Mikko sinne lataamoon", opettaja ivasi Mikkoa koko luokan edessä
Perjantai: "Mee ny Mikko sinne lataamoon", opettaja ivasi Mikkoa koko luokan edessä

Mikko Hintikan koulutie alkoi samalla tavalla kuin kenen tahansa lapsen. Kavereita oli pari jo ennestään, eikä koulu alkujännityksen jälkeen tuntunut mitenkään pelottavalta. Koulupäivät sujuivat hyvin. Ainoastaan harrastukset erottivat Mikon luokkakavereista. Hän oli jo ala-asteella kiinnostunut enemmän tieteestä ja taiteesta kuin urheilusta.

– Kotona ei ollut laitettu harrastamaan urheilulajeja. Pienellä kylällä oli suhteellisen yleistä, että pojat harrastivat jalkapalloa, jääkiekkoa ja sellaisia.

Vieläkin muistan sen tunteen vatsassa, lyijymäisen painon, kun kuulin niiden äänet.

Mikko Hintikka

Neljännellä luokalla opettaja vaihtui. Samalla alkoivat Mikon vastoinkäymiset. Joukkuelajeissa menestyminen oli uudelle luokanopettajalle kunnollisen oppilaan mitta. Ylipainoinen ja urheilussa taitamaton Mikko joutui heti opettajan silmätikuksi.

"Opettajan ja oppilaan välillä se on aivan eri asia"

Liikuntatunneilla opettaja nälvi ja vähätteli Mikkoa jatkuvasti. Opettaja esimerkiksi pyysi Mikkoa kantamaan korkeushyppyriman paikoilleen. Mikon päästyä riman luokse opettaja kuittasi, että joku voimakkaampi oppilas saa sittenkin kantaa sen.

– Jossain muussa konteksteissa sen voisi käsittää ehkä kaverihenkisenä vittuiluna, siis jos se tapahtuisi aikuisten välillä, mutta opettajan ja oppilaan välillä se on aivan eri asia.

Urheilumenestystä korostavassa yhteisössä Mikko koki jäävänsä välillä aivan yksin. Oma osaamattomuus ja kehonkuva häiritsivät, eikä hän uskaltanut kokeilla uusia harrastuksia.

Mikko seisoo selin rannassa.
Markus Sjöberg

Opettajien harjoittamaa koulukiusaamista pro gradu -työssään tutkineen Essi-Liisa Räisäsen mukaan opettaja luo haukkumisella tai nimittelyllä puitteet myös oppilaiden harjoittamalle koulukiusaamiselle. Oppilaille saattaa syntyä käsitys, että kiusaaminen on hyväksyttävää.

Mikon kohdalla ei mennyt kauaa, kun oppilaat yhtyivät kiusaamiseen.

"Tuli fiilis, että olen kusessa nyt"

– Yksikin poikkipuolinen sana ylemmän luokan tyypeille. Siitä he saivat ärsykkeen.

Syksyllä viidennen luokan alussa kolme vanhempaa oppilasta iski silmänsä Mikkoon. He alkoivat töniä Mikkoa heti, kun hän pääsi koulun porttien ulkopuolelle. Mikon kaveri seurasi vierestä ja sanoi, että pidä varasi noiden kanssa.

– Heti sen jälkeen tuli fiilis, että olen muuten kusessa nyt.

Kiusaaminen jatkui näpistelynä, lumipesuina, lyömisenä ja huuteluna. Koulupäivän päätteeksi Mikko jäi usein luokkaan odottamaan, että muut oppilaat ehtisivät poistua rakennuksesta.

– Vieläkin muistan sen tunteen vatsassa, lyijymäisen painon, kun kuulin niiden äänet liikkuessani koulun käytävillä.

Multainen käsi
Markus Sjöberg

Mikko ei saanut luokkakavereilta tukea, eikä koulun henkilökunnalle kertominen tuntunut tuovan tulosta. Asiasta kyllä keskusteltiin. Ratkaisuksi ehdotettiin muun muassa sitä, että Mikko vaihtaisi koulua.

– Miten vinoutunutta se on, jos pyydetään kiusattua vaihtamaan koulua? Olin jälkeenpäin tosi vihainen.

Lain mukaan kiusattua ei voi vaatia vaihtamaan koulua. Kiusatun siirtäminen toiseen kouluun ei ole edes kovin tehokas ratkaisu, sillä se ei poista kiusaamiseen liittyviä valtasuhteita. Kun kiusattu lähtee, kiusaajan on helppo vain siirtyä seuraavaan kohteeseen. Näin toteaa koulukiusaamista tutkinut kasvatustieteiden tohtori Päivi Hamarus.

"Koin, että aiheutin ongelmat olemalla friikki"

Kuudennella luokalla rehtori kutsui kolme kiusaajaa ja Mikon kansliaansa sopimaan kiusaamisen lopettamisesta, mutta sopiminen jäi pelkäksi muodollisuudeksi.

Mikko arvelee, että puuttuminen kiusaamiseen oli vähäistä myös siksi, että yksi kiusaajista oli opettajan poika. Luokanopettajalta Mikko ei uskaltanut pyytää apua, sillä hän pelkäsi sen antavan opettalle uusia aseita nälvimiseen.

Ajattelin, että kiusaaminen oli oma syy.

Mikko Hintikka

– Koin sellaisen uhkakuvan, että he kuuluivat jollain tavalla samaan jengiin. Kiusaajat ja opettaja tavallaan edustavat sitä normitilaa, sitä miehen mallia, jollainen kuuluisi olla.

Koulukiusaamista vastaan kampanjoitiin jo silloin, kun Mikkoa alettiin kiusata.

– En kokenut, että minulla olisi erityinen oikeus valittaa. Ajattelin, että kiusaaminen oli oma syy. Koin, että olen itse se, joka oli aiheuttanut ongelmat olemalla friikki ja ulkopuolinen.

Päivi Hamaruksen mukaan Mikon ajatukset ovat kiusatuille hyvin tyypillisiä. Usein kiusaaminen vaikuttaa voimakkaasti itsetuntoon ja kiusattu syyttää tilanteesta itseään.

"Mee ny Mikko sinne lataamoon"

Kuudennella luokalla Mikon koulumenestys alkoi kärsiä kiusaamisen vuoksi. Vanhemmat huomasivat, että kaikki ei ole kunnossa. Mikko kävi aiempaa vähemmän ulkona eikä juuri pitänyt yhteyttä ystäviinsä.

Huolestuneet vanhemmat veivät Mikon psykiatrin vastaanotolle. Diagnoosina oli masennus.

Mikko alkoi käydä terapiassa viikoittain. Yläasteen alkupuolella hän vietti usean viikon hoitojakson sairaalakoulussa.

Mikko Hintikka pesee kasvojaan.
Markus Sjöberg

Masennukseen sairastuminen ei muuttanut entisen luokanopettajan suhtautumista Mikkoon. Kiusaamiseen osallistunut opettaja jatkoi vielä yläasteella Mikon liikunnanopettajana.

– Olin saanut vapautuksen liikuntatunnilta, koska viikoittainen terapiakäynti meni sen kanssa päällekkäin. Kun olin poistumassa tunnilta, niin liikunnanopettaja heitti siihen, että "mee ny Mikko sinne lataamoon". Tuommosena pienenä nokkeluutena ihan koko luokan edessä.

“Lähdin kulkemaan henkisesti keskisormet pystyssä”

Yläasteen aikana ylemmän luokan kiusaajat hellittivät otettaan Mikosta. Siitä huolimatta häntä ei edelleenkään huolittu mukaan poikien yhteisiin harrastuksiin.

Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan järjestelmällisesti kiusatuilla on suuri vaara joutua kaveripiirien ulkopuolelle, jolloin vuorovaikutustaitojen kehittyminen kärsii merkittävästi. Niin kävi Mikollekin.

– Lähdin kulkemaan henkisesti keskisormet pystyssä.

Mikko päätti, ettei tarvitse muita, ja omaksui roolin, jonka kautta pystyi käsittelemään yksinäisyyttään. Hän piti muita oppilaita rahvaana, jotka eivät ymmärtäneet tieteitä tai taidetta, joista hän itse oli kiinnostunut.

Rooli oli kuitenkin vain pakokeino. Se ei tarjonnut oikeaa mielenrauhaa.

– Olisin halunnut vaihtaa paikkaa oikeastaan kenen tahansa kanssa koko maailmassa. Oli se sitten joku tyyppi vankileirillä tai joku syöpään kuoleva. Kaikilla muilla oli jotain kykyjä ja osaamista toimia normaalissa maailmassa, mutta minulla ei.

Vaikka Mikko oli yksin, hänelle oli tärkeää olla esillä.

“Lava on ainoa paikka, missä en näyttele”

Mikko alkoi tehdä retkiä luontoon. Siellä oma paha olo tuntui pienemmältä. Vaikka Mikko oli metsässä yksin, hän koki olevansa osa ympäröivää maailmaa.

– Jos olisin asunut jossain, missä ei olisi päässyt niin helposti metsään, niin en tiedä, mihin kuntoon olisin mennyt.

Yläasteen jälkeen Mikko pääsi eroon kiusaajista ja luokanopettajasta. Vaikka keskiarvo oli notkahtanut kiusaamisen alettua, koulunumerot riittivät lukioon.

Lukion aikana luontoretket venyivät pidemmiksi. Mikon paino tippui ja kunto koheni. Samalla heräsi ajatus siitä, että olisi mahdollisuus vaikuttaa omaan tulevaisuuteen.

Mikko seisoo sateessa.
Markus Sjöberg

Halu olla esillä vei Mikon teatteriharrastuksen pariin. Se pani pisteen erakoitumiselle. Lukion teatterikurssit toivat hänet lähemmäs ikätovereita.

Näyttelijäsuorituksista saatu positiivinen palaute sai Mikon tuntemaan itsensä kyvykkääksi ja kehityskelpoiseksi ihmiseksi. Intensiivisessä ryhmätyössä Mikko oppi luomaan sosiaalisia suhteita.

Teatterista tuli kiinteä osa Mikon elämää. Hän on sittemmin näytellyt useassa eri harrastajateatterissa ja työskennellyt lavastajana. Koulukiusaamisen arvet eivät ole vieläkään täysin umpeutuneet, vaikka kiusaamisen loppumisesta on kulunut jo yli vuosikymmen.

– Lava on ainoa paikka, missä en näyttele.