Sotilas piipahti kotonaan – rynnäkkökivääri jäi tunneiksi autoon ilman valvontaa

Puolustusvoimien työntekijä poistui sotaharjoituksesta käymään kotonaan ja jätti rynnäkkökiväärin Puolustusvoimien autoon ilman valvontaa noin viiden tunnin ajaksi Lahdessa. Asetta ei palvelumääräyksien mukaan saisi jättää missään tapauksessa ilman valvontaa.

Kotimaa
Rynnäkkökivääri RK-62
Rynnäkkökivääri RK-62 Puolustusvoimat

Armeijan autosta varastettu rynnäkkökivääri oli jätetty ilman valvontaa usean tunnin ajaksi.

Lahden Kärpäsestä napattu rynnäkkökivääri oli valvomatta noin viiden tunnin ajan, sanoo sotilaslakimies Immo Seppänen.

Sotilashenkilökuntaan kuuluva työntekijä oli poistunut Hälvälässä pidetystä sotaharjoituksesta, käynyt kotonaan ja jättänyt hallussaan olleen rynnäkkökiväärin autoon ilman valvontaa. Työntekijän poissaollessa auton sivuikkuna oli rikottu ja rynnäkkökivääri sekä muuta Puolustusvoimien omaisuutta oli varastettu autosta.

Seppäsen mukaan tapauksessa epäillään palvelusrikosta ja törkeää palvelusrikosta. Kivääri oli kateissa päiväkausia.

– Haluan korostaa, että kyse on edelleen vielä vain epäilyistä, Seppänen sanoo.

Sotilaslakimiehen mukaan tapauksessa on mahdollisesti jätetty noudattamatta Puolustusvoimien ampuma-asemääräyksiä. Asetta ei saa jättää ilman valvontaa.

– Jos on tarve käydä sotaharjoituksen aikana esimerkiksi huoltoasemalla, asetta ei saa jättää yksin autoon. Silloin autossa pitää olla joku henkilö vartioimassa asetta.

Autossa ei ollut kovia patruunoita

Seppänen kertoo, että tapauksessa epäillään tällä hetkellä vain yhtä henkilöä. Muita puolustusvoimien työntekijöitä tai siviileitä ei ollut paikalla tapahtumien aikana.

Seppänen korostaa myös, ettei autossa ollut kovia patruunoita. Hänen mukaansa epäillyllä henkilöllä oli hyvä syy käydä kotonaan. Ase oli myös peitetty, eikä sitä ollut näkynyt esimerkiksi auton ikkunasta.

Puolustusvoimien tutkinta jatkuu Seppäsen mukaan todistajien kuulemisella. Jatkotoimenpiteet ovat selvillä kuukauden kuluttua.

Seppäsen mukaan Puolustusvoimilla on omia kurinpitomenetelmiä, ja asia voidaan tarpeen vaatiessa viedä eteenpäin syyttäjälle.

Samana yönä oli murtauduttu myös kahteen muuhun autoon. Automurroista on käynnissä poliisitutkinta.