1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. jalkapallostadion

Vaasa pyrkii kohottamaan tapahtumakaupungin imagoaan – uusi stadion valmistautuu Tom Jonesin tuloon

Vaasan uusi jalkapallostadion soveltuu tapahtumajärjestäjän mukaan loistavasti konserttien järjestämiseen. Kaikki on sujunut aikataulussaan ja Tom Jonesin konsertti saa arvoisensa olosuhteet lauantaina.

Kuva: Jussi Laine / Yle

Vaasan uusi jalkapallostadion saa lauantaina tulikasteensa, kun lavalle nousevat Tom Jones, Carola Häggvist, Jean S sekä Vaasa Festival -tapahtuman juontava Krista Siegfrieds.

Kuva: Jussi Laine / Yle

Tapahtumaa järjestävän promoottori Tommi Mäen mukaan kaikki on sujunut aikataulussaan, vaikka pientä soveltamista aina tarvitaankin - etenkin kun joku paikka toimii tapahtuman näyttämönä ensimmäistä kertaa. Vaasan stadion saa kuitenkin vuolaat kehut Mäeltä.

– Aluejärjestelyt on poikkeukselliset. Suomessa ei ole montaa noin loistavasti tapahtuman järjestämiseen soveltuvaa stadionia, Mäki hehkuttaa.

Vaikka jalkapallon kohdalla stadionin avoimia sivuja olisikin kritisoitu, konsertin järjestämistä ne helpottavat todella paljon. Lavan rakentaminen helpottuu, kun koneilla päästään aivan lavan viereen. Lisäksi Mäki kehuu stadionin akustiikkaa, johon on panostettu suunnittelussa.

– Stadionhan on tosi massiivinen. Se on korkea ja pitää äänen tason hyvin kentällä mutta ei kaiu liikaa.

Tehokas rakennus ja purku

Parhaimmillaan lavan rakennustöissä on 80-90 henkilöä. Tekonurmi peitetään 6000m2 kokoisella, kovalla muovialustalla ja kentälle rakennetaan mm. noin 60 neliön LED-taulukokonaisuus. Konsertin jälkeen purku tehdään rivakasti, sillä VPS pelaa kentällä heti maanantai-iltana.

Kuva: Jussi Laine / Yle

Torstaina lippuja oli myyty 6500, maksimissaan stadionille mahtuu lauantaina 8300 henkilöä.

– Pieni kiintiö jätetään ovelle lippuja myyntiin, mutta en suosittele jättämään sen varaan, Mäki kertoo.

Kaupunki haluaa mahdollistaa

Tom Jonesin konsertin lisäksi Vaasan kesässä nähdään elokuussa toista kertaa järjestettävä Wasa Open Air, jossa esiintyvät muun muassa Manic Street Preachers ja Cardigans. Vaasa pyrkiikin kohottamaan imagoaan tapahtumakaupunkina. Kaupunginjohtaja Tomas Häyryn mukaan tämän valtuustokauden alussa tehtiin selkeä strategian muutos, ja se alkaa nyt tuottaa hedelmää.

– Jo viime kesänä kaupunki oli täynnä isoja tapahtumia ja tämä pitää saada jatkumaan. Se juttu ei ole se, että me tehdään vaan me mahdollistetaan ja sitten tulee erilaisia - niin kuin tämä yrittäjä Mäki, joka on tämän konseptin tuonut tänne, Häyry toteaa.