Käymälälöytö Silkkitien varrelta: Eurooppa sai Kiinasta mausteita, teetä ja tauteja aiheuttavia loisia

Tutkijat ovat tunnistaneet neljänlaisia suolistoloisia ulosteista, joita on säilynyt Silkkitien varrella 2 000 vuotta sitten sijainneen käymälän raunioissa.

Ulkomaat
Tikkuja  ja niihin takertunutta kangasta ja ulostetta.
Kaksi tuhatta vuotta sitten vessapaperi korvattiin tikkuun kääräistyllä kankaanpalasella. Nämä löytyivät käymälästä Silkkitien varrelta. Hui-Yuan Yeh / Reproduced from the Journal of Archaeological Science: Reports.

Kiinan ja Välimeren välillä kulkenutta Silkkitietä pitkiin tuotiin Eurooppaan himoittuja ylellisyyksiä – teetä, mausteita, kultaa, jalokiviä ja tietenkin nimensä mukaan silkkiä. Kulkijoilla oli kuitenkin mukanaan myös sellaista, josta vastaanottaja ei olisi välittänyt: vatsassa matkustaneita loisia, jotka levittivät Kauko- ja Keski-idän ja Euroopan välillä ruttoa, pitaalia ja muita tartuntatauteja.

Nyt niistä vihdoin on selvää näyttöä Silkkitien varrelta, vuonna 1992 löydetystä käymälästä, jossa pitkän matkan taittajat kävivät tarpeillaan.

Tutkijoiden mukaan ulosteet osoittavat ensi kerran, että Silkkitiellä matkaa taittaneet todella olivat tautien levittäjiä. Loiset kulkeutuivat ensin Silkkitien päähän ja sieltä haarautuvia polkuja pitkin ympäri Eurooppaa.

– Tätä ennen emme voineet todistaa, että juuri Silkkitie oli myös tartuntatautien tie. Ne olisivat voineet levitä Kiinasta Eurooppaan myös joko etelästä Intian kautta tai pohjoisesta Mongolian ja Venäjän kautta, sanoo tutkimusta johtanut Piers Mitchell Cambridgen yliopistosta (siirryt toiseen palveluun).

Loisten munat kertovat paljon

100-luvulla ennen ajanlaskumme alkua Xuanquanzhiin Luoteis-Kiinaan pystytetty käymälä oli käytössä parin sadan vuoden ajan ennen Silkkitien varsinaista kukoistuskautta. Vessapaperilla siellä ei pyyhitty, vaan kangaspalasilla, jotka oli kiedottu bambu- tai puutikkuihin. Niihin jääneestä ulosteesta löytyneet loisten munat ovat tutkijoille aarre.

He kertovat Journal of Arcaheological Science: Reports (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä julkaistussa tutkimuksessaan tunnistaneensa neljänlaisia loisia: suolinkaisia, piiskamatoja, lapamatoja ja kiinalaisia maksamatoja.

Ripulia, keltaisuutta ja jopa maksasyöpää aiheuttava kiinalainen maksamato vaatii lisääntyäkseen kosteita suoalueita. Xuanquanzhi kuitenkin on kuivaa seutua autiomaan laidalla. Tutkijat laskevat, että loisen munat olivat kulkeutuneet ihmisen vatsassa 1 500–2 000 kilometrin päästä eli alueelta, jossa oli riittämiin vettä.

Vatsanpuruista kärsinyt saattoi olla kauppias, tutkimusmatkailija, sotilas tai hallituksen virkamies. Kaikille Xuanquanzhin käymälä tarjosi helpotusta matkan varrella.