1. yle.fi
  2. Uutiset

Haminan poliisit siirtyvät Kotkaan – kaupunki vastustaa: Karhula olisi parempi

Esimerkiksi rikosilmoitusten teko ei olisi jatkossa mahdollista Haminan poliisiasemalla. Haminan kaupungin mielestä kansalaiset joutuvat eriarvoiseen asemaan keskittämisen myötä.

Hamina
Rakennustyömaa.
Petri Lassheikki / Yle

Poliisin palvelut ovat vähenemässä Haminassa entisestään. Kaakkois-Suomen poliisi aikoo siirtää Haminan poliisin henkilöstön Kotkaan, kun uusi poliisitalo valmistuu joulukuussa.

Esimerkiksi rikosilmoitusten vastaanotto ja löytötavaratoimisto keskitetään Kotkan poliisiasemalle. Ihmisiä kannustetaan asioimaan entistä enemmän sähköpostitse ja puhelimitse. Lupapalvelut olisivat Haminassa auki kahtena päivänä viikossa, kuten tähänkin asti.

Haminassa voitaisiin kuitenkin tehdä tarvittaessa kuulusteluja ja tiloja olisi myös partioiden käytössä. Haminasta etsitään uusia pienempiä tiloja poliisin käyttöön.

Taustalla vaikuttavat poliisin säästöt, joka ajaa organisoimaan palveluja uudelleen. Kaakkois-Suomessa poliisi joutuu ensi vuonna säästämään 16 henkilötyövuoden verran.

Apulaispoliisipäällikkö Keijo Kolsin mukaan nykymenolla vähennystarve voisi olla pahimmillaan jopa 66 henkilötyövuotta vuoteen 2020 mennessä. Partiointi jatkuu Kolsin mukaan alueella entisellään, vaikka Etelä-Kymenlaaksossa kaikki poliisit aloittavatkin jatkossa työpäivänsä Kotkasta.

Haminan kaupunki vastustaa poliisin suunnitelmaa. Kaupunginjohtaja Hannu Muhosen mielestä alueen asukkaiden kannalta olisi tasapuolisempaa, jos palvelut sijaitsisivat Karhulassa. Kulkeminen Kotkansaarelle olisi hankalaa varsinkin julkisilla kulkuvälineillä. Kaupunginhallitus antaa poliisille oman lausuntonsa ensi maanantain kokouksessa.

Lue seuraavaksi