Turkki jatkaa virkamiesten hyllytyksiä – tähtäimessä jälleen opetusala

Kaikkiaan presidentti Erdoğan puhdistusten kohteeksi on joutunut tähän mennessä liki 60 000 ihmistä.

Ulkomaat
Mielenosoittajia Istanbulin Taksim-aukiolla
Mielenosoittajia Istanbulin Taksim-aukiolla maanantaina 18.7.2016.Sedat Suna / EPA

Turkin mittavat erottamiset jatkuvat. Tällä kertaa noin 6 500 opetusministeriön työntekijää on päätetty hyllyttää. Tiedossa ei ole, onko työntekijät erotettu pysyvästi vai vain väliaikaisesti.

Keskiviikkoiltana Turkin opetusministeriö kertoi, että se on sulkenut 626 oppilaitosta. Suurin osa suljetuista oppilaitoksista on yksityisiä.

Yhdysvalloissa elävä Fethullah Gülen on rakentanut laajan oppilaitosten verkoston. Oppilaitokset ovat edistäneet Gülenin Hitzmet-liikkeen toimintaa. Turkki on syyttänyt Güleniä viime viikonlopun vallankaappausyrityksestä.

Viime viikonlopun epäonnistuneen sotilasvallankaappauksen jälkeen presidentti Recep Tayyip Erdoğan on toteuttanut jättimäisen puhdistuksen Turkin hallinnossa.

Kaikkiaan noin 60 000 sotilasta, poliisia, tuomaria, virkamiestä ja opettajaa on hyllytetty, vangittu tai tutkinnan kohteena vallankaappausyrityksen takia.

Eilen Turkin opetusministeriö ilmoitti, että yli 15 000 ministeriön työntekijää on toistaiseksi hyllytetty. Hieman tämän jälkeen ministeriö kumosi yli 21 000 yksityisissä oppilaitoksissa työskentelevän opettajan opetusluvat.

Turkin puolustusministeriö puolestaa aikoo tutkia kaikki sotilastuomioistuinten tuomarit ja syyttäjät. Tähän mennessä noin 250 on hyllytettynä.

Lisäksi Turkki on nostanut viralliset syytteet noin sataa Turkin ylimpään sotilasjohtoon kuuluvaa ihmistä vastaan. Tämä on noin neljäsosa Turkin sotilasjohdosta.

Turkin turvallisuusneuvosto on tavannut keskiviikkona, mutta neuvoston päätöksistä ei ole tietoa.

Lähteet: Reuters