Europol varoittaa "yksinäisten susien" terrori-iskuista

Euroopan poliisiviraston tuoreen raportin mukaan viime vuonna EU-maihin kohdistui 211 epäonnistunutta, estettyä tai onnistunutta terrori-iskua.

Ulkomaat
Poliiseja Nizzassa 16. heinäkuuta.
Poliiseja Nizzassa 16. heinäkuuta.Reuters

Euroopan poliisivirasto Europol varoittaa, että niin sanottujen "yksinäisten susien" tekemät terrori-iskut ovat suuri riski Euroopalle.

Europolin mukaan viikon sisällä tapahtuneet iskut Nizzassa ja Saksan Würzburgissa osoittavat, miten vaikeaa on havaita epäillyt ja estää heitä ryhtymästä väkivallantekoihin.

Europol sanoo tiedotteessaan, että äärijärjestöt Isis ja al-Qaida ovat toistuvasti kehottaneet länsimaissa asuvia muslimeja tekemään yksittäisiä hyökkäyksiä asuinmaissaan.

– Vaikka Isis on ottanut nimiinsä viimeisimmät iskut, järjestö ei näytä suoraan suunnitelleen, antaneen logistista tukea tai toteuttaneen mitään niistä, tiedotteessa kuitenkin todetaan.

Viime vuonna yhteensä 211 iskua

Europolin raportin mukaan (siirryt toiseen palveluun) EU-maihin kohdistui viime vuonna yhteensä 211 epäonnistunutta, estettyä tai onnistunutta terrori-iskua, joissa kuoli 151 ihmistä. Iskut kohdistuivat kuuteen EU-maahan: Britanniaan, Ranskaan, Espanjaan, Italiaan, Kreikkaan ja Tanskaan.

Terrorismirikoksista epäiltyjä henkilöitä pidätettiin koko EU:n alueella yhteensä 1077.

Sekä iskujen että pidätysten määrä on noussut viime vuosina. Kun epäonnistuneet ja estetyt iskut lasketaan mukaan, vuonna 2014 EU:hun kohdistui 201 terrori-iskua ja vuonna 2013 vielä vähemmän, 152.

Lähteet: AFP, AP