Anna mittausauton hidastella rauhassa – pitää huolen, että tien pinta kestää ja merkinnät näkyvät

Edessä hidasteleva mittausauto saattaa ärsyttää liikenteessä, varsinkin kun se välillä pysähtelee keskelle tietä. Takaa tulevan kannattaa vain hillitä hermonsa ja pitää sopiva väli yllättävään kuljetukseen. Mittalaitteilla saatavat hyödyt voivat tulla eteen myöhemmin liikenteessä.

Kotimaa
mittausauto
West Coast Road Masters

Kilometrit vain kiitävät silmissä, kun mittausauto kulkee ympäri Suomea pitämässä huolta teiden kunnosta. West Coast Road Mastersin toimitusjohtaja Juha-Matti Vainio kertoo, että työmaita on tälläkin hetkellä Muonion, Rovaniemen, Seinäjoen, Tampereen, Lappeenrannan ja monen muun kaupungin alueilla. Auto liikkuu paikasta toiseen erilaisessa varustuksessa, joka vaihtelee sen mukaan, mitä pitää mitata.

Mittausautossa ja sen mukana kulkevassa peräkärryssä vilkkuvat varoitusvalot. Ajoneuvo saattaa kulkea hitaasti tai pysähtyä kesken matkan. Välillä tiehen tehdään jopa reikiä.

– Kairasimme tällä viikolla pohjoisessa 12 reikää yhdelle tutkittavalle alueelle. Liikennevirasto suunnittelee sinne uusia kohteita. Selvitimme missä kunnossa tien kerrokset ovat, Vainio kertoo.

Valtatiekään ei aina kestä painavia kuljetuksia

Tien kantavuus on merkittävässä roolissa myös silloin, kun erikoiskuljetuksille annetaan lupia reiteillä kulkemiseen. Ely-keskus haluaa varmistaa, että tiet kestävät. Aina kestävyys ei riitä.

– Esimerkiksi viime vuonna Etelä-Pohjanmaalla jouduttiin tekemään mittausten jälkeen uusi reititys, kun tie ei olisi kestänyt muuntajakuljetusta, Juha-Matti Vainio kertoo.

Tänä kesänä auto on mitannut muun muassa Satakunnassa valtatie 23:n kestävyyttä.

Mittauksilla halutaan varmistaa, että ongelmia ei tule.

Juha-Matti Vainio

– Alueella on tuulivoimarakentamiseen ja Olkiluoto 3:een liittyviä kuljetuksia. Ne ovat useamman sadan tonnin painoisia ja ylittävät ely-keskuksen normaalin erikoiskuljetusreittien kantavuudet. Mittauksilla halutaan varmistaa, että ongelmia ei tule.

Mittauksen jälkeen maalari paikalle

Mittausauto pureutuu usein syvälle tien eri kerroksiin, mutta se antaa merkittävää tietoa myös tienpinnalta. Paluuheijastuvuusmittaukset kertovat missä kunnossa maalatut tiemerkinnät ovat.

– Mittauslaitteesta lähetetään kirkasta valoa tiemerkintään. Laite mittaa takaisin heijastuvan valon. Jos vaadittu arvo alittuu, tulee maalari maalaamaan kuluneet kohdat, Juha-Matti Vainio kertoo.